Haarukallinen Ranskanmaata

Suven kierrähdettyä ehtoopuolelleen saapui Ähtärin kunnaille ihmeteltävää suoraan valkoisten lippujen ja huonon englanninosaamisen maasta. Vääräkosken kartonkitehtaalla järjestettiin kulttuuria katajaiselle kansalle - tyylinen tapahtuma ja siinähän sitä oli suureijät ihmetyksestä ymmyrkäisenä kuin kuu Kusilammen yllä. Ranska, tuo harlekiini-tyylisen romantiikan ja Ähtärinrantalaisten suosimien Pariisilaulujen koti. Miten tämän maan atmosfääri siirretään Ähtäriläiselle kartonkitehtaalle, joka karskiudessaan huokuu romantiikkaa kuin jäälle kuollut matikka? Sijaintihan tilaisuudelle oli vähintäänkin haasteellinen, mutta järjestäjät olivat onnistuneet urakassaan hienosti. Trikolori hohkasi henkeään pienissä lipuissa ja ilmapalloasetelmissa luoden ranskalaista tunnelmaa. Varsinainen ranskailluusio ei kuitenkaan särkynyt missään vaiheessa, koska se ei oikeastaan päässyt edes rakentumaan, mutta oliko se edes tarkoitus? Mielestäni oli hyvä, että tiloihin ei edes käyty yrittämään värkätä irvokasta Pikkupariisia vaan tilan historia sai hengittää vapaasti.
Kartonkitehtaan maailmalopun myllyt ihmettelivät vierestä kuinka sen tiloissa särvitään älykkäästi entrecotea ja punaviiniä, vaikka historia muistaa lauantaimakkarasämpylän ja kieron piimän rasvalahjeduunarin vaimon pakkaamassa eväskassissa. Ruokapuolesta tilaisuudessa vastasi grilli, joka myi taidokkaasti tuumailtua ruoka-annosta ja jälkiruoka-annosta. Ruoka-annoksen suunnittelussa haluttiin luoda maistelulautanen, josta löytyisi makuhampaan kutkuttajaa sen sataa sorttia.

Ruoka-annos:
-    Luomu entrecote
-    Grillikasvikset
-    Hanhenmaksa
-    Pekoniin käärittyä luumua
-    Oliivit
-    Marinoidut valkosipulinkynnet
-    Patonki
-    Dijon sinappi

Ruuanlaitossa riitti järjestäjillä varmasti haastetta enemmän kuin kuuromykkäsokealla jätkänshakin piirimestaruuskisoissa. Ruoka – annoksia piti saada toimitettua kohtuullisen kiivasta tahtia, ruuan piti maistua tuoreelta ja vastalaitetulta ja kiireen potkimat grilliolosuhteet ovat aina omiaan katastrofeille. Annos oli kuitenkin maultaan varsin hyvä ja ajoi asiansa niin hyvin, että niitä tuli illan aikana tilattua vielä toinenkin. Lihan kypsyys tuntui valitettavasti noudattavan satunnaisgeneraattorin johdonmukaisuutta. Toinen lihanpala oli maannut grillissä läpikypsänä jo jonkun minuutin ja toinen pala saattoi olla mehukkamman puoleinen medium plussa. Olosuhteet huomioon ottaen saavutus oli kuitenkin hyvä kuin Suomella suuressa maailmanpalossa.

Erinomaisena yllätyksenä liha oli luomua ja kyllä se laadukas liha on vaan laadukasta.
Grillikasvikset eivät saa aivan varauksetonta hyväksyntää. Kasvikset olivat laadukkaita ja muuten oiva lisäke, mutta kun niiden väri on mustempi kuin meksikon pikajunan hiilipojan vararukkanen, niin silloin ollaan menty hyvän maun rajan ylitse. Kasvikset olivat turhan suurelta osin varsin extra-crispy, joka vaikutti luonnollisesti myös makuun. Toki grillikasvisten kuuluu ottaa väriä ja mustaakin pitää olla joukossa, mutta kohtuus se on joka pubiruusun jakkaralla pitää. Hanhenmaksa tuotiin purkissa suoraan ranskanmaalta ja mietona ja herkkänä herkkuna se varmasti maistui vauvasta vaarin veljeen. Pekoniin piilotetut luumut antoivat mukavan makean lisän annokseen ja piristivät mukavasti. Luumunpala haarukannoukkaan ja pikkusen lihasta päälle niin kyllä siinä ilonpallerot päässä vilisti kuin tonttulauma pikkujoulujen jatkoilla. Valitettavasti tämä herkku ei ollut täysin tasalaatuista. Ensimmäisessä annoksessa pekonin kypsyys oli täydellinen, mutta toisessa annoksessa vaikutti kuin sitä olisi hönkästy hiustenkuivaajalla. Toivon ja oletan kuitenkin, että kyseessä oli yksittäistapaus. Hyvä lisäke jokatapauksessa. Minulle ei selvinnyt mistä oliivit ja valkosipulit olivat kotoisin, mutta makupuoli niissä toimi kuin Frederik Aulavan diskossa! Näitä höppeitä kun olisi keskenään sekoitellut niin jo pelkästään niissä olisi ollut oivallinen alkupala sellaisenaan. Patonki oli perinteistä pakkopatonkia, joka ei nostanut tunnetta suuntaan eikö toiseen, mutta mukava lisähän tuo oli. Dijonia nyt en sen kummemmin käy edes arvioimaan. Jos et tiedä mistä puhutaan niin mene istumaan kylmälle kivelle ja odota kaikessa rauhassa pissatautia.

Juustolautanen oli kiva idea jälkiruuaksi ja juustot olivat ihan hyviä. Ranskalaista Brietä ja chevreä ja Italian pojan parmesania. Perus markettijuustoja, mutta ajoivat asiansa. Juustojen seuralaisina tehtäväänsä toimittivat aprikoosihillo ja pikkusen Oiva Lohtanderia suurempi mansikka. Juustojen määrään nähden höpettä olisi saanut olla enemmän.
Ruoka-annosten hinta sopi laihemmallekin kukkarolle. Ruoka – annos 9€ ja juustolautanen 5€. Näihin hintoihin sai purtavaa varmasti riittävästi, eikä asiakas tuntenut ostoskrapulaa annoksen saatuaan. Tokihan ruuat ja juomat olisivat maistuneet paremmalta kunnon astioilta, mutta tapahtuman henkeä ja paikan suomia mahdollisuuksiakin ajatellen kertakäyttövälineissä oli jopa jotain kieroutunutta sympaatisuutta.

Juomapuolesta vastasi pienen ranskalaisen tuottajan vauhtiliemet. Calvadosta oli tarjolla nuorikosta Metusalemiin. Eri ikäisiä omppubrandyja oli 5 – 20 vuoden välillä. Mukavasti Calvadosta sai ostettua myös 2cl annoksina, jolloin maistelukunto säilyi pidempään. Erityisesti viinanostoikään ehtinyt riemujuoma solahti alas kuin kultaisella kermalla sivelty enkelin henkäisy. Maku oli mukavan varttunut ja rauhallinen, ilman nuoruuden päätöntä intoa.
Samaiselta tuottajalta myynnissä oli myös aperitiiviksi pommeauta, joka makeana sopi  mukavasti myös jälkiruokasnapsiksi ja miksei juustojenkin kyytipoijaksi. Ihastusta herätti myös tilan siiderit. Pohjoinen Ranskahan on perinteikästä siiderialuetta ja vuosisataiset perinteet oltiin saatu ujutettua pulloon korkin sisäpuolelle luonnollisen ja aidon makuiseksi janonsammuttajaksi.
Viinit olivat kertoman mukaan ihan perus alkon viinejä, punaista ja valkoista. Vaaleanpunaisen sian rouheeseen turpaan ne eivät aivan täysin uponneet ja olisimme toivoneetkin vaihtoehtoja. Juomapuolella muutenkin vaihtoehdot olisi piristänyt kuin suovesi lapikkaassa. Ymmärrystä löytyy sille, että tilaisudessa haluttiin tuoda yhden tuottajan repertuaaria esille, mutta kenties tämä olisi jatkokehittelyn paikka.

Mutta oi te minulle ikuisesti rakkahan Ähtärin kansa! Teille tuodaan elämyksiä porstuan eteen ja mitä te teette?? Istutte navetan portailla litkimässä väljähtynyttä lapin kultaa, ettekä voi sen vertaa poistua siitä savupirtistä, että tulisitte katsomaan! Järjestäjien kommenteista ymmärsin, että porukkaa olisi ollut kohtuullisesti, mutta paikalla näytti olevan vain sitä samaa jengiä, joka on paikalla kaikissa paikkakunnalla järjestetyissä iltamissa. Kiitos heille siitä!
Tilaisuuteen myytävä 15 euron hintainen pääsylippu tuntuu olevan ylimitoitettu, joka varmasti osaltaan käänsi ainakin epäilevien Tuomaiden virsunkärjet toista suuntaa kohden. Tuolla pääsyrahalla kun ei saanut vielä juuri mitään. Ok, musiikkia oli ja puheita, mutta se ei ole riittävä syy monellekaan maksaa tuota rahaa. Olisikohan kannattanut laskea pääsymaksua ja nyppästä murkinasta enemmän. Ruuan ja pääsymaksun hinnat kun olisi vaihtanut niin sillä olisi varmasti päässyt jo pitkälle!
 
Tilaisuudessa oli myös ohjelmaa ja sivistyksen sanoja, mutta niitä ei käydä nyt sen kummemmin arvioimaan, koska porsas kiinnitti enemmän huomiota tuohon makupuoleen. Näitä tilaisuuksia lisää ja Juicen laulu kulttuurin eksymisestä eläinpuiston tienoille käy vielä toteen… Vaaleanpunaisen sian kiitokset vielä kerran tilaisuuden järjestäjille ja ei muuta kuin uutta kekkeriä tehdashallin hämäriin!