Joskus sitä täytyy vaan karistaa tutun ja turvallisen sikolätin pölyt sorkistaan ja painella maitten ja merien taa tutkailemaan, mitä ihmeen mössöjä sitä sattuu tarjottimelle eksymään ulkoisilla mailla. Tällä kertaa ruokaristien ritari lähti tutkailemaan Berliinin ruokaevästyksiä.
Matkan ensimmäinen satobriääni nautiskeltiinkin sitten Finnairin sinivalkoisten siipien syleilyssä ja lentomatkailu, se onkin sitten reipasta puuhaa! Korvat lukossa, polvet kurkussa ja vessa varattuna kaiken aikaa. Matkan kohokohta on kuitenkin aina yhtä ystävällisen henkilökunnan tarjoilema yltäkylläinen ateria. Aamulennolla kun lennetään, niin aamupalahan sitä ruukataan matkustavaisille tarjoilla. Ollaan me suomijuntit suurenmoista kansaa... Ei missään muualla aamuvirkku madonsyöjä popsi aamiaistaan oluen kanssa, mutta matkustavaiselta suomalaiselta se käy luontevasti kuin verkkosukan pukeminen entiseltä talonmieheltä.
Edellisen kerran nauttiessani aamuevästä Finnairilla vatsani sopukoita helli atria joka koostui muun muassa munakkaasta, jauhelihapihvistä ja kaikesta muusta kivasta ja lämpöisestä. Finnairin säästökuuri näyttää verottaneen aamiaispöytää kuin ruotsin pyylevä serkku perheen konvehtirasiaa. Aamiaiseen kuului tällä erää pahvimukillinen mehua, kaffia tai teetä ja nätisti plastiikkaan kääräisty täytetty nisusämpylä. Siinäpä sitä matkamies taivaiden käy pullaansa nakertamaan hieman hämmentynein miettein. Leipänen oli sentään rakenneltu ihan kohtuullisesti sisältäen perus kinkut, juustot ja viheriät. Eihän tuo ny ihan reissumiestä kaitaisella polulla pitele, mutta en viitsinyt käydä moisesta marisemaan, koska kohteessa minua odotti rouva Saksmannin evähät!
Het alkuun oli sellainen tunne, että sämpyläpullan vieressä tuolla vatsapussissa olisi tilaa vielä täytettävänä kuin Ähtärin tapahtumakalenterissa. Siitäpä sitten Pergamon museumin vieressä olevaan pikkukuppilaan haukkaamaan perinteistä saksalaista! Pöytään kannettiin ihanasti ruskistettua bratukkaa tai pilkkumakkaraa, kuten eräs kulinarian keisarinna tätä herkkua nimittää, salaatinpätkää ja aina yhtä jumalaista oikeeta saksalaista hapankaalia. En minä väitä etteikö Härmäläinen Rasilaisen hapis ole hyvää mutta tämä saksalainen voihan sitä superlatiivien kirjoa... se on sitten jotakin! Vielä kun siihen on töpätty joukkoon pieniä pekonin paloja niin fiesta on valmis.
Pöytään kannettiin myös toinen lautanen, jossa oli toista sakemannien herkkua, eli currywurstia. Currywursti on saavuttanut Saksassa melkoisen kulttisuosion ja sille on omistettu Berliinissä oma museokin, josta hieman myöhemmin lisää. Sapuskat maistuivat kuin uunipottu entiselle valtiomiehelle ja taas jaksoi odotella sydän syrjällänsä seuraavaa ateriaista.
Vaikka reissun muut ateriat eivät jättäneet mieleeni mitään suurenmoisia mielihyvän tunteita niin yksi paikka jäi mieleeni oikein lämpimästi. Eräänä iltana käytiin syömässä luolamiesten tapaan Sauvage - ravintolassa. Ravintola tarjoaa paleoruokaa nykypäivän ihmisille, eli oikeeta luolamiesten evästä ja se on sitten evästä jos joku! Paleoruokahan on oikeen kunnon karppisapuskaa ja tässä ravintelissa se osataan tehdä. Ruoka ei sisällä viljaa, sokeria eikä maitotuotteita. Kaiken lisäksi kaikki oli 100% luomua Tällaiselle laktoosivammaiselle elintarvikenatsille siis otollinen paikka. Mammutin sisävilettiä ei valitettavasti ollut tarjolla mutta listalta löytyi silti sopivaa evästä. Lista on muutenkin mielenkiintoinen. Pääruokia ei ole tarjolla kuin kolmea eri sorttia, jotka vaihtuvat ilmeisesti viikottain. Otimme Naudanlihasta valmistettua gulassia ja appelsiinilla härsittyä kurpitsaa muiden höppeiden kera ja kanavainajan jalkaa täytetyn tomaatin ja muiden juttujen kanssa.
Ruuat oli todella maukkaita, vaikka Ähtärinrantalainen olisi laittanut tivolin pystyyn kananjalan suolan puutteen vuoksi. Ruuassa oli erittäin hyviä ja yksinkertaisia makuja ja parasta oli se, että ruuan jälkeen vatsa tuntui ravitulta eikä siltä, että sinne olisi tungettu puoli kiloa puolikuivaa sementtiä ja alavutelainen trumpettikvartetti. Tästä rohkaistuneena tuumasin, että tätä paleotouhua muuten testataan heti kunhan kesäloma ja sen mukana seuraavat gastronomiset synnit ovat ohi. Palvelu paikassa oli muutenkin ensiluokkaista ja hölmö on se joka tätä paikkaa ei Berliinin reissullaan testaa!
Currywurst - museo...Siinäpä vasta riemukas paikka. Checkpoint Charlien tuntumassa sijaitseva museo on kunnianosoitus tälle oudolle saksalaiselle pikaruualle. Paikka oli enemmän huvipuisto kuin museo. Museossa oli luukkuja, pelejä ketsuppipullon muotosia luureja, makkarasohvia ja kaikkia ihmeen hilavitkuttimia, jotka oli kuin Salvador Dalin mielikuvituksesta revittyjä ja nallekarkeissa kastettuja. Museo oli kuin leikkikenttä jossa meikäläisen kaltainen puolipöhölö oli mehuissaan kuin aikamieseno lettukesteillä...Kaikkea piti nykiä ja haistella ja kuunnella ja ihmetellä. Reissun kruunasi vielä Currywurstimaistiaiset paikan baarissa. Itse en vielä tuon herkun saloihin ole täysin päässyt mukaan, mutta ihan hyväähän se on...Ei siitä silti ihan tuolla lailla tarvitsisi vouhottaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti