Liekö kanttiinissa kahvi ja nisu markan vai Beatles keikalla vai mistä johtui moinen väenpaljous Ähtärin sairaalanmäellä. Totuushan ei kuitenkaan ollut lainkaan tarua ihmeellisempää vaan kansaa veti puoleensa Vaaleanpunaisen sian myyjäiset. Peräkammarien sokeripeukalot löivät taas jauhopusseilla parastaan ja kauppasivat kaikelle kansalle känttyä kaikenoloista! Leivontaruljanssi aloitettiin jo edellisenä viikonloppuna petäjäveden rauhassa kun kaksi hurjapäätä tulivat leipomaan keksilöitä. Keksilöisten leipominenhan on puuhista leppoisinta, paitsi kun porukan tärkeintä lenkkiä, eli tiskaria alkaa aina välillä niin kauheesti väsyttämään. Siinähän ei tietenkään sillon voi muuta kuin kaulimet alas ja tiskarin persaus toviksi syrjälleen...Leivonnaisista tuli muuten ihan säädyllisiä, mutta kaneliässät oli kuin Lepikko-Villen vähäpäisen kyntöhevosen värkkäämiä. Ihan karmeen näkösiä! Kaneliässiltä ne kuitenkin maistu, joten ei ko myyntiin ja "Eskari -ässät" nimeksi.
Työt saatiin aamuyöstä valmiiksi ja leipurit kävivät parin tunnin painajaisille. Aamukuudelta taas työntouhuun ja leipiä tekemään. Yli kolme tuntia vanha leipähän maistuu jo kalsarien kuminauhalle, joten kun leipää myydään niin sen pitää olla tuoretta. Itseasiassa osa leivistä revittiin uunista noin 10 minuuttia ennen myyntiä.
Kuvittelimme, että tällä kertaa olisimme varautuneet vähintään riittävästi, mutta täytyypi sanoa, että erehdyimme pahemmin kuin mies joka yritti varastaa mustanaamion lompakon. Varsinkin suolanen tavara loppu kättelyssä. Leipää ja muikkukukkoa näköjään pitäisi olla varastokontillinen jos sekään edes piisaisi. 20 minuuttia myöhemmin pöydällä lojui enää pari nyssykkää eskariässiä ja piimäkakku. Niiden kohtaloksi määräytyi sitten olla arpajaisvoittoja sacherkakun ja VPS - karvanoppien rinnalla. Arvontojen jälkeen olo oli taas aikalailla voittajamainen. Tämä ei todellakaan jää tähän, vaan Vaaleanpunainen sika vetelee hetken henkeä ja valmistautuu uuteen revanssiin...
