Sinappia keskeltä korpea

Sain maistettavakseni Selänpohjan kotikutoista sinappia. Selänpohja on matkailukeskus Leivonmäen kansallispuistossa ja niin keskellä korpea, ettei luojakaan varmaan muista koko paikan olemassaoloa, ellei hoksaa kartasta tai netistä katsoa.
Testasin sinappia makkaran, lihan, leivän ja lasagnen kanssa ennenkuin tein lopullisen arvion.

On se aina yhtä liikuttava tunne, kun saa maistaa sinappia, jossa on kermaa muuallakin kuin valmistusaineisiin kirjotettuna. Maussa käydään kiivasta painia sinappijauheen ja kerman välillä ja makuhermoni seuraavat tätä kamppailua innoissaan. Tästä kenties johtuu, että sinapin maku on pehmeä kuin runopoika kesäniityllä ja sen vuoksi maistuu varmaan nuoremmillekin makkaran nakertajille.

Tämä sinappi ei ole niitä juttuja, joilla nelikymppiset aikamiespojat voivat hakea munissa asti tuntuvia suunpolttotrippeja tai respectiä vertaisiltaan, joiden mielestä musta turkulainen pilaa ruuan maun, ko "se on niin väkövää, notta ristuus jos sitä kielelles laitat nii huomennakaa et viel saa sanotuks!" Ei ollenkaan...eikä sen ole tarkoituskaan olla. Selänpohjan sinappi on enemmän letkeä seurustelusinappi, joka toimii tiukan paikan tullen vaikka astetta eksoottisempana dippisoosina.

Siirinpäivän evästä

"Siri siri sii, kuka täällä kesää odottaa?" Veisteli runoilija Uusikilponenkin kouluvuosinaan. Kun talven näivettämät janoiset härmäläiset tuhatmäärin valmistautuivat aukomaan sepalustaan ja kiiruhtivat jurrissa kalavesilleen, vaaleanpunaiset siat löivät juhannuskoivunsa porstuannurkkaan ja kävivät ideoimaan keskikesän festivaalin ruokapöytään särpimiä. Perinteisestihän juhannussäät muistuttavat lokakuun lopun vihmoisia kelejä, joten ulkoruokinta kiinnosti kuin juuttikankaiset pitkät kalsarit ja jotain hyvää oli sisällä siis kokkailtava.
Lihaksen savustaminen oli juttu, jota emme olleet aiemmin kokeillut, eli eipä siinä sitten muu auttanut, kuin savuloota tulille ja liha sinne haistelemaan uusia tuulia. Possunviletti siis suolattiin ja tumpattiin niin täyteen pippuria kun vaan pintaan mahtu, paistettiin lähes kypsäks uunissa leivinpaapperiin ja folioon kätkettynä ja sen jälkeen tunniksi ottamaan löylyjä savupönttöön.


Possun kaveriksi sopi herkullisesti makea konjakkinen mustaherukkasoossi ja juttuseuraa tarjosi kermasta vaikutteita imenyt naudanpaisti seuralaisineen.
Ei ole täyttä palturia, että juhannusyössä on taikaa.
Jonkinmoista taikuutta oli ilmassa, kun saimme Flanin maistamaan silliä! Silliksi valitsimme oikein leppoisan ja helposti haukattavan rapumarinoidun sillin ja ajattelimme, että tämä se vasta saa flaninkin sillihampaan vihlomaan. Mutta mutta...ei kelvannut sekään. Miehen ilme sillihaukun jälkeen oli kuin sähköpaimeneen pissineellä tarzanilla, eikä Ahdin anti kehuja kerännyt. Mutta ny on mies sillinsä syönyt.

Jälkiruuan jälkeen tasasimme äärimmilleen stimuloituja makuhermojamme herkullisella sikarilla ja konjamiinilasillisilla. Tämän jälkeen olikin hyvä rauhoittua katselemaan Turhapuron seikkailuja keskiyön auringon päivitellessä tämän katajaisen kansan edesottamuksia valoisassa yössä

Juhannusaaton menyyhän sisälsi seuraavat toistaan suussa sulavammat höppeet:

• Savustettu, pippurinen porsaan ulkofile
• Kermassa haudutettu naudanpaisti
• Konjakilla komennettu mustaherukkainen kastike
  
• Kermassa haudutettua ruusukaalia, parsakaalia ja sipulia
• Täytetyt herkkusienet pekonipalttoossaan
• Kahden juuston salaatti
  
• Uudet pottuset ja porkkanat voikilo toverinaan
• Silli
  
• Valkosipulisessa voisulassa uitetut grillatut ruisleivät
• Vanilijalla ja paseeratulla passionhedelmällä maustettu kermainen rahka ja kirsikkaliköörissä marinoidut lakat
• Kyytipojaksi itikan grillattua käristettä

Saalis ja saalistaja

Hanhilammen rannasta löyty nämä kaverit.


Kyllä kannatti munamankelilla 50km polkeekin!

Muikkuva

Kesäpäivänä on töiden jälkeen hauska haukata jotain pientä hiukopalaa. Tänään teki mieli syöpöttää jotain hyvää kalakunnan edustajaa, mutta tunnetusti muuratjärven Ahti-herra on niin natku jätkä noiden kalojensa suhteen, ettei se raaski luopua yhdestäkään eväkkäästään. Sen tosiasian varjolla oli siis järkevämpää suunnata Prisman kalatiskille ongittamaan. Tiskiltä tarttui haaviin nätti pieni paketti muikkuja, joten ei muutako pannu kuumaks, voikilo kyytiin ja ruisjauhossa pyöräytetyt muikut siihen rapsakoitumaan.
Siinä ruisjauhopussia etsiessä rupesin tuumailemaan, notta mitäs muuta sitä ruisjauhosta vois tehä, ko ei niihin suomuveikkoihin sitä mene kuin pikku töpsäys. Päätimpä sitten kokeilla tehä karjalanpiirakoita. Olihan niiden leipomisessa tietysti oma afäärinsä, mutta kyllä lopputulos vei mukanaan kaiken hien ja itkun ja hammaskalusten kiristelyn. Ulkonäöltään piirakat muistuttivat enemmän Gorbatshovin otsaläiskää, kuin perinteistä väinämöisen pikkuleipää. Mutta kuten olemme maininneet, ruuvan ulkonäkö ei ole pääasia Vaaleanpunaisessa siassa.
Loppujen lopuksi tiensä ruokalautaselle löysivät siis

• Uudet perunat + kuningas voi
  
• Paistetut muikut + silputtu ruohosipuli
• Sipulisilli
• Karjalanpiirakka

Missä leipät?!

Kukaan ei poistu ennen kuin leipät löytyy! Portit kiinni! Paikka siinä!

Alko yks ilta hiukoo. Onneks leipät löyty...

Pannulla paahdettua ranskista. Väliin pekonia, Jack Danielssia, Hot-salsaa, ketschuppia, sipulia(chili+fariinisokerissa paistettua). Sitten vaan yksinkertaisesti tunkee tavarat suuhun. Vanhempana sitä saa muistella, että sai edes nähdä tuollaisen....

Kansantanssituokio meinas unohtua:

Ja lisää makkaroita

Toiset menee kuuhun ja toiset Ruotsiin, lauloi jo Hector. Niimpä niin...toiset menee häämatkalle Karibialle ja toiset Heinolan lähiruokatorille ostamaan makkaraa. Minä kuulun niihin jälkimmäisiin.
Tosiaan tuli poikettua maanpäällisessä herkuttelijan paratiisissa ja investoitua Benjamin lihatorin makkaroihin.
Heinolan lähiruokatori tarjoaa sen tason tarpeita mahalaukun täyttöpuuhiin, että se pitäisi nimetä UNESCOn maailmanperintökohteeksi tältä istumalta.
Mutta asiaan...Arvosteltavat makkarat tuli syötyä niin fanaattisen gastronomisen hysterian vallassa, ettei niistä joutanut kuvia ottamaan, joten laitan tähän kuvan Flanista ja voipaketista:


Arvostelut:

Aurajuustogrillimakkara
Tämän jälkeen muut homesjuustomakkarat voi syöttää naapurin labradorinnoutajalle. Makkarassa on käytetty oikeasti aurajuustoa, muuallakin kuin nimessä. Pehmeän ja miedonmakuista makkaraa hallitsee aura ja se sopii juurikin tällaiselle herkulle.

Tulinen Grillimakkara
"Tulinen" termiä tulisi välttää makkaran nimessä, kuin "kaunotar"-sanaa kohublondin yhteydessä. Kaikki tietävät, että se on median luomaa häränjätöstä, ja niin tälläkin kertaa. Varsin maukas ja näpsäkkä makkarahan tämä toki on, mutta ei millään muotoa tulinen, eikä mielestäni edes erityisen mausteinen. Perinteinen mökkikrapulan aamiaismakkara.

Chorizo-raakamakkara
Raakamakkaroiden Olavi Virta. Kuninkaaksi syntynyt. Tästä makkarasta kerrotaan tarinoita iltanuotiolla junioreille vielä vuosisatojen kuluttua.

Amadeus-yrttimakkara
Jokin aika sitten arvioin Salarakas-makkaran, joka ei vakuuttanut millään lailla. Tämä Mozart saa juroimmankin rehupuntin tempasemaan pari maailmoja syleilevää aariaa. Yrtittien maut ovat lihan kanssa sopusoinnussa kuin ähtärinrannan veljekset kirkon jalkapuussa.

Ryynimakkara
Benjamin ryynimakkara on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Väri on kuin grillimakkaralla, maku kuin mustalla makkaralla ja nimi kuin ryynimakkaralla. Jos Herra Frankenstein olisi ollut lihamestari, hän olisi todennäköisesti keitellyt tällaisia iltapuhteekseen. Erittäin herkullinen ryynimakkara, jota kelpaa tarjota vaikka Venäjän tsaarille, jos sattuu pistäytymään.

Makkarapihvi
Makkarapihvit ovat siinä mielessä junttilihan outojalintuja, että kaikki niitä koittaa tehä, mutta kukaan ei osaa oikeesti tehä hyviä. Benjamin makkarapihvit ovat sentään maultaan hyvää keskitasoa, mutta jostain syystä näiden tuotteiden maustaminen on pelottavaampaa kuin mennä sepalus auki linnan juhliin. Näiden makkarapihvien kanssa ollaan sentään yritetty tehdä muutakin tuotekehitystä, kuin lyödä kilo kamaraa mankeliin ja siitä uuniin. Jotain tälle asialle pitäisi tehdä, että saataisiin edes jokin varteenotettava makkarapiffivaihtoehto lähikaupan hyllylle.

Ryötön ahvenainen

Sillä välin kun Zoise(pönde) veteli lonkkaa riippumatossaan maaseudulla, oltiin Kiksan kanssa kalassa. Ryötältä haettiin 92 ahventa ja yhen pienen lahnan(Lapinlahden Linnut muinoin viesteli tästä hauskan jutun, mutta jääköön nyt mainitsematta). Isommat lyötiin savustus pönttöön ja pienemmät nylettiin. Sen verran oli nälkästä porukkaa, että valmiista savukaloista ei kerinny saada kuvaa....


Nyljetyistä ahvenista tehtiin parsakaali-aurajuusto-ahven paistos. Luonnollisesti kermaa, ruohosipulia, mustaa pippuria ja suolaa sekaan. Toisena herkkuna väsättiin jo lähes legendaarinen ahvenkukko. Joku piru senkin söi jo ennen kuvauksia....

Aura-ahvenesta sentään löyty kuva!