perjantai 13. helmikuuta 2015

Vaahtoa viiksessä

Veikkaampa, että jos järjestettäisiin kysely, jossa selvitettäisiin suomalaisille rakkainta juhlapäivää, 80 prosenttia äänestäisi laskiaista. Ei ole mukavampaa kuin helmikuun loskassa laskea puolityhjällä autonkumilla lantakasan päältä puuceen rapunpieleen papusopat rinnuksilla. Päivän rientojen jälkeen sitä kelpaakin rauhoittua Vili Vesterisen levyn pariin ja nautiskella nisupullalla, johon on töpätty kermat ja hillot väliin. Menneitä on ne ajat, jolloin kansan ei tarvinnut istua ihmettelemään, mikä laskiaispulla on kaikkein paras, vaan oikea vastaus oli aina se äidin tekemä. Nykyään kaikki leipomon tekeleet kisaavat kynsin ja köysin kuluttajan kukkaron sisällöstä ja pyrkivät valtaamaan oman kaistaleensa laskiaskentästä. Jotta Teidän kaikkien ei tarvitse syytää kupuunne puolta pellollista vehnästä ja turvota kuin Tyny- Jussin virsikirja, me otamme jälleen luodin vastaan puolestanne.

Pullia, pullia, pussillinen erilaisia pullia...
Laskiaispullaanhan liittyy aimo annos mystiikkaa ja kansanperinteitä. Näistä tärkeimpänä ja ristiriitoja herättävänä varmaan kymmenen pisteen kysymys ”hillolla vai mantelimassalla?”. Tähän perhesiteitäkin rikkovaan kysymykseen saadaan varmaan vastaus vasta viimeisellä tuomiolla, jos silloinkaan. Jos täyteasiaa ei oteta huomioon, niin millainen on se täydellinen laskiaispulla? Sitähän ei ole! Luulisi,että laskiaispullan osaisi pyöräyttää torvempikin taikinapää. Hyvän pullan vaan leikkaa halki ja laittaa reilusti hyvää hilloa silmäksi ja tasaisesti kermaa kauttaaltaan. Valitettavasti kaikki testin leipomot eivät ole käyny googlaamassa millasta tuotetta pitäs ruveta värkkäämään...

Testatut tuotteet:

Vaasan Laskiaispulla
  • Paino 2kpl (luvattu/toteutunut) 180g/217g
  • E-koodit 7
  • Ulkonäkö Hailakka, kuin lumipesun saanut geisha
  • Kardemumma Ei puhettakaan
  • Makupuoli Pulla maistui vesirinkeliltä, Väliin olisi sopinut paremmin Eetamisiivu, suolakurkku ja jahtimakkara
  • Laskiaismaisuus 2

Äijänen pieni kermap(erse)
  • Paino (luvattu/toteutunut)  ?/119g (tirsk!)
  • E-koodit ?
  • Ulkonäkö Lakki oli kuin pipo puliukon päässä. Aivan liian pieni laskiaispullaksi
  • Kardemumma ei havaittavasti
  • Makupuoli Kuiva, pölisi suussa. Kerma ylivatkattua ilmajokelaista.
  • Laskiaismaisuus 3

Vilén laskiaispulla kermamansikkahi
  • Paino (luvattu/toteutunut) ?/203g
  • E-koodit ?
  • Ulkonäkö Liika pieni loota, pullat päällekkäin. Leikkausvastaavalla rokulipäivä, leikattu kuin eväsleipä. Ei halkiasti. Kermaa vähemmän kuin pappilan nekassa.
  • Kardemumma Ei mainittavaa määrää
  • Makupuoli Pulla oli hyvä ja hillo erinomainen
  • Laskiaismaisuus 6. Auta laupias armias, jos tämä olisi leikattu oikein ja kermaa olisi töpätty joukkoon riittävästi, niin tämä pirulainen olisi vienyt koko pelin
Mitä, mitä, hä ???

Elonen laskiaispulla vadelmahillolla
  • Paino (luvattu/toteutunut) 220g/216g
  • E-koodit 7
  • Ulkonäkö Näytti hillomunkilta. Lattiaan polkastu sylinteri. Sisälmys rosyyrin näkönen, joten siitä plussaa.
  • Kardemumma Ei puhettakaan
  • Makupuoli Karsee kerma, ei herätä tuntemuksia
  • Laskiaismaisuus 5

Ruthin Laskiaispulla Hillo
  • Paino (luvattu/toteutunut)  200g/248g!!
  • E-koodit 11!!
  • Ulkonäkö Näppärän näkönen. Valkosta enemmän kuin kokatiinitehtaan lastaustilassa.
  • Kardemumma No sitähän oli ja piisas kuin intialaisessa keittiössä!
  • Makupuoli Muuten loistava kaikin puolin, mutta kerma on laihasta lehmästä lirutettu.
  • Laskiaismaisuus 8 (e-koodit rokotti yhen pisteen) Voittajapulla VPSn varovaisen hyväksyvällä nyökkäyksellä ja golf-aploodeilla

Fazer laskiaispulla mansikkahillolla ja aidolla kermalla
  • Paino (luvattu/toteutunut) 214g/215g
  • E-koodit 8
  • Ulkonäkö Mitäänsanomaton
  • Kardemumma Oli
  • Makupuoli Ilmaa pumpattu kuin vanhanpojan nukkeen. Mieto löllö ja teollinen kerma
  • Laskiaismaisuus 5

Sinuhe Laskiaispulla kerma ja mantelitäyte
  • Paino (luvattu/toteutunut) 190g/195g
  • E-koodit 3 (mantelimassa rokotti e-koodeja)
  • Ulkonäkö Kermaa levitetty koko leivälle
  • Kardemumma ei mainittavasti.
  • Makupuoli Hontelo ei tykkää mantelista.
  • Laskiaismaisuus 7

Testissä käytiin varmaan läpi koko pullien kirjo. Löytyi hyviä suorituksia, mutta myös ala-arvoisia ja isoilta leipomoilta. Jos aletaan tekemään laskiaispullaa niin tehän sitten! Jos on jo mennyt leipäntymäänleipojan hommaan niin paljon,että työn laatu ei kiinnosta,niin vaihtakaa alaa...

1 kommentti:

  1. Jaa mutta joulupullaan sopisikin loistavasti E100, jos sahramit on lopussa.

    VastaaPoista