perjantai 26. marraskuuta 2021

Syksyn silmäilyä savuverhon raosta

 Ei muuten ihmiskunta ole keksinyt paljon sen kurjempaa käsitettä ko marraskuu. Tympeempää on vain marraskuu suolenmutka kurnien ja jalassa raappahousut, jonka kuminauha on antanut periksi ajan kelmeälle hampaalle ja vääjäämättömästi kasvaneelle vatsakummulle. Marraskuu vaatii lohtua ja lohdun sylihän ei ole missään niin lämmin, niinkö höyryävän ruokapadan ääressä. Syksyn ensimmäiset villasukkailmat ikäänkuin kujertavat soppakouraa sytyttämään grillin ja astumaan savustuksen pariin. Over the top chili alkaa olla jo tuttu kuin toissa suvena marjareissulla taskuun takertunut kurkkupastilli, mutta juuri sen vuoksi sen pariin on aina niin hyvä palata. 

Herkun valmistus on helppoa, kuin häveliäisyyden unohtaminen firman pikkujouluissa. Jauheliha maustetaan suuhun sopivilla mausteilla, itseäni hemmottelen rosepippuri, cayanne,  jeera, sinapinsiemen, korianterinsiemen, mustapippuri, suola - sekoituksella. Lihasta tehdään pikkusen ähtäriläisen kuntosalisankarin voimanpattia suurempi pahkura. Pallo jätetään hetkeksi lepäämään ja käydään veitsi tanassa soosin kimppuun. Soosin pohja on tärkeä, kuin kiukulla ja voimasanoilla kannustava isämies nappulaliigan kentän kulmalla, joten siinä ei parane hätähousuilla . Pataan siis sipulia ja valkosipulia ja päälle paprikaa, selleriä, chiliä, maissia, papusia ja tomaatinmolleroita. Hetken hikoiltuaan päälle kaadetaan vielä murjottua tomaattia pari tölkillistä ja puolentoista riviä tummaa suklaatia. Kun pata poreilee, kuin suntiottaren simapullo helluntai-iltana siirrytään siihen, missä taikuus tapahtuu. Grillin lämpö vajaa 150 astetta ja hiilien kylkeen pari palasta omppupuuta savua antamaan. Padan laitoin grilliin lämmöjakolevyn päälle ja padan päälle ritilä. Ritilän päälle lihaympyrä vatsalleen ja annetaan lämmön ja savun syleillä. Kypsyessään lihasta tippuu ihanaa lillinkiä pataan, kuin nenämehua flunssaisen vähäpojan takinkaulukseen. Kombinaation annetaan hautua kaikessa rauhassa ja kun lihapulla on kypsä ja savuinen, kuin tee-se-itse-Ernestin torppa huolimattoman pistorasian korjauksen jälkeen, se murskataan pataan liemen joukkoon, kuin teinihuithapelin sydän lokakuisen työväentalon diskon tanssilattialla. Herkkujen annetaan  tutustua toisiinsa grillissä vielä tunnin ajan. 

Kun odottavan aika käy liian pitkäksi nostetaan pata pöytään ja otetaan pyhähaarukka liinan mutkasta nauttimista varten. Voi pyhät pellavakalsarit, kun se on muuten hyvää. Grillin hämyssä on syntynyt kokonaisuus joka maistuu puhtaalta rakkaudelta. Jos kansat maailman kaitaisen ymmärtäisivät tehdä tätä törttöjen somepostausten sijaan, maailmassa ei olisi sotia, eikä huonosti istuvia housuja. Tehkää hyvät ihmiset ja syökää. Syökää kovasti ja olkaa mukavia. Täydellä vatsalla on kiva olla mukava.

perjantai 7. helmikuuta 2020

Villiä hurjempi pekoni

Kumpikohan sitä onkaan vaikeampaa löytää, selväpäinen reissumies Tallinnan laivan buffet-pöydästä vai hyvä pekoni suomalaisesta aamiaispöydästä? Kummastakin voi kertoa piltille iltasadun, mutta ei se niistä totta tee. Kunnon pekoni on kuitenkin kansalaisoikeus, joka mainitaan lakikirjan samalla sivulla kuin jokamiehenoikeudet, joten sitä oikeutta lähdin taas peräänkuuluttamaan.

Jos kunnollista pekonia haluaa, niin ei auta muu ko ottaa puukko hyppysiin ja poiketa sikalassa tervehtimässä Puttea. Tällä kertaa en kuitenkaan käynyt sikalassa, vaan villisikalassa. Sika oli villiä, mies kesyä ja pekoni jumalaista.

Pekonin valmistushan on maailman toiseksi helpoin ja yksinkertaisin homma! Otetaan pätkä sian kylkeä ja sotketaan seos, jossa on puolet suolaa ja puolet hyvää ruokosokeria. Lisätään mausteita mielen mukaan, mutta maltilla. Itse töppäsin tällä kertaa joukkoon murskattua laakerinlehteä, katajanmarjaa, mustapippuria ja pikku ripsaus sinapinsiementä. Seosta hierotaan pintaan ja sitten vaan läski astiaan ja jääkaappiin tekeytymään. Seuraavana viitenä päivänä liha otetaan pois, astiaan tullut lillinki kaadetaan mäkeen ja uusi suola-sokeri seos taputellaan lihaan.  Viidennen päivän jälkeen nestemäärä astianpohjalla on huvennut, kuin sopu taloyhtiön kokouksessa ja liha on kiinteytynyt, kuin eilinen mannapuuro hulivilin suupielessä. Tämän jälkeen liha huuhdellaan, taputellaan kuivaksi ja laitetaan kuivumaan jääkaappiin tai olosuhteiden vallitessa vaikka pihalle kyläläisten kiusaksi. Viikon kuivattelun jälkeen hätäisimmät herkkuposket ovat menettäneet itsehillintänsä ja puolet järjestään ja veistelee lihan suikaleita pannulle tirisemään. Herrain herkkua saadaan kuitenkin, kun sytytetään kylmäsavustin tulille ja pannaan Putte savuun. Tarkoituksenani oli antaa savua noin 12 tuntia, mutta savustimen piru oli sammunut jo about 4-5 tunnin jälkeen.  Liha kuitenkin haisi, kuin pyromaanin pyhätakki, joten sai tältä erää riittää. Vielä vuorokauden tekeentymisen ja tasaantumisen jälkeen pekoni on valmista leikattavaksi ja paistettavaksi. Eron kaupan pekoniin näkyy jo pannulla. Ameriikan pekonit vetäytyy ja kutistuu, kuin miehuus toukokuisessa Ähtärinjärvessä, mutta tämä pitää ryhtinsä ylväänä, kuin Napoleon anopin Tupperwareillassa. Ja onhan se maku jotain muuta, kuin HK:n seitin ohkasissa suikaleissa. Valmispekoneissa lähimmäksi maultaan pääsee Snellmannin pekoni, joka tehdäänkin ymmärtääkseni sentään jonkin verran perinnekirjan sivuja vilkuillen. Ja onhan se tunne, kun saa oikeasti leikata mielialaan sopivan siivun, jollaisen ilkee iskeä BLT-leivän päälle eikä tarvitse hävetä, vaikka naapuri sattuisi leipä suussa yllättämään.

Sitä minä en osaa sanoa, onko tuo villisikapekoni nyt niin paljon parempaa, kuin ihan rahvaan possusta tehty, että siitä kannattaa maksaa moninkertaista kilohintaa, mutta yhtä kaikki...Kyllä itsetehty pekoni sisältää niin paljon runsaammin elimistölle välttämättömiä krapulanhoitovitamiineja, kuin kaupan sotkut, että ei niitä viitsi edes vertailla.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Poskivalssia

Vuosi 2015...Mitä sillon tapahtui? Oliko se vain yksi joutavanpäiväinen maan kierros auringon ympäri vai muistetaanko se jostain? Autojen romutuspalkkiota testattiin ja Yariksen hinta saatiin tuplattua ostohinnasta, trikoo venyi ja paukkui Gymnaestrada - voimistelutapahtumassa Helsingissä, Valio myrsky löi mökkiä pimeäksi ja puuta maata myöten ja ajankohtainen kakkonen lopetti puheenaiheiden antamisen mökkiytyneelle kansalle. En halua väittää millään tavalla, että nämä olisivat olleet vähäpätöisiä tapahtumia. Varmasti näitä on mukava muistella työmaan taukohuoneessa johtajan rouvan leipomaa lusikkaleipää narskuttaessa Gevalia - kahvin särpimenä. Se suurin somemyrsky tapahtui kuitenkin 13.2. kun Vaaleanpunainen sika julkaisi tähän mennessä viimeisen blogikirjoituksena. Kansa parahti ja Kannuksen pappilan vanha emäntä tiputti hätäpäissään rintarossin kaljavelliin.

Edellisestä tarinasta on siis kulunut lähes viisi vuotta ja nämä pitkät talvinokoset loppuivat nyt!

Sattuipa ostoskorin pohjalle taannoin täytettä, kun Highlandin tyttöjentukkaisen lehmän posket keikkuivat kassin pohjalla, kuin purukumi salsatanssijan housunpersauksessa. Kerrassaan upea raaka-aine, josta en vain ole aiemmin saanut valmistettua muuta, kuin räyskäleen joka tuntuu hampaissa uimahousun kuminauhalta. Nyt oikeat aseet mukaan töihin ja kohti ikimuistoista poskisuudelmaa.

Poskiliha ei ole tunnettua mureudestaan, vaan se on sitkeä kuin hienhaju aikamiespojan kulmapaidan kainalossa. Keskellä lihaa on myös kalvo, josta todennäköisesti käytetään merikelpoisten kumiveneiden materiaalina. Meinasin ensin leikellä kalvon pois, mutta liha olisi kenties näyttänyt toimenpiteen jälkeen samalta kuin telttakangas Bodomin järven rannalla helluntaiaamuna -60.

Ajattelin, että aika ja lämpö saa hoitaa. Suolat ja pippurit pintaan ja vakuumiin. Sous vide - vehkeet veteen ja vesi 83 asteiseksi ja ei kun heavy-lehmien suunsyrjät kylpemään.

Lihat saivat nautiskella lämpimästä vedestä noin 24 tuntia, ennen kuin ne revittiin ylös ja heitettiin kylmään talvi-ilmaan jäähtymään. Nälkä alkoi olla jo kova, kuin rusina hyvin paistuneen pullan pinnassa, joten lisukkeiden tekoon ja lihojen viimeistelyyn.

Pottuset tein Jamie Oliverin hyväksi havaitulla ohjeella, eli perunoita keitettiin sen verran, että pinta alkoi kypsyä ja sitten valutettiin kuiviksi. Uunivuokaan rasvaa ja potut sinne ja sitten vuokaa ravistettiin kuin kättä Ähtärinrannan kyläpäällikön viiskymppisissä. Tärkkelys sai irrota kököiksi perunan pinnalle tuomaan ihanaista rapeutta. Puolen tunnin päästä potut uunista ja vähän heilutellaan. Sitten käydäänkin kovakouraisiksi ja perunoita koputeltiin pottunuijalla, kuin sulhaspoikaa viikoksi venähtäneen lottokupongin palauttamisen jälkeen. Perunoiden sisältä turskahtaa lisää tavaraa vain rapsakoituaakseen uunissa vielä seuraavan about puolen tunnin aikana. Perunoiden kypsymisen aikana Kamadogrilli tulille ja kuumaa sen verran, että se antaa lämpöä auringollekin ja lihat hakemaan väriä ja tuntua.

Se olikin sitten siinä ja täytyy sanoa, että ei tuon mahtavampaa lihaa paljon voi olla! Mureaa ja pehmeää. Kaikki kalvot ja muut pelottavat sulivat, kuin autokauppiaan moraali tarjouspäivänä. Makuakin on pikkusen eri lailla, kuin Prisman kylmäaltaan brasilialaisessa sisäfileessä. Herättää vain kysymyksen, että miksi näitäkin ruhonosia saa metsästää, kuin kalaa työmaaruokalan lohisopasta. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sitähän meillä piisaa!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Vaahtoa viiksessä

Veikkaampa, että jos järjestettäisiin kysely, jossa selvitettäisiin suomalaisille rakkainta juhlapäivää, 80 prosenttia äänestäisi laskiaista. Ei ole mukavampaa kuin helmikuun loskassa laskea puolityhjällä autonkumilla lantakasan päältä puuceen rapunpieleen papusopat rinnuksilla. Päivän rientojen jälkeen sitä kelpaakin rauhoittua Vili Vesterisen levyn pariin ja nautiskella nisupullalla, johon on töpätty kermat ja hillot väliin. Menneitä on ne ajat, jolloin kansan ei tarvinnut istua ihmettelemään, mikä laskiaispulla on kaikkein paras, vaan oikea vastaus oli aina se äidin tekemä. Nykyään kaikki leipomon tekeleet kisaavat kynsin ja köysin kuluttajan kukkaron sisällöstä ja pyrkivät valtaamaan oman kaistaleensa laskiaskentästä. Jotta Teidän kaikkien ei tarvitse syytää kupuunne puolta pellollista vehnästä ja turvota kuin Tyny- Jussin virsikirja, me otamme jälleen luodin vastaan puolestanne.

Pullia, pullia, pussillinen erilaisia pullia...
Laskiaispullaanhan liittyy aimo annos mystiikkaa ja kansanperinteitä. Näistä tärkeimpänä ja ristiriitoja herättävänä varmaan kymmenen pisteen kysymys ”hillolla vai mantelimassalla?”. Tähän perhesiteitäkin rikkovaan kysymykseen saadaan varmaan vastaus vasta viimeisellä tuomiolla, jos silloinkaan. Jos täyteasiaa ei oteta huomioon, niin millainen on se täydellinen laskiaispulla? Sitähän ei ole! Luulisi,että laskiaispullan osaisi pyöräyttää torvempikin taikinapää. Hyvän pullan vaan leikkaa halki ja laittaa reilusti hyvää hilloa silmäksi ja tasaisesti kermaa kauttaaltaan. Valitettavasti kaikki testin leipomot eivät ole käyny googlaamassa millasta tuotetta pitäs ruveta värkkäämään...

Testatut tuotteet:

Vaasan Laskiaispulla
  • Paino 2kpl (luvattu/toteutunut) 180g/217g
  • E-koodit 7
  • Ulkonäkö Hailakka, kuin lumipesun saanut geisha
  • Kardemumma Ei puhettakaan
  • Makupuoli Pulla maistui vesirinkeliltä, Väliin olisi sopinut paremmin Eetamisiivu, suolakurkku ja jahtimakkara
  • Laskiaismaisuus 2

Äijänen pieni kermap(erse)
  • Paino (luvattu/toteutunut)  ?/119g (tirsk!)
  • E-koodit ?
  • Ulkonäkö Lakki oli kuin pipo puliukon päässä. Aivan liian pieni laskiaispullaksi
  • Kardemumma ei havaittavasti
  • Makupuoli Kuiva, pölisi suussa. Kerma ylivatkattua ilmajokelaista.
  • Laskiaismaisuus 3

Vilén laskiaispulla kermamansikkahi
  • Paino (luvattu/toteutunut) ?/203g
  • E-koodit ?
  • Ulkonäkö Liika pieni loota, pullat päällekkäin. Leikkausvastaavalla rokulipäivä, leikattu kuin eväsleipä. Ei halkiasti. Kermaa vähemmän kuin pappilan nekassa.
  • Kardemumma Ei mainittavaa määrää
  • Makupuoli Pulla oli hyvä ja hillo erinomainen
  • Laskiaismaisuus 6. Auta laupias armias, jos tämä olisi leikattu oikein ja kermaa olisi töpätty joukkoon riittävästi, niin tämä pirulainen olisi vienyt koko pelin
Mitä, mitä, hä ???

Elonen laskiaispulla vadelmahillolla
  • Paino (luvattu/toteutunut) 220g/216g
  • E-koodit 7
  • Ulkonäkö Näytti hillomunkilta. Lattiaan polkastu sylinteri. Sisälmys rosyyrin näkönen, joten siitä plussaa.
  • Kardemumma Ei puhettakaan
  • Makupuoli Karsee kerma, ei herätä tuntemuksia
  • Laskiaismaisuus 5

Ruthin Laskiaispulla Hillo
  • Paino (luvattu/toteutunut)  200g/248g!!
  • E-koodit 11!!
  • Ulkonäkö Näppärän näkönen. Valkosta enemmän kuin kokatiinitehtaan lastaustilassa.
  • Kardemumma No sitähän oli ja piisas kuin intialaisessa keittiössä!
  • Makupuoli Muuten loistava kaikin puolin, mutta kerma on laihasta lehmästä lirutettu.
  • Laskiaismaisuus 8 (e-koodit rokotti yhen pisteen) Voittajapulla VPSn varovaisen hyväksyvällä nyökkäyksellä ja golf-aploodeilla

Fazer laskiaispulla mansikkahillolla ja aidolla kermalla
  • Paino (luvattu/toteutunut) 214g/215g
  • E-koodit 8
  • Ulkonäkö Mitäänsanomaton
  • Kardemumma Oli
  • Makupuoli Ilmaa pumpattu kuin vanhanpojan nukkeen. Mieto löllö ja teollinen kerma
  • Laskiaismaisuus 5

Sinuhe Laskiaispulla kerma ja mantelitäyte
  • Paino (luvattu/toteutunut) 190g/195g
  • E-koodit 3 (mantelimassa rokotti e-koodeja)
  • Ulkonäkö Kermaa levitetty koko leivälle
  • Kardemumma ei mainittavasti.
  • Makupuoli Hontelo ei tykkää mantelista.
  • Laskiaismaisuus 7

Testissä käytiin varmaan läpi koko pullien kirjo. Löytyi hyviä suorituksia, mutta myös ala-arvoisia ja isoilta leipomoilta. Jos aletaan tekemään laskiaispullaa niin tehän sitten! Jos on jo mennyt leipäntymäänleipojan hommaan niin paljon,että työn laatu ei kiinnosta,niin vaihtakaa alaa...

lauantai 17. tammikuuta 2015

Sua torttu kaunis katselen. First blood part II



Ihmiskunta on hämillään. Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla herättävät meissä epäluuloa ja ihmetystä. Eikö mikään tässä maailmassa voisi olla yksinkertaista ja helppoa. Miksi ihmiset eivät vain voi sopia? Miksi hyvän Runebergin tortun valitsemisen pitää olla vaikeampaa kuin ajokuntoisen suomalaismiehen löytäminen Tallinnan laivalta? Muutama vuosi takaperin Vaaleanpunainen sika tarjosi apuaan kaikelle kansalle arvioimalla torttuset, mutta maailma on nyt hyvin erilainen paikka kuin silloin, joten olkaapa hyvä ja ottakaa pyyteetön apumme jälleen vastaan.
Oikeasti mallikkaan Runebergin tortunhan tunnistaa vaikka saappaaseen unhoittunut männäpäiväinen savumuikku. Ulkonäön pitää olla nätti kuin sika pienenä kermakiehkura ja kirsikka otsallaan, sokerikuorrutetta ja hilloa pitää olla kuin hormonihöyryissään lipertelevän teini-ikäisen poijanjolopin rakkaudentunnustuksessa ja kosteutta keskelle saakka kuin kylppärin vesieristeen alla. Jostain syystä kaikenmaailman rusinapullia voidaan nykyään kutsua Runebergeiksi. kiireinen kuluttajahan siinä hämmentyy ja astuu harhaan elämän kivikossa.
Mauserin virhemarginaali ~0.02mmTuuheaviiksinen Hontelo mittaa tortun kosteutta

Elonen
  • Mitat: 67mm x 56mm ,114g (luvattu 110g)
  • Kosteus %: 33/88
  • E-koodit: 6
  • Viina: Arrakkipunssi
  • Ulkonäkö: Vaalea kuin siwan kassi. Silmä häijysti sivussa.
  • Kommentit: Töpätty vaniliinit joukkoon. Vähämantelinen, Punssista ei edes haisua. Peruslöllöä päällä
  • Runebergimäisyys (1-10): 6
Fazer
  • Mitat: 59mm x 54mm ,107g (luvattu 107g)
  • Kosteus %: 88/37
  • E-koodit: 6
  • Viina: Rommi
  • Ulkonäkö: Blondi tuli taloon. Sokerikuorrute ummisti silmän.
  • Kommentit:Typerää taikinaa koitettu hätäpäissään korjailla mantelinmurusilla. Hilloa eikä rommia tunnista lainkaan. Porukan kallein. Hontelo laski pisteensä kun kuuli hinnan.
  • Runebergimäisyys (1-10): 3
Pullapirtti (Edelliskerran voittaja)
  • Mitat: 54mm x 60mm ,99g (luvattu 100g!!)
  • Kosteus %: 88/88
  • E-koodit: 14!?
  • Viina:Rommiaromi
  • Ulkonäkö: Tihrusilmäinen kalkkikapteeni
  • Kommentit: Kääreessä mainittiin, että saattaa sisältää pieniä mantelirouheen jäämiä, mutta ei muuten saattanut. Märin torttu. Jopa liika märkä! Taikinainen ja mauton. Mitä pullapirtti on tehnyt tortulleen?? Kokki on ilmeisesti hörsinyt rommit, koska nyt sitä ei ollut edelliskerran tavoin.
  • Runebergimäisyys (1-10): 4
Pyymäen leipomo
  • Mitat: 48mm x 56mm ,75g (luvattu ?g)
  • Kosteus %: 88/40
  • E-koodit: Ei tietoa, mutta maun perusteella enemmän kuin Fun Light - mehussa
  • Viina: ei tietoa
  • Ulkonäkö: Sirosilmäinen ja kuivannäköinen. Kuin seinäruusuksi jäänyt pysäköinninvalvoja.
  • Kommentit: Leikatessa narskahti kuin piilopullo suviyössä. Markun hiihtokilpailun palkintolusikka oli kovilla kauhoessa. Makua dominoi halpa margariini.
  • Runebergimäisyys (1-10): 2
Satumaista
  • Mitat: 57mm x 59mm ,113g (luvattu 90g)
  • Kosteus %: 88/88
  • E-koodit:8
  • Viina: Arrakkipunssi, Rommi
  • Ulkonäkö: Muotopuoli ja hailakkahilloinen
  • Kommentit: Heti ilmeestä näki, että nyt on kostea. Käyttöohjeessa luvatut appelsiininkuorikuutiot löytyi. Hiukka liian ytelää ja homogeeninen hillo. Maku oli silti päivän paras. Alkkoholi ja karvasmanteli löivät kättä ja oli mukavan makuista!
  • Runebergimäisyys (1-10): 10 VPS Kunniamaininta tammenlehvillä
Sinuhe
  • Mitat: 49mm x 59mm ,98g (luvattu 100!g)
  • Kosteus %: 88/88
  • E-koodit:8
  • Viina:Arrakki ja rommi
  • Ulkonäkö: Väri hyvä ja rouheennäköinen taikina. Vaaleanpunainen kuorrute!
  • Kommentit: Aivan karmeen makunen! Ei ihmisravinnoksi, välttäkää! Yksi raadin jäsenistä sai syötyä neljänneksen tortusta.
  • Runebergimäisyys (1-10): -1
Vaasan
  • Mitat: 48 x 59mm ,93g (luvattu 90g)
  • Kosteus %: 88/88
  • E-koodit:10
  • Viina:Konjakki
  • Ulkonäkö:Silmä ihan viturallaan
  • Kommentit: Mieto. Väärä viina, eikä siitäkään ollut tietoakaan, Sattumia löytyi. Tasapaksu.
  • Runebergimäisyys (1-10): 5
Tohtori tarkastelee pikkusia torttusia

Kymppiuutisten loppukevennyksen tapaan vetäsimme vielä Vaasalaiset huumoripläjäykset, eli mini-Runebergit. Luulisi, että leipomossa olisi sentään sen verran kiire, ettei olisi aikaa tällaisille veuhotuksille. Paketin väri sentään sopi VPS:lle...

Emme edes halua väittää, että tämän testin myötä olisimme luoneet maailman rauhan tai saaneet persut katoamaan katukuvasta, mutta tämän jälkeen osaatte yllättävän kriisitilanteenkin yllättäessä valita oikeanlaisen torttupullan iltapäiväkahvihetkeänne sulostuttamaan.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Valmis"ruokaa" osa 2

Voihan herrasväen pieksut ja vähäväkisten lomatossut...Jotkut ideat pitäisi vain haudata heti synnyttyään. Tällaisista vois mainita vaikka Blondin kosto-elokuvan jatko-osa, Hakkarais-Tepin kansanedustajaehdokkuus ja valmisruokatestauksen revanssi. Sosiaalisesti rajoittuneen mallas-Maunon kanssa sitten päätettiin uusia jo aiemmin koettu ja kärsitty valmisruokatesti. Toisto kuitenki turruttaa, joten kantavana ideana oli loihtia kaksi ateriakokonaisuutta puolivalmisteista. Edellisellä kerralla sotkujen piti olla mikrovalmiita,mutta tällä kertaa testasimme myös vähän vaivaa vaativia ruokakulttuurin rappeuttajia.

Pöytään eksyi seuraavat tuotteet

Alkueväät:
- Grandiosa Meat lovers superiore - pakastepizza
- Knorr gourmet gulassikeitto

Pääpöperöt:
- Pohjolan perunan mummonmuusi ja Polarican riistakäristys
- Pohjolan perunan vakuumiin pakatut pariisinperunat, Knorr valmis ruskea kastike, Atrian maustetusta jauhelihastaikinasta pyöritetyt lihaympyrät

Jälkiviisaudet:
- Blå Band valkosuklaa-nougat mousse
- Pirkka ohukais- ja vohvelijauheesta värkätyt lätyt, Ekströmin mansikkahillo ja Euroshopperin vaahdotettu kermasekoite.

Kaikki eineet valmistettiin ohjeiden mukaan, mitään lisäämättä tai poistamatta ja tämmöstä tästä nyt sitte tuli...

Grandiosa Meat lovers superiore - pakastepizza
Uunista tullut melko aromikas tuoksu yllätti kuin kuulolaite kolehtihaavissa ja yllätyksen nosti pirtin kattoon hyvä ja rapeainen pohja. Siinä ne yllätykset sitten olikin. Ensimmäiseksi mauksi suussa tulee jumalaton suolaisuus. Suolaprosentiksi on merkitty 1,3. Veikkaampa kuitenkin, että tässä on puhtaaksikirjoittajalle sattunut pilkkuvirhe. Kuomani kanssa pähkäilimme,että miksi nämä kauppapizzat maistuvat aina samalta? Olkoon kyseessä kinkku-ananas tai vaikka hepokatti-selleripizza. Vastaus taitaa olla tomaattisoseessa. Se sotku dominoi kuin pulska-Kasperi lettukestejä. Oikeissa pizzoissa ei ikinä ole noin typeränmakuista tomaattisoossia. Kaikesta huolimatta voin kuvitella, jos joku tällaista haluaa krapulanälkänsä torjuntaan hankkia. Ei ihan susikarmeeta.

Knorr gourmet gulassikeitto
Jukulauta, tämä mykisti jo tuoksullaan! Haju oli tiukassa kuin vanhapiika lomaromanssinsa takinliepeessä. Se oli ja pysyi vaikka kuinka keitteli jauhemoskaa valmiiksi keitoksi. Ulkonäkö oli kuin Milla Magian liedelle unohtuneella taikaliemellä. Olen tottunut, että gulassikeitto on lihaisa, kuminalla ja runsaalla paprikalla höystetty upea soppa, mutta tässä suurustetussa vedessä uiskenteli kynnenpään kokosia vihannesten siivuja ja maku oli karmea. Gulassikeiton kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Lihapitoisuus sopassa kokonaista 0,6%!! Koko pussissa on siis vajaa 0,5 grammaa kuivattua lihaa. Ihan nyt oikeesti! Tän olemassaololle ei ole mitään hyväksyttävää perustetta! Mutta, mutta makuja on monia sano  mummo kun kamferintippoja silakkalootaan sotki...

Pohjolan perunan mummon muusi ja Polarican riistakäristys
Ennen vanhaan valmis mummon muusi sentään maistui jollekin, se maistui nimittäin pahalle. Nyt ei edes sille. Nyt se on vaan kelmeä liisteri, joka kuivuu kattilanpohjaan nopeammin kuin kasku kantakievarin koomikon suuhun. Jos oma mummoni olisi tällaista muusia tarjonnut, niin enpä olisi itseäni kovin toivotuksi vieraaksi kokenut... Riistakäristys oli sentään vain lihaa ja vettä. Julumat, parhaimmillaan noin numeron 36 kengänpohjan kokoset lihalevyt oli parhaimmillaan ihan hyviä , mutta liha ei ollut kovin laadukasta. Usein löysin itseni pureskelemasta jänteenkäppyrää tovi tolkulla. Mutta se oli sentään lihaa, ei muuta. Pisteet sille. Pahinta on kuitenkin, että muusipaketissa oli kaksi pussia ja nyt toinen kummittelee tuolla keittiössä. Roskiin sitä en uskalla ympäristörikossyytteen pelossa laittaa. Kaippa siitä saa tehtyä särkymättömän kemiallisen lähitaisteluaseen vääjäämätöntä zombien kansannousua jarruttelemaan...

Pohjolan perunan vakuumiin pakatut pariisinperunat, Knorr valmis ruskea kastike, Atrian maustetusta jauhelihastaikinasta pyöritetyt lihaympyrät
Suru tuli puseroon kun maistoin näitä pottusia. Tuotteessa ei ole kuin perunaa ja suolaa, mutta potut on ilmeisesti kidutettu niin kuoliaaksi, että mieleeni tuli että ne on yksinkertaisesti luovuttaneet. Maku oli valju ja vetinen kuin rantaleijonan uikkareissa. Näppituntumakin oli kuin Tiina Jylhän klinikalla silikonista veistetyllä piilokiveksellä. Ruskea kastikehan on maailman yksinkertaisin soosi, johon ei tarvita kuin jauhoja, voita, vettä ja suolaa, mutta Knorrin mielestä enemmän on enemmän ja sisällysluettelo oli pitkä kuin pärinäpojan jälki-istuntolista. Ennakkoluuloista huolimatta maku oli yllättävän miellyttävä tähän katastrofiin nähden. Melko makea, mutta tämän avulla nuo potutkin pysty kurkkuunsa tunkemaan. Valmiiksi maustettu jauhelihataikina on jotain, mistä pitäis varotella jo ala-asteella. jauhelihaa tässä paskassa on 58%. Loppu onkin vettä, soijaproteiinivalmistetta ja muuta pahaa mieltä aiheuttavaa. Tämä maistui niin festarinivusilta, että ei ole tosikaan. Jos ei osaa jauhelihaa itse maustaa, niin syököön toope vaikka varpaitaan. Paistovaiheessa tämä sotku haisi aivan ketsupilta ja kalanperkeiltä. Hyi helekutti!

Blå Band valkosuklaa-nougat mousse
Melkoista kittiä tämäkin. Maussa ei ollut kuin tonni sokeria ja toinen kasvirasvaa. Välillä sattui suuhun nougatkrokantti, mutta se oli harvinaista kuin manteli laihialaisessa joulupuurossa. Makeanhimon tällä sai kyllä komeesti taltutettua. Ymmärrän, että tällaisen jälkkärin valmistaminen alusta lähtien voi olla ylivoimaista, mutta pitääkö väkisin sitten tällainen valinta tehdä? Voi tarjota vaikka hyviä kotimaisia marjoja jäätelöllä tai hedelmäsalaattia ja takuulla on parempaa.

Pirkka ohukais- ja vohvelijauheesta värkätyt lätyt, Ekströmin mansikkahillo ja Euroshopperin vaahdotettu kermasekoite.
Tämä yllätti. Valmistusaineita tavaillessa ajattelin, että tämän on oltava hirveetä, varsinkin kun taikina oli sellaista, että käännettäessä lättyset murtui kuin kiveen paiskattu mineriittilevy. Maku oli kuin olikin aika lättymäinen ja ihan miellyttävä. Jauheseokseen lisättiin vain vesi ja voisinkin kuvitella, että metsäretkelle tämmöinen voisi olla ihan mukiinmenevä vaihtoehto, jos ei valmista taikinaa voi/jaksa rontata mukanaan. Ehdottomasti päivän paras! Mansikkahillo oli sitä tavallista imelää lällyä, mutta ei lainkaan huonointa, mitä olen maistanut. Tuo kermasotku laittoi kyyneleet silmiin ja kostonhimon kytemään rintaan. Kuten nimi jo kertoo, tämä ei ole kermavaahtoa, vaan kermasta, maidosta, kasviöljystä ja törkystä pulloon tumpattu hirviö, joka maistui...no ei se edes maistunut. Testasin myös 'all in' - lättyä, johon tuli vaahdon ja hillon lisäksi myös moussea. Minä testasin sitä, älä sinä testaa sitä. Mousse tinttasi lätyn kitalakeen aiheuttaen välittömän tukehtumiskokemuksen, joka sai taas arvostamaan elämää ihan uudella tavalla.

Tämänpäiväinen nostaa mieleeni taas sen pohjimmaisen kysymyksen, että onko sillä isällä tai äidillä oikeasti niin helvetinmoinen kiire työpäivän jälkeen sinne spinningiin, että ei ehditä antaa aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, eli perheelle ja sen ravitsemiselle? Valitetaan kiirettä, mutta silti illalla on aikaa tuijottaa  kolme tuntia voice of finlandia. Kyse on kuitenkin siitä mihin sen ajan haluaa käyttää ja asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen. Valmisruualle on paikkansa ja tulee tilanteita, jolloin ruokaa ei vaan pysty laittamaan. Valitettavasti joukossamme on kuitenkin liikaa perheitä ja yksineläjiä, joille tällaiset mörököllin ulosteet on arkipäivää...Ikävä juttu.


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Tupunan viimonen harharetki



Helmikuun huonoilla hangilla rusakko osallistui juoksukilpaan. Kilpa oli reilu, mutta voiton vei hyppysellinen lyijyhauleja ja hopialle jääneen rusakon tehtäväksi jäi ojentaa auttava käpälä - rosmariinilla ja maustehilla ryyditettynä.

Pinttyneistä tavoistani poiketen talttahammas ei pessytkään kainaloitaan portviinissä ja kermassa vaan nyt veisteltiin kintut irti kupeesta ja siirryttiin solmujen tekoon. Hyvin syöneen elikon koipikin oli kuin huolettoman leipurin rusinalimppu, joten sitähän sai sitten näppästä satulan pakkaseen ja keskittyä ihan vaan jalkatyöskentelyyn.
Rimppakintut tanssi letkeän jenkan ensiksi suola-pippuri-seoksessa ja sitten haettiin tuntumaa pannunpohjasta. Pinnan ollessa ruskeampi kuin kalsarinpersus kehnona päivänä, lyötiin reisien väliin pari oksaa rosmariinia ja viipales valkokultaa, eli reipasta possunläskiä. Nyytti sidottiin tiukalle kuin ruustinnan tukkanuttura ja sitten vain uuniin vetämään henkosia. Vuokaan tiensä löysi myös tummanpunaista viintä, lihalientä, porkkanaa, mukulaselleriä ja laakerinlehteä. Uuniin löin lämpöä sen verran, että manalassakin kaivattaisiin jo jääpaloja limunaatiin ja heti kun pata saatiin sisuksiin niin namiska väännettiin osoittamaan n.150 astetta. Pitkäkorva saikin lököstellä kaikessa rauhassa kolme pitkää tuntia. tämän jälkeen liha olikin löysässä kuin parhaat päivänsä nähneellä rattotytöllä.
Ja se maku...Kaikkea sitä on tullut elon kaitaa polkua lintatessa maisteltua, mutta nämä on niitä hetkiä joiden vuoksi se seuraava virsta on taas kevyempi taittaa...

Kyllä se vaan on näin, että vaikka metsän eläimet ihastuttaa tuolla luonnossa kulkijaa, niin ei ne hukkaan mene padassakaan.