Kukkoillaan ny silti....

Juuri kun pääsin edellisessä kirjoituksessani mölläämään kalakukon niin rahvaantavallisena ruokana, ettei sille pidä edes kirjoitusta suoda, niin silti täältä sitä taas tullaan!
Kiksan kanssa käytiin taas saunarannassa affenten kesäjuhlia häiritsemässä eikä saaliista ollut puutetta. Kalaa olisi tullut kuin leipää helppoheikin nisupussiin, mutta välkkyinä kavereina tuumasimme, että kolmisenkymmentä veijaria saisi riittää.
Nylkemisen ja suolaamisen jälkeen aloin tekemään taikinaa ruvis- ja vehnäjauhosta. Herranjuukeli kun sitä taikinaa sitten tulikin! Pelkällä tähteelle jääneellä taikinalla olisi pyöräyttänyt limput vielä puolelle Islantia! Kukolle tulikin sitten kokoa kuin pohjalaiselle myllynkivelle, joten samantien huomattiin, että tässä kukossa ei näillä affenilla ole kalaa kuin nimessä. Jollain se häpeä pitää kuitenkin verhota, joten tässä kohtaa parrasvaloihin astui tuotantoeläimistä sympaattiisin, eli Sika (Sus domesticus), jonka lihasvarantoja hyödynnettiin, jotta taikinakuoren alle saatiin muutakin kuin lämpimiä ajatuksia. Läskiä lihoja ja pekonia iskettiinkin sitten vähien kalojen päälle kuin marmelaatia lukkarin joulutorttuun, jotta tästä eväksestä lähtisi sentään nälkä.Loppuviimein kun komeus palasi uunista ihmisten ilmoille, riemulla ei ollut rajoituksia. Voiko leipäsestä, johon on kulutettu sikalallinen läskiä, tulla huono? Ei tosiaan! Suolaa olisi ehä saanut olla ähtärinrannan malliin mutta muuten tällä jaksaa taas uusia seikkailuja kohti.