Silloin tällöin elämässämme on tapahtumia joilta ei saa rauhaa ennenkuin sen on jakanut koko maailman kanssa. Itselleni käväisi tällainen sattumus kun taannoin poikkesin tapaamassa ystävääni Manskia Helsingin hälinässä. Heppu joka ravaa mehtässä rastien perässä kuin keltiäisen kalsareihinsa saanut pussipiru on muuten oikeen tolkku mies ja rakastaa laadukasta ruokaa.Päätimme tämän mehtäpöhölön kuomani kanssa laitella jotain pientä illallista hänen luonaan ja sovimme reffit Hakaniemen kauppahallin kupeeseen. En ole aiemmin paikassa päässyt vierailemaan, joten kokemus iski kuin ne kuuluisat miljoona volttia. Sitä oikean ruuan kirjoa katsellessa meinasi Petäjäveden risuparran veripumppu aloittaa irtisanomisiin johtavat yt - neuvottelut, joten oli pakko poiketa välillä ulkosalla vetämässä henkeä! Kyllä se vaan herkistää raavaankin miehen kun näkee tiskitolkulla hyvää maustamatonta lihaa, luomukasviksia ja niitä lihatiskien väärinymmärrettyjä helmiä, eli sisuselimiä! Maksaa, sydämiä, kivipiiroja...herkkuja kaikki tyynni. Kyselinkin toveriltani, että miksi Helssingissä kannattaa pitää Prismanpaholaisia ja muita metripizzamarketteja kun tällainenkin keidas on olemassa?! Oikeita laadukkaita ja tuoreita raaka-aineita ja asiantuntevaa palvelua tarjolla ja joku haluaa silti ostaa Jalostajan makaroonilootikkaa! Sellasten ois kyllä syytä mennä pyytämään, että naapurin nauravainen Setä Sorbus löisi vatupassilla päähän...
Halusimme loihtia jotain yksinkertaista ja herkullista höpettä jota voi lapioida lautaselle sillä kortteerin isoimmalla kauhalla ja jonka syöminen on mutkatonta kuin EU direktiivit täyttävä kurkku. Oivallinen ratkaisu oli siis kunnon paremman väen pyttipannu. Parempaa tästä murkinasta teki kunnon Reinin lihan raakachorizo, savupotka ja Puolan pojan parempi salamimakkara. On se vaan suunmyötäinen tunne tehdä spydäriä kun raaka-aineista pystyy maistamaan ne maut joita niissä kuuluukin maistaa! Ei mitään turhia kemian teollisuuden sivutuotteita, joiden ainoa tarkoitus on saada aikaan valheellinen kuva siitä, että nämä prosessoidut sotkut olisivat edes etäisesti ihmisravinnoksi soveltuvia.
Jo tämä olisi riittänyt antamaan tyytyväisen hymyn syöjänsä punakoille kasvoille, mutta aina pitää tehdä jotain, joka räjäyttää säästöpossun. Tällä kertaa moisen pommin tekeminen oli itsestään selvää. Jos lihatiskissä on tarjolla broilerin sydämiä, niin jääkö epäröitävää?? No jää! Siis se, että mitenkähän niitä laittelis. Teimme sydänystävillemme nopean marinadin ginistä, valkosipulista, hunajasta, timjamista ja basilikasta ja annoimme näiden värkkien muhinoida keskenään tunnin tovin. Tirisevän voikilon hyväillessä pannunpohjaa oli paiston aika. Suomen kieleen ei ole paiskattu riittävästi ylisanoja, jolla voisin kuvailla tuota huumaannuttavaa tuoksua kun sydänlihakset uivat kiehuvassa voi-gini-yrttiseoksessa pannulla. Se oli kokemuksena kuin Iron Maiden soittaisi akustisesti Reijo Kallion parhaita Katri Helenan tarjoillessa virkistäviä juomia!Kun lautasen reunalle sai vielä asetella kaprista, punajuurta ja paria sorttia oikeeta rakkaudella tehtyä kauppahallin maustekurkkua niin johan on jos ei nälän peikko kavahda!
Sydämellisen pääruokapannun jälkeen vatsalaukku huutaa encorea, joten jälkieväättä jääminen olisi maanpetos. Liehutukkainen taistelutoverini oli käynyt noukkimassa juustokaupan tarjonnasta manchegoo ja jotain pirun vaikeannimistä lehmänmaitoista juustoa. Näitä herkkuja tarjoiltiin viikunahillon ja portviinin kera. Herran jumala tätä Cruz Vintage 1989 portia! Jos taivaassa keitellään hääsahtia niin se maistuu varmasti tältä. Maku oli kerrassaan jumalainen. Kokonaisuutena jälkiruoka oli muutenkin parasta mitä olen maistellut aikapäiviin. Kaikki maut tanssivat hidasta valssia kielenpäällä hukuttaen nauttijansa autuaaseen aistilliseen nirvanaan.Yön pimetessä näitä sapuskoita sulatellen tuumailin, että kuinka kauan jalostettujen "elin"tarvikkeiden dominointi kauppojen hyllyllä voi jatkua? Milloin palaamme siihen tilanteeseen, että tiedämme mitä suuhumme tungemme? Ehkä kaikki toivo tältä valmisruokaa kumartavalta kansalta ei ole vielä mennyt, vaan ehkäpä jonain päivänä osaamme vaatia ruualtamme laatua ja kenties jonain päivänä eineskeitto on enää vain mörkö, jolla tuhmia lapsia voidaan pelotella känkkäränkkäpäivinä. Siihen minä haluan uskoa ja uskokoon ken tykkää...
