keskiviikko 26. elokuuta 2009

La Grande Pinkki Possu Speciale

Italiastahan ei tuppaa tulemaan mieleen, kuin makarooni, rasvaiset kammat ja 80 euron t-paidat. Poikain kanssa tuumattiin silti tehdä gastronominen kielikurssi tähän Il Ducen saapasmaahan pitsasen avulla. Voihan sitä välillä töpätä rieskan päälle muutakin kuin lauantaimakkaran ja palaneen ylähuulen, joten tehtiimpä siis pitsa illan pikkunälkään ja kahteltiin Turhapurot siihen päälle. Ei silti, että nälkä olisi ollut.
Oli nimittäin sorsastuksen alotuspäivä ja saalistusretkellä valkoisen metsästäjän eväskassissa lepäsi Vaaleanpunaisen sian legendaariset sorsastuseväät, eli vanikkaa päällystettynä voilla ja jahtimakkarasiivuilla, jotka olivat kuin krapulaisen metsurin sahaamia ja komeudet oli kääritty mukavasti rapisevaan voipaperiin. Lisäksi luonnollisesti itikan käristeitä ja kaffia/teetä. Tätä samaa menyytä Zoise ja Flan ovat käyttäneet suurenmoisilla metsästysreissuillaan jo -90 luvun puolesta välistä. Tänä vuonna kiksakin kävi kokeilemassa tuuriaan metsästyskorttikokeessa ja varsin menestyksekkäästi, joten saimme uuden predatorin mukaan saalistusreissuillemme.

Mutta se niistä eväistä ja palataan operaatio italianlimppuun. Yksimielisyys pohjasta syntyi heti, elikkä peruspohja durumjauhoista, hiivasta, vedestä ja suolasta. Mutta täytteiden kanssa olikin sitten eri juttu, koska jokainen tahtoo ujuttaa ne omat juttunsa lättyyn mukaan. Pitsasta päätettiin siis tehdä La Grande Pinkki Possu Speciale.

Pitsan pinnalle löysivät lopulta mm. seuraavat täytteet:
  • Jauheliha
  • Kebab-liha
  • Pepperonimakkara
  • Kana
  • Aura
  • Chiliöljy
  • Kapris
  • Tonnikala
  • Sipuli
  • Tomaatti
  • Ananas
  • Jalapeno
  • Paprika
  • Oliivi
  • Kidney pavut

2 kommenttia:

  1. Juu kyllä siinä oli pitsan päällä muutaki ku rupinen ylähuuli. btw. listasta puuttuu vielä pekoni.

    VastaaPoista
  2. Oikeassa saapasmaan pizzassa on itseasiassa aika vähän täytteitä. Ja tämä siksi, että jos on liikaa tavaraa niin lopputulos on "ei kummoista" sekatavarakaupan möttöä.

    VastaaPoista