maanantai 6. joulukuuta 2010

Juustoinen konjamiini-luumu-nauta

Lukuisien vastoinkäymisten siivittämänä on helppo turvautua syömiseen. Toisin sanoen virkistävä äveriäämmän luokan kylpylämatkailu jäi väliin, mutta onneksi vps tuli hätiin.

Fiusarin kanssa eksyimme paikalliseen Nallen-kauppaan heräteostoksille. Mitään tarkkaa sapluuna ei evästämisen suhteen ollut laadittu. Hyllyjen välejä sahatessa kaiken näköistä juuttui ostoskoriin.

Liha-altaan kohdalla naudanpaistilla oli kyllä sellanen ilme, ku entisellä likalla latotansseissa, että pakkohan se oli mukaan ottaa. Fiusarin kanssa ihmeteltiin paistia korissa ja entistä likkaakin tarkemmin aateltuna, tuli jostain syystä luumut mieleen... wtf? No, konjamiinillähän se unohtuu, eli sitä sekaan. Ja kas, pääruokalaji kokosi ikäänkuin itse itsensä. Nauta levyksi, vähän nuijaa perään, konjakkiluumut, mausteet,...jne,jne ja lopuksi rullalle. Varuulta töpättiin Olympia-juustoo sekaan, ettei jää harmittamaan. Komeus uuniin sipulien ja hunajan kera.

Lisukkeena paistettua siitakesieni-punasipuli sotku + vokattu sokeriherne. Laitettiin siihen vielä Lindin kaupasta hankittuja etikka chipsejäkin. Punainen pesto antoi pikantin sävytyksen, vaikka eihän se roletaarin nälkää vie... kuten on monasti todettu.


Menu:
  • naudanpaistirulla hunaja-sipulilla. Rullan sisältö:
    • Olympia-juusto
    • luumu
    • vsop-konjamiini
    • erinäisiä maustehia(mp,basillika)
  • Siitakesieni höystö kuulotetulla punasipulilla
  • sokeriherne-vok
  • punainen pesto
  • suola-etikka chips
Jälkimenu:
  • ekspresso-kahveeta
  • rommikuula jäätelöä vadelmaliköörillä
  • paksuhko sikari