Jos kunnollista pekonia haluaa, niin ei auta muu ko ottaa puukko hyppysiin ja poiketa sikalassa tervehtimässä Puttea. Tällä kertaa en kuitenkaan käynyt sikalassa, vaan villisikalassa. Sika oli villiä, mies kesyä ja pekoni jumalaista.
Pekonin valmistushan on maailman toiseksi helpoin ja yksinkertaisin homma! Otetaan pätkä sian kylkeä ja sotketaan seos, jossa on puolet suolaa ja puolet hyvää ruokosokeria. Lisätään mausteita mielen mukaan, mutta maltilla. Itse töppäsin tällä kertaa joukkoon murskattua laakerinlehteä, katajanmarjaa, mustapippuria ja pikku ripsaus sinapinsiementä. Seosta hierotaan pintaan ja sitten vaan läski astiaan ja jääkaappiin tekeytymään. Seuraavana viitenä päivänä liha otetaan pois, astiaan tullut lillinki kaadetaan mäkeen ja uusi suola-sokeri seos taputellaan lihaan. Viidennen päivän jälkeen nestemäärä astianpohjalla on huvennut, kuin sopu taloyhtiön kokouksessa ja liha on kiinteytynyt, kuin eilinen mannapuuro hulivilin suupielessä. Tämän jälkeen liha huuhdellaan, taputellaan kuivaksi ja laitetaan kuivumaan jääkaappiin tai olosuhteiden vallitessa vaikka pihalle kyläläisten kiusaksi. Viikon kuivattelun jälkeen hätäisimmät herkkuposket ovat menettäneet itsehillintänsä ja puolet järjestään ja veistelee lihan suikaleita pannulle tirisemään. Herrain herkkua saadaan kuitenkin, kun sytytetään kylmäsavustin tulille ja pannaan Putte savuun. Tarkoituksenani oli antaa savua noin 12 tuntia, mutta savustimen piru oli sammunut jo about 4-5 tunnin jälkeen. Liha kuitenkin haisi, kuin pyromaanin pyhätakki, joten sai tältä erää riittää. Vielä vuorokauden tekeentymisen ja tasaantumisen jälkeen pekoni on valmista leikattavaksi ja paistettavaksi. Eron kaupan pekoniin näkyy jo pannulla. Ameriikan pekonit vetäytyy ja kutistuu, kuin miehuus toukokuisessa Ähtärinjärvessä, mutta tämä pitää ryhtinsä ylväänä, kuin Napoleon anopin Tupperwareillassa. Ja onhan se maku jotain muuta, kuin HK:n seitin ohkasissa suikaleissa. Valmispekoneissa lähimmäksi maultaan pääsee Snellmannin pekoni, joka tehdäänkin ymmärtääkseni sentään jonkin verran perinnekirjan sivuja vilkuillen. Ja onhan se tunne, kun saa oikeasti leikata mielialaan sopivan siivun, jollaisen ilkee iskeä BLT-leivän päälle eikä tarvitse hävetä, vaikka naapuri sattuisi leipä suussa yllättämään.
Sitä minä en osaa sanoa, onko tuo villisikapekoni nyt niin paljon parempaa, kuin ihan rahvaan possusta tehty, että siitä kannattaa maksaa moninkertaista kilohintaa, mutta yhtä kaikki...Kyllä itsetehty pekoni sisältää niin paljon runsaammin elimistölle välttämättömiä krapulanhoitovitamiineja, kuin kaupan sotkut, että ei niitä viitsi edes vertailla.