Hiilarikammoisen spyttispannu

Pelko...mikä ihana tekosyy...Nykymaailma osaa sitten olla ärsyttävä paikka! Kaikkea pitää pelätä terroristeista keskustapolitikkoihin ja siitä välimaastosta. Myös herkuttelijan mieltä pelko pistelee kuin katajanneulanen kumisaappaan varressa. Pelkoa herättää kevyttuotteet, valmispitsat ja varsinkin ilkeät sarvipäiset hiilihydraatit! Vaikka itselleni hiilarit eivät olekaan yhtä luotaantyötävä ajatus kuin esimerkiksi Steven Seagal Uuno Turhapurona, pyrin tietoisesti niitä hiukkasen aina välttelemään ja vähentämään.

Taannoin tein vähähytraattista pyttipannua ja sen jälkeen saikin taas onkia kieltä ohutsuolesta saakka, koska eihän sen parempaa spydäriä saa pottuja käyttämällä mitenkään! Tänään menin tästä jumalattarien krapulaherkusta puhumaan, niin hetihän sitä teki taas mieli, joten ei muutako kaupan kautta köökkiin...

Tuhannen harvapäänä menin kuitenkin unohtamaan yhden onnistuneen pannun avaimista, eli pekonikuutiot, mutta onneksi on tiirikka takataskussa eli aurainen juusto.
Lantut, porkkanat, mustajuuret ja sipulit höyrytykseen ja siitä paistinpannulle, jossa niitä odotteleekin jo ystävykset Voikilo ja Makkarat (tällä kertaa bratukka ja chorizo). Näiden pääraaka-aineiden tutustuessa toisiinsa töpätään joukkoon reilut puoli lootaa koskenlaskijaa (paprika ainakin toimii kuin lakerikenkä lavatansseissa) ja reippaasti auraa. Kun juustot on alkanut sulaa lyödään joukkoon pari-kolme ruokalusikallista sinappia ja purkki kermaa. Enää suolat ja mustat pippurit perään ja hetken haudutus, niin jumantsuubelis kun pitää olla herkkua!
Lautasen raunallehan sopii toki paistetut kananmunukat ja maustekurkkukuutiot, mutta ne on brassailua jota joko harrastaa tai sitten ei. Tätä kirjottaessani tuli mieleen, että seuraavalla kerralla vois koittaa napata joukkoon hiukka kapriksia...ne vois pelata.