sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kun karitsa yrtteihin kääriyty...

Pääsiäisen aikaan olikin aktiviteettia sen verran runsainmitoin, että siinä sivussa alkoi pakostikin vähän nälättämään. Maalta kun on, niin piti käydä Helssingin yöelämääkin ihmettelemässä oikein pariin otteeseen. Ameriikan ihmeet olivat kerääntyneet joukolla Messukeskukseen ja niitä piti käydä renkaisiin potkimassa......


Pyhäaamun sarastaessa aloin kahtelemaan aineksia täytekakkua varten. Ei muutan R:n kauppaan hakemaan jauhoja, koska TM:n kaapista löytyneet vehnäjauhot olivat olleet hyviä silloin kun Kekkonen oli vielä vallassa. Kakku saatiinkin valmiiksi ihan aikataulussa. Suurkaupungin lähiöstä siirryimme Vuosaareen kummitytön residenssiin pääruuan kimppuun. Talon emäntä olikin selättänyt karitsan jo valmiiksi, joten sitä tarvitsi enää viillellä nuijia(siis katritsaa). Levyille töpätiin parman kinkkua, parmesaania ja tuoreita yrittejä väliin -> rullalle, narulla kiinni, suola ja mustapippuri huntu. Veikkaan, ettei karitsalla ole ikinä ollut näin mukavaa! Rullia käytettiin panulla, jonka jälkeen uuniin 20 minuutiksi. Yläkerran Kotkala-Hammaslärvänen tamppas aika raakasti...

Menyy:
  • Karitsarullia(sisälmys: parmesaania, yrttejä, parman-kinkkua)
  • Kroketteja perunasta ja voista
  • kermainen punaviinikastike
  • artisokka-feta salaatti
  • marjaisa jäädyke mansikka-lime höysteellä
  • kahvinen juustokakku
  • sitruunainen täytekakku
  • kahvetta









4 kommenttia:

  1. Ai saakeli...väkisi alkaa tamppaamaan täällä saakka.

    VastaaPoista
  2. No on siinä taas ollu herkullinen menyy. Tamppaamaan pistää.

    VastaaPoista
  3. Ai että kun näyttää hyvältä ja varmasti maistuikin. Näin kondiittorin näkökulmasta jälkkärit ja kakutkin näyttää hyvältä. Varsinkin tuo sitruuna täyskärissä kuulostaa lupaavalta, sillä onko kakun aina oltava imelä?

    VastaaPoista
  4. eka kakku, mutta oppimaan päin...

    VastaaPoista