Pikku syntinen

Kyseessä ei kuitenkaan ole Rahkos Eskon ikivihreä vaan vähähiilarinen suklaakakku, joka tuli kehitettyä tiistai - illan riemuksi. Resepti oli ohjekirjasta "hiha" lisättynä sillä mitä kaapista löytyy. Tämä kakkarainen on sellainen josta Ähtärinrannan Rytsölän veljekset tykkäävät niin ettei meinaa naama hymyyn riittävästi vääntyä!
Pohjaan vatkasin kuusi kananmunaa vaahdoksi. Jurnuutin sähkövatkainta vähän lisää ja kaadoin ohuena nauhana joukkoon about 150 grammaa voita ja saman verran tummaa suklaata sulatettuna. Suklaan on oltava oikeesti tummaa, eikä mitään 55% maitokaakaota. Tähän sotkuun sekottelin sitte jauhot, eli sopivasti mantelijauhoa, omantunnon mukaan psylliumia, puoli kourallista kookoshiutaleita, nuukan miehen ruokalusikallinen leivinjauhetta, kissan aivastuksen verran oikeeta vanilijaa ja sen verran mantelirouhetta kuin pussin pohjalla on (mulla oli aika vähän). Yhteensä jauhoja tuli vajaa puoli litraa. Ne vaan siitä sitten puuhaarukalla suloiseksi sekamelskaksi ja irtopohjavuokaan. Sitte vaan uuniin ja paistumaan. Jokainen osaa varmasti kakkusen paistaa, joten kukin tehköön sen mielensä mukaan. Kun kökkörä on paistunut kuin Puerto Ricon auringon alle sammunut Suomi-turisti otetaan se uunista poijes ja annetaan jäähtyä kunnes se on viileä kuin pappilan piika aittansa ovella. Tuotos vaan halki ja väliin jotain mistä tykkää. Itse laitoin soseutettua mustikkaa ja sokeritonta kermavaahtoa vanilijalla maustettuna. Koristelun päälle ymmärrän yhtä paljon kuin työmies kasvisruokavaihtoehdon, mutta kermavaahtoa jäi sen verran että vetelin sitä sitten kakkusen päälle.
Täytyypi myöntää, että kyllähän tämä varsin maukas kokemus oli ja tulen varmasti tästä tekemään erilaisia variaatioita. Äkkiseltään näyttäisi, että vehnäjauho kakun teossa on yhtä tarpeellinen kuin huuliherpes suupielessä, koska suutuntuma ja kaikki oli aivan ensluokkanen tässäkin tekeleessä. Kesän korvalla pitääkin kokeilla tehä ihan vaaleapohjainen kakkura ja laittaa mansikkaa ja kermavaahtoa kylykeen...Ai että!