lauantai 15. elokuuta 2009

Lampaanlihaympyröitä



Kesä alkaa pikkuhiljaa pakata kapsäkkiään ja on aika vaihtaa santasandaalit ja hävyttömän pienet uimahousut kumiteräkontioihin ja raappahousuihin. Syysmasennusta torjuakseen Muuramen Don Quiote tarttui kauhaan ja kävi taistoon ruuvan ihmeitätekevällä voimalla.

Sadonkorjuun aikaa kun ruvetaan elämään niin jotain kauteen sopivaahan on mukava laitella. Mannerheimintien lammaskeiju toi taannoin kilotolokulla herkullista lampaan lihaa, joten nyt on aika selvittää onko turkkiniekasta muuksikin kuin epämukaviksi aluskalsareiksi.
Lihamylly esille ja hetken veivaamisen tuloksena lampaan roipeliha oli muuttunut herkullisen näköiseksi lihapullataikinaksi. Joukkoon vain raakasti kynsilaukkaa, tuoretta persilijaa ja oreganoa sekä ripsaus perinteisiä pöytämausteita niin taikina oli valmis hengähtämään hetkisen. Taikinan lepäiltyä jääkaapissa höyryttelin kukkakaalia, parsakaalia ja sipulia. Kun kaalit olivat pehmeitä kuin männäpäiväinen suklaapatukka pyhätakin povitaskussa, koko komeus vuokaan ja joukkoon tuorejuustot, yrtit ja kermat. Sitten vain uunin lämpöön paistattelemaan. Maustuttuaan tovin pyöräyttelin lihaisesta taikinasta komeita lihaympyröitä, jotka pääsivät kirmaamaan voikilon kanssa paistinpannulle.

Mukava kastikkeen korvike atrialle syntyi hienoksi hakatusta sipulista, ruohosipulista, hunajasta, voikilosta ja pikku tippasesta hyvää kraanavettä.
Näiden eväiden jälkeen on taas energiaa kestää tulevan syksyn mukanaantuomat vitsaukset hymyssäsuin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti