Tsatöriaania

Oli se taas kevättalvi porsaita tulvillaan kun vaaleanpunainen sika kokoontui Muuramen turuille viettämään viikon ehtoopuolta ja nautiskelemaan jotain oikeen hyvää.
Joskus on parempi turvautua ideoimisessa niihin alan tunnettuihin asiantuntijoihin, joten näihin rientoihin illallispöydän tähden valinnan suoritti U.Turhapuro. Lautasen katseen vangitsijaksi valikoitui "chateaubriand, konjakissa liekitetty, kypsyys medium". Tällä kertaa sitä vaan piti olla hätänen kuin pikkurakkonen puliukko klosettijonossa, joten maustamispuoli jäi puolitiehen. Oikeeoppiseen maustamiseen kun ois kuulunu viherpippuri ja tabasco, mutta nyt ei tullut kuin mustaa pippuria ja suoloja. Mutta se liha! Se oli sellainen hengettömästä ammusta tehty taideteos, ettei toista oo näillä nurkilla näkyny! Siinä piti isojen miehen itkuaan pidätellä kun niin komeita lihoja kahteli! Veljeksillekin piti melkeen nästyykiä tuoda. Pelkkä tsatotriaanihan rupee vaan nukuttamaan, joten kylkeen värkättiin aina yhtä toimiva appelsiini-konjakkikastike. Soossikokki Flanaganin mielestä mikään määrä konjakkia kastikkeessa ei tahtonu piisata, joten sitähä sitten soossiin tupustettiin kuin perunajauhoja mustikkavuoren tanssilavan puulattiaan. Mutta kyllähän se sitten toimikin! Kyllä siinä kelpas lihan telmiä ihan ylt'ympäriinsä kun seuralainen oli viehkeä ja hienostunut kuin hampaattoman hymy.
Pelkkä lihalätkä lautasella ja illallinenhan olisi ollut kuin kalmon kasvot. Kaikki periaatteessa ok, mutta väri puuttuu. Tätä puutosta vastaan lähdettiin taistelemaan juureslihan ja muiden vihannesten voimin. Varsinaisena väriläiskänä lautasella toimi ratatouille, johon meni tomaattia, paprikaa, sipulia, munakoisoa, chiliä ja sen semmosta. Jo tällaisenaankin lautanen olisi täyttänyt perus Atriauskovaisen määritelmän juhlaillallisesta, mutta vaaleanpunaisella possulla pitää aina olla se yhdestoista juttu. Palsternakkahan on aina kiva juttu, joten se otettiin käyttöön. Lautasen reunasta koristikin palsternakkapyreestä pursotetut nätit ruusukkeet.

Illan 3,5 vuotias ruokamaailman neitipuoleinen Jukka Kajava ilmoitti kyllä hyvin selvästi, että hän ei tätä moskaa syö, joten etusivu uusiksi ja toisenlaista apetta laittamaan. Neidin illalliskaukaloon kelpuutettiin pienen tuumailun jälkeen The Nakkikeitto.Jos nakkikeitokset pyydetään niin nakkikeitokset tehdään! Siinä sitä sitten painettiin naudanraatoa kohti kiduksia ja pikkurintsessa äyskäröi nakkisoppaa. Sitäkään ei tosin paljoa syöty koska oli kuulemma liian suolasta. En kyllä usko hetkeäkään, että suolan määrä on tälle neitokaiselle minkään valtakunnan kynnyskysymys...Sen verran kun veuhkaa tota ähtärinrantalaista verta suonenmutkissa ja se ihmisrotu kun nuolee suolat vaikka maantien pinnasta.

Tällaista iltaahan ei sovi päättää kiitokseen ja keskiolueen vaan jälkiruokahan kuuluu tähän kuin puolikuivalla tussilla piirretty järvikulkuveuvo yläasteen poikien vessan seinään. Jälkiruokana maisteltiin sitten siirapissa paistettuja, savuviskillä liekitettyjä banaaneja ja kinuskia. Jäätelö olisi istunut tähän kuin purukumi tanssihousun persuuksiin, mutta sitä ei tähän hätään ollu ja pääruuan kastikkeen nauttimisen jälkeen kukaan ei ollut enää sellasessa ajokunnossa, että olisi voinut lähtee sitä noutamaan.

Tilaisuudessa kehitettiin myös Vaaleanpunaisen sian keisarillinen alatoopi, mutta se on toinen juttu. Ja se juttu paljastetaankin sitten tulevissa VPS myyjäisten paluussa...