Kulttuuri saapuu Kallioon

Silloin tällöin elämässämme on tapahtumia joilta ei saa rauhaa ennenkuin sen on jakanut koko maailman kanssa. Itselleni käväisi tällainen sattumus kun taannoin poikkesin tapaamassa ystävääni Manskia Helsingin hälinässä. Heppu joka ravaa mehtässä rastien perässä kuin keltiäisen kalsareihinsa saanut pussipiru on muuten oikeen tolkku mies ja rakastaa laadukasta ruokaa.Päätimme tämän mehtäpöhölön kuomani kanssa laitella jotain pientä illallista hänen luonaan ja sovimme reffit Hakaniemen kauppahallin kupeeseen.

En ole aiemmin paikassa päässyt vierailemaan, joten kokemus iski kuin ne kuuluisat miljoona volttia. Sitä oikean ruuan kirjoa katsellessa meinasi Petäjäveden risuparran veripumppu aloittaa irtisanomisiin johtavat yt - neuvottelut, joten oli pakko poiketa välillä ulkosalla vetämässä henkeä! Kyllä se vaan herkistää raavaankin miehen kun näkee tiskitolkulla hyvää maustamatonta lihaa, luomukasviksia ja niitä lihatiskien väärinymmärrettyjä helmiä, eli sisuselimiä! Maksaa, sydämiä, kivipiiroja...herkkuja kaikki tyynni. Kyselinkin toveriltani, että miksi Helssingissä kannattaa pitää Prismanpaholaisia ja muita metripizzamarketteja kun tällainenkin keidas on olemassa?! Oikeita laadukkaita ja tuoreita raaka-aineita ja asiantuntevaa palvelua tarjolla ja joku haluaa silti ostaa Jalostajan makaroonilootikkaa! Sellasten ois kyllä syytä mennä pyytämään, että naapurin nauravainen Setä Sorbus löisi vatupassilla päähän... 

Halusimme loihtia jotain yksinkertaista ja herkullista höpettä jota voi lapioida lautaselle sillä kortteerin isoimmalla kauhalla ja jonka syöminen on mutkatonta kuin EU direktiivit täyttävä kurkku. Oivallinen ratkaisu oli siis kunnon paremman väen pyttipannu. Parempaa tästä murkinasta teki kunnon Reinin lihan raakachorizo, savupotka ja Puolan pojan parempi salamimakkara.  On se vaan suunmyötäinen tunne tehdä spydäriä kun raaka-aineista pystyy maistamaan ne maut joita niissä kuuluukin maistaa! Ei mitään turhia kemian teollisuuden sivutuotteita, joiden ainoa tarkoitus on saada aikaan valheellinen kuva siitä, että nämä prosessoidut sotkut olisivat edes etäisesti ihmisravinnoksi soveltuvia.

Jo tämä olisi riittänyt antamaan tyytyväisen hymyn syöjänsä punakoille kasvoille, mutta aina pitää tehdä jotain, joka räjäyttää säästöpossun. Tällä kertaa moisen pommin tekeminen oli itsestään selvää. Jos lihatiskissä on tarjolla broilerin sydämiä, niin jääkö epäröitävää?? No jää! Siis se, että mitenkähän niitä laittelis. Teimme sydänystävillemme nopean marinadin ginistä, valkosipulista, hunajasta, timjamista ja basilikasta ja annoimme näiden värkkien muhinoida keskenään tunnin tovin. Tirisevän voikilon hyväillessä pannunpohjaa oli paiston aika. Suomen kieleen ei ole paiskattu riittävästi ylisanoja, jolla voisin kuvailla tuota huumaannuttavaa tuoksua kun sydänlihakset uivat kiehuvassa voi-gini-yrttiseoksessa pannulla. Se oli kokemuksena kuin Iron Maiden soittaisi akustisesti Reijo Kallion parhaita Katri Helenan tarjoillessa virkistäviä juomia!

Kun lautasen reunalle sai vielä asetella kaprista, punajuurta ja paria sorttia oikeeta rakkaudella tehtyä kauppahallin maustekurkkua niin johan on jos ei nälän peikko kavahda!  
 
Sydämellisen pääruokapannun jälkeen vatsalaukku huutaa encorea, joten jälkieväättä jääminen olisi maanpetos. Liehutukkainen taistelutoverini oli käynyt noukkimassa juustokaupan tarjonnasta manchegoo ja jotain pirun vaikeannimistä lehmänmaitoista juustoa. Näitä herkkuja tarjoiltiin viikunahillon ja portviinin kera. Herran jumala tätä Cruz Vintage 1989 portia! Jos taivaassa keitellään hääsahtia niin se maistuu varmasti tältä. Maku oli kerrassaan jumalainen. Kokonaisuutena jälkiruoka oli muutenkin parasta mitä olen maistellut aikapäiviin. Kaikki maut tanssivat hidasta valssia kielenpäällä hukuttaen nauttijansa autuaaseen aistilliseen nirvanaan.

Yön pimetessä näitä sapuskoita sulatellen tuumailin, että kuinka kauan jalostettujen "elin"tarvikkeiden dominointi kauppojen hyllyllä voi jatkua? Milloin palaamme siihen tilanteeseen, että tiedämme mitä suuhumme tungemme? Ehkä kaikki toivo tältä valmisruokaa kumartavalta kansalta ei ole vielä mennyt, vaan ehkäpä jonain päivänä osaamme vaatia ruualtamme laatua ja kenties jonain päivänä eineskeitto on enää vain mörkö, jolla tuhmia lapsia voidaan pelotella känkkäränkkäpäivinä. Siihen minä haluan uskoa ja uskokoon ken tykkää... 

Haarukallinen Ranskanmaata

Suven kierrähdettyä ehtoopuolelleen saapui Ähtärin kunnaille ihmeteltävää suoraan valkoisten lippujen ja huonon englanninosaamisen maasta. Vääräkosken kartonkitehtaalla järjestettiin kulttuuria katajaiselle kansalle - tyylinen tapahtuma ja siinähän sitä oli suureijät ihmetyksestä ymmyrkäisenä kuin kuu Kusilammen yllä. Ranska, tuo harlekiini-tyylisen romantiikan ja Ähtärinrantalaisten suosimien Pariisilaulujen koti. Miten tämän maan atmosfääri siirretään Ähtäriläiselle kartonkitehtaalle, joka karskiudessaan huokuu romantiikkaa kuin jäälle kuollut matikka? Sijaintihan tilaisuudelle oli vähintäänkin haasteellinen, mutta järjestäjät olivat onnistuneet urakassaan hienosti. Trikolori hohkasi henkeään pienissä lipuissa ja ilmapalloasetelmissa luoden ranskalaista tunnelmaa. Varsinainen ranskailluusio ei kuitenkaan särkynyt missään vaiheessa, koska se ei oikeastaan päässyt edes rakentumaan, mutta oliko se edes tarkoitus? Mielestäni oli hyvä, että tiloihin ei edes käyty yrittämään värkätä irvokasta Pikkupariisia vaan tilan historia sai hengittää vapaasti.
Kartonkitehtaan maailmalopun myllyt ihmettelivät vierestä kuinka sen tiloissa särvitään älykkäästi entrecotea ja punaviiniä, vaikka historia muistaa lauantaimakkarasämpylän ja kieron piimän rasvalahjeduunarin vaimon pakkaamassa eväskassissa. Ruokapuolesta tilaisuudessa vastasi grilli, joka myi taidokkaasti tuumailtua ruoka-annosta ja jälkiruoka-annosta. Ruoka-annoksen suunnittelussa haluttiin luoda maistelulautanen, josta löytyisi makuhampaan kutkuttajaa sen sataa sorttia.

Ruoka-annos:
-    Luomu entrecote
-    Grillikasvikset
-    Hanhenmaksa
-    Pekoniin käärittyä luumua
-    Oliivit
-    Marinoidut valkosipulinkynnet
-    Patonki
-    Dijon sinappi

Ruuanlaitossa riitti järjestäjillä varmasti haastetta enemmän kuin kuuromykkäsokealla jätkänshakin piirimestaruuskisoissa. Ruoka – annoksia piti saada toimitettua kohtuullisen kiivasta tahtia, ruuan piti maistua tuoreelta ja vastalaitetulta ja kiireen potkimat grilliolosuhteet ovat aina omiaan katastrofeille. Annos oli kuitenkin maultaan varsin hyvä ja ajoi asiansa niin hyvin, että niitä tuli illan aikana tilattua vielä toinenkin. Lihan kypsyys tuntui valitettavasti noudattavan satunnaisgeneraattorin johdonmukaisuutta. Toinen lihanpala oli maannut grillissä läpikypsänä jo jonkun minuutin ja toinen pala saattoi olla mehukkamman puoleinen medium plussa. Olosuhteet huomioon ottaen saavutus oli kuitenkin hyvä kuin Suomella suuressa maailmanpalossa.

Erinomaisena yllätyksenä liha oli luomua ja kyllä se laadukas liha on vaan laadukasta.
Grillikasvikset eivät saa aivan varauksetonta hyväksyntää. Kasvikset olivat laadukkaita ja muuten oiva lisäke, mutta kun niiden väri on mustempi kuin meksikon pikajunan hiilipojan vararukkanen, niin silloin ollaan menty hyvän maun rajan ylitse. Kasvikset olivat turhan suurelta osin varsin extra-crispy, joka vaikutti luonnollisesti myös makuun. Toki grillikasvisten kuuluu ottaa väriä ja mustaakin pitää olla joukossa, mutta kohtuus se on joka pubiruusun jakkaralla pitää. Hanhenmaksa tuotiin purkissa suoraan ranskanmaalta ja mietona ja herkkänä herkkuna se varmasti maistui vauvasta vaarin veljeen. Pekoniin piilotetut luumut antoivat mukavan makean lisän annokseen ja piristivät mukavasti. Luumunpala haarukannoukkaan ja pikkusen lihasta päälle niin kyllä siinä ilonpallerot päässä vilisti kuin tonttulauma pikkujoulujen jatkoilla. Valitettavasti tämä herkku ei ollut täysin tasalaatuista. Ensimmäisessä annoksessa pekonin kypsyys oli täydellinen, mutta toisessa annoksessa vaikutti kuin sitä olisi hönkästy hiustenkuivaajalla. Toivon ja oletan kuitenkin, että kyseessä oli yksittäistapaus. Hyvä lisäke jokatapauksessa. Minulle ei selvinnyt mistä oliivit ja valkosipulit olivat kotoisin, mutta makupuoli niissä toimi kuin Frederik Aulavan diskossa! Näitä höppeitä kun olisi keskenään sekoitellut niin jo pelkästään niissä olisi ollut oivallinen alkupala sellaisenaan. Patonki oli perinteistä pakkopatonkia, joka ei nostanut tunnetta suuntaan eikö toiseen, mutta mukava lisähän tuo oli. Dijonia nyt en sen kummemmin käy edes arvioimaan. Jos et tiedä mistä puhutaan niin mene istumaan kylmälle kivelle ja odota kaikessa rauhassa pissatautia.

Juustolautanen oli kiva idea jälkiruuaksi ja juustot olivat ihan hyviä. Ranskalaista Brietä ja chevreä ja Italian pojan parmesania. Perus markettijuustoja, mutta ajoivat asiansa. Juustojen seuralaisina tehtäväänsä toimittivat aprikoosihillo ja pikkusen Oiva Lohtanderia suurempi mansikka. Juustojen määrään nähden höpettä olisi saanut olla enemmän.
Ruoka-annosten hinta sopi laihemmallekin kukkarolle. Ruoka – annos 9€ ja juustolautanen 5€. Näihin hintoihin sai purtavaa varmasti riittävästi, eikä asiakas tuntenut ostoskrapulaa annoksen saatuaan. Tokihan ruuat ja juomat olisivat maistuneet paremmalta kunnon astioilta, mutta tapahtuman henkeä ja paikan suomia mahdollisuuksiakin ajatellen kertakäyttövälineissä oli jopa jotain kieroutunutta sympaatisuutta.

Juomapuolesta vastasi pienen ranskalaisen tuottajan vauhtiliemet. Calvadosta oli tarjolla nuorikosta Metusalemiin. Eri ikäisiä omppubrandyja oli 5 – 20 vuoden välillä. Mukavasti Calvadosta sai ostettua myös 2cl annoksina, jolloin maistelukunto säilyi pidempään. Erityisesti viinanostoikään ehtinyt riemujuoma solahti alas kuin kultaisella kermalla sivelty enkelin henkäisy. Maku oli mukavan varttunut ja rauhallinen, ilman nuoruuden päätöntä intoa.
Samaiselta tuottajalta myynnissä oli myös aperitiiviksi pommeauta, joka makeana sopi  mukavasti myös jälkiruokasnapsiksi ja miksei juustojenkin kyytipoijaksi. Ihastusta herätti myös tilan siiderit. Pohjoinen Ranskahan on perinteikästä siiderialuetta ja vuosisataiset perinteet oltiin saatu ujutettua pulloon korkin sisäpuolelle luonnollisen ja aidon makuiseksi janonsammuttajaksi.
Viinit olivat kertoman mukaan ihan perus alkon viinejä, punaista ja valkoista. Vaaleanpunaisen sian rouheeseen turpaan ne eivät aivan täysin uponneet ja olisimme toivoneetkin vaihtoehtoja. Juomapuolella muutenkin vaihtoehdot olisi piristänyt kuin suovesi lapikkaassa. Ymmärrystä löytyy sille, että tilaisudessa haluttiin tuoda yhden tuottajan repertuaaria esille, mutta kenties tämä olisi jatkokehittelyn paikka.

Mutta oi te minulle ikuisesti rakkahan Ähtärin kansa! Teille tuodaan elämyksiä porstuan eteen ja mitä te teette?? Istutte navetan portailla litkimässä väljähtynyttä lapin kultaa, ettekä voi sen vertaa poistua siitä savupirtistä, että tulisitte katsomaan! Järjestäjien kommenteista ymmärsin, että porukkaa olisi ollut kohtuullisesti, mutta paikalla näytti olevan vain sitä samaa jengiä, joka on paikalla kaikissa paikkakunnalla järjestetyissä iltamissa. Kiitos heille siitä!
Tilaisuuteen myytävä 15 euron hintainen pääsylippu tuntuu olevan ylimitoitettu, joka varmasti osaltaan käänsi ainakin epäilevien Tuomaiden virsunkärjet toista suuntaa kohden. Tuolla pääsyrahalla kun ei saanut vielä juuri mitään. Ok, musiikkia oli ja puheita, mutta se ei ole riittävä syy monellekaan maksaa tuota rahaa. Olisikohan kannattanut laskea pääsymaksua ja nyppästä murkinasta enemmän. Ruuan ja pääsymaksun hinnat kun olisi vaihtanut niin sillä olisi varmasti päässyt jo pitkälle!
 
Tilaisuudessa oli myös ohjelmaa ja sivistyksen sanoja, mutta niitä ei käydä nyt sen kummemmin arvioimaan, koska porsas kiinnitti enemmän huomiota tuohon makupuoleen. Näitä tilaisuuksia lisää ja Juicen laulu kulttuurin eksymisestä eläinpuiston tienoille käy vielä toteen… Vaaleanpunaisen sian kiitokset vielä kerran tilaisuuden järjestäjille ja ei muuta kuin uutta kekkeriä tehdashallin hämäriin!

VPS-kielikurssi feat. One man whisky bar

Kansainvälisyys on nykypäivää ja VPS päätti sivistää itseään muutamalla vieraalla kielellä. Aina on kielletty huutamasta vieraisiin pöytiin, mutta senkin uhalla... Ja kuinka ollakkaan whiskeyn katkuinen sieppo vastasi huutoomme. Följyyn tuli One man whisky bar, loisto homma! Ei sillä, että olisimme katsoneet naapuriblogin olevan myös sivistyksen tarpeessa.

VPS + OMWB

Mainetta kun on tullut niitettyä(köh,köh), niin pakkaseen olikin ilmestynyt kuin tilauksesta poron ja hirveen kieltä erinäisten lahjoituksien myötä. Suur kiitokset näistä menee Tuula T:lle ja Aili M:lle! Kiitos!
Tässä kohtaa myös kaupunkilaiset osoittivat joviaalisuutensa sulloutuen nelipyöräisiin ja kärsä kohti maaseutun rauhaan..

Kielikurssille ei ihan köykäsin eväin voi lähteekkään, joten pohjatyö pitää olla kunnossa. Tämän laitettiin kuntoon lämminsavulohimousse-kakkusella. Tietenkin ähtärinrantalaisille opetettiin alkeet jo männä ehtoolla rillatulla makkaralla, on ne niin suuremmoisia! Taideteos koottiin hienosti sitruunalla kostutettun piparimuotitetun rieskan päälle. Joku kateellinen oli varastanu alkup. muotin, joten sydämen jälkeen plan-b oli piparimuotti.. anyways.. Mousse koostui pääosin silputusta savulohesta, sipulista, tillistä ja salaisista maustehista. Pikanttia sävytystä unohtamatta, jonka tarjosi kirjolohenmätisydän. Jos katsojalla on yhtään silmää, niin oivaltaa tässä selvän yhdennäköisyyden erääseen sanaseppomme kakkuseen.

lohimoussekakkunen

Kieltä rivissä

Naudan, hirven ja poron kielellisten lahjojen tutkiminen aloitettiin luonnollisesti keittelemällä kieliä erinäisissä mausteissa ja keittoaikahan oli pitkä kuin video kauniiden ja rohkeiden kauneimmista kosinnoista... Kielimuurin välttämiseksi keitetyistä puhe-elimistä kuorittiin nahka pois. Mikäli aikaa olisi ollut käytettävissä enemmän kuin tosi vähän, olisi kielet saanut jäähtyä rauhassa ennen siivuttamista, mutta siihen meillä ei tällä erää sorruttu. Leikkeleet olivat jo siltään ihan maukkaita, mutta jokin kumma niistä puuttui. Sitä kummaa lisättiin paistamalla leikkeet vielä nopeasti voikilossa ja töppäämällä suoloja ja mustaa pippuria päälle.
Kylläpä sitä kelpasikin nautiskella kesäpäivää suuvärkki täynnä vieraita kieliä. Mutta yksinäinen on kieli tyhjässä suussa. Tämän vuoksi kylkeen rakenneltiin myös perinteisiä lanttukuutioita, sekä pommes fondant.
Kastikkeena toimi perinteinen rosmariini-punaviinisoossi, joka on sinänsä yllättävä kuin Nasse-Setä päissään, mutta silti mainio lisäke ruualle.

Ai ai....

Jälkeistä

Jälkiruuan rustauksesta vastasi OMWB:n roskakala, joka pyöräytty oivalliset ananiaat olutsiirapissa ja siihen leikeltiin jäätelöä päälle. Kyllä siellä oli kielillä vatsanpohjassa kivaa kun tuollasta herkkua sai makunystyilleen. Ja mikäs siinä oli muutenkaan moisia herkkuja nautiskella, varsinkin kun VPS:n elegantimpi siipi oli verhonnut ylävartalonsa tyylikkäimmillä euroviisupaidoilla, joiden kuosi on rohkein mitä Pohjoisen taivaan alla on kuunaan nähty!

Tsatöriaania

Oli se taas kevättalvi porsaita tulvillaan kun vaaleanpunainen sika kokoontui Muuramen turuille viettämään viikon ehtoopuolta ja nautiskelemaan jotain oikeen hyvää.
Joskus on parempi turvautua ideoimisessa niihin alan tunnettuihin asiantuntijoihin, joten näihin rientoihin illallispöydän tähden valinnan suoritti U.Turhapuro. Lautasen katseen vangitsijaksi valikoitui "chateaubriand, konjakissa liekitetty, kypsyys medium". Tällä kertaa sitä vaan piti olla hätänen kuin pikkurakkonen puliukko klosettijonossa, joten maustamispuoli jäi puolitiehen. Oikeeoppiseen maustamiseen kun ois kuulunu viherpippuri ja tabasco, mutta nyt ei tullut kuin mustaa pippuria ja suoloja. Mutta se liha! Se oli sellainen hengettömästä ammusta tehty taideteos, ettei toista oo näillä nurkilla näkyny! Siinä piti isojen miehen itkuaan pidätellä kun niin komeita lihoja kahteli! Veljeksillekin piti melkeen nästyykiä tuoda. Pelkkä tsatotriaanihan rupee vaan nukuttamaan, joten kylkeen värkättiin aina yhtä toimiva appelsiini-konjakkikastike. Soossikokki Flanaganin mielestä mikään määrä konjakkia kastikkeessa ei tahtonu piisata, joten sitähä sitten soossiin tupustettiin kuin perunajauhoja mustikkavuoren tanssilavan puulattiaan. Mutta kyllähän se sitten toimikin! Kyllä siinä kelpas lihan telmiä ihan ylt'ympäriinsä kun seuralainen oli viehkeä ja hienostunut kuin hampaattoman hymy.
Pelkkä lihalätkä lautasella ja illallinenhan olisi ollut kuin kalmon kasvot. Kaikki periaatteessa ok, mutta väri puuttuu. Tätä puutosta vastaan lähdettiin taistelemaan juureslihan ja muiden vihannesten voimin. Varsinaisena väriläiskänä lautasella toimi ratatouille, johon meni tomaattia, paprikaa, sipulia, munakoisoa, chiliä ja sen semmosta. Jo tällaisenaankin lautanen olisi täyttänyt perus Atriauskovaisen määritelmän juhlaillallisesta, mutta vaaleanpunaisella possulla pitää aina olla se yhdestoista juttu. Palsternakkahan on aina kiva juttu, joten se otettiin käyttöön. Lautasen reunasta koristikin palsternakkapyreestä pursotetut nätit ruusukkeet.

Illan 3,5 vuotias ruokamaailman neitipuoleinen Jukka Kajava ilmoitti kyllä hyvin selvästi, että hän ei tätä moskaa syö, joten etusivu uusiksi ja toisenlaista apetta laittamaan. Neidin illalliskaukaloon kelpuutettiin pienen tuumailun jälkeen The Nakkikeitto.Jos nakkikeitokset pyydetään niin nakkikeitokset tehdään! Siinä sitä sitten painettiin naudanraatoa kohti kiduksia ja pikkurintsessa äyskäröi nakkisoppaa. Sitäkään ei tosin paljoa syöty koska oli kuulemma liian suolasta. En kyllä usko hetkeäkään, että suolan määrä on tälle neitokaiselle minkään valtakunnan kynnyskysymys...Sen verran kun veuhkaa tota ähtärinrantalaista verta suonenmutkissa ja se ihmisrotu kun nuolee suolat vaikka maantien pinnasta.

Tällaista iltaahan ei sovi päättää kiitokseen ja keskiolueen vaan jälkiruokahan kuuluu tähän kuin puolikuivalla tussilla piirretty järvikulkuveuvo yläasteen poikien vessan seinään. Jälkiruokana maisteltiin sitten siirapissa paistettuja, savuviskillä liekitettyjä banaaneja ja kinuskia. Jäätelö olisi istunut tähän kuin purukumi tanssihousun persuuksiin, mutta sitä ei tähän hätään ollu ja pääruuan kastikkeen nauttimisen jälkeen kukaan ei ollut enää sellasessa ajokunnossa, että olisi voinut lähtee sitä noutamaan.

Tilaisuudessa kehitettiin myös Vaaleanpunaisen sian keisarillinen alatoopi, mutta se on toinen juttu. Ja se juttu paljastetaankin sitten tulevissa VPS myyjäisten paluussa...

We are living in America...

Oman kroppansa turmeleminen ja nöyryyttäminen tuntuu olevan nykypäivän ihmisen tapa hallita ainoata asiaa, johon hän pystyy vaikuttaa, eli itseään. Toiset tunkevat hakaneulaa poskeensa tai ruuveja nahkan alle ohimolleen, mutta minäpoika rankaisen säälimättömästi tuota keittiöpuolta. Vuoden toinen ja varmasti viimeinen ihmiskoe vie Muuramelaisen sinne, mihin sitä ei ole luotu, eli nauttimaan kauppojen "Ameerikan herkut" - hyllyn "elintarvikkeita" viideksi päiväksi.

Koe menee seuraavasti: 30.2.-2.3.2012 minä ja syrjäytynyt viskisieppo ei saada työmaaruuan lisäksi syödä mitään, mitä ei löydy Prismojen ja Sittareiden Ameriikka - hyllyistä, poislukien Jenkkivalmispöperöiden blandaamiseen tarvittavia tuoretuotteita,
eli kananmunaa ja maitoa. Näiden lisäksi sallitaan yksi piipahdus McDonaldsissa joka tässä konkurssissa tuntuu oikeesti hyvältä jutulta!

Joka päivälle pitää syödä vähintään aamiainen sekä illallinen tai iltapala.
Testauksen alkuperäinen tarkoitus oli selvittää, millaista oloa tällaisen saastan käyttäminen polttoaineena saa aikaiseksi.
Pyrin myös luonnollisesti arvioimaan syömieni tuotosten makua. Ymmärrän, että arvioissa saattaa näkyä tietynlainen vieno asenteellisuus näitä tuotteita kohtaan, mutta mikäli maku miellyttää tippaakaan, niin tuon sen julki.
Arvostamaani ruuan ja sen maun luonnollisuutta en tietenkään tällä kertaa pysty arvioimaan, koska luonnollisuutta näissä on yhtä paljon kuin Cherin naamavärkissä.

Teksti on kirjoitettu reaaliajassa testin aikana, joten töppään sen nyt kokonaisuutena tähän kaikelle maailmalle varottavaksi esimerkiksi:

Päivä yksi:
Aamu:
Mökkiviikonloppu takana ja mieli on odottava kuin saatille päässeellä kylän häntäheikillä. Olo on hyvä ja pakkipuoli on kuin rauhallinen kuin diapamilla aamuteensä terästänyt laiskiainen. Aamupalalla nautiskelin puoli kulhollista maistuvaisia ja yltiöterveellisiä Lucky Charms muroja. Murothan kuuluu useimpien lapsuuteen, mutta minun lapsuuteni riks-räks-pokseihin ei takuulla kuulunut vaahtokarkit.
Onko se nyt kumma jos mukulat on hyperaktiivisia kuin sinappia pakoputkeensa ruutannut murmeli jos heille aamulla tarjotaan sokerilla ja maissisiirapilla sotkettuja kauranappeja joiden joukossa on sokerista ja maissisiirapista prässättyjä E102:n, E110:n, E133:n ja E129:n värisiä kuivia kakkaroita?
Makupuolihan näissä oli kuin sen saattaa odottaakin olevan. Ihan syötäviä siihen asti kunnes hammas haukkaa riemukkaan väristä sokeripallukkaa.
Sen jälkeen alkaakin pitkä ja tuskallinen matka kohti tyhjän kulhon autuutta.
Tunne ruokailun jälkeen on yllättävänkin normaali. Kropassa jyllää tieto, että jotain apetta on kauhottu ja vatsassa on täytettä. Puolen tunnin päästä syönnistä iskee närästys päälle. Tuntuu kuin vatsahapot yrittäisi ulkoistaa syödyt raksut paidan rinnuksille.
Pakkausseloste onkin kuin lukisi kynsilakkapurkkia. Ei kai se haittaa vaikka käytetyt väriaineet ovatkin yhtä lukuunottamatta atsovärejä, jotka ymmärrettiin myrkyiksi suomessa jo 1970 luvulla. Pääasia, että vaahtikset on mukavan pirteen värisiä ja hei! Onhan pussiin ahdettu niin paljon teollisia vitamiineja, että näitä kun popsit niin ei tarvii kuopan reunalla papin aamenta laulaa! Nyt isit ja äidit ihan oikeesti: Älkää syöttäkö tätä sontaa pilteillenne, ellei ne oo tehnyt jotain oikein tosi pahaa! Nää murot ei oo leikin asia...
Iltapäivä:
Iltapäiväteellä sipaisin puolikkaan pop tartin kylmänä ilman teetä. Suu kävi, liiterin seinään naulattu sateen raiskaama tikkataulu maistui ja olo oli tyhjä kuin katulaulajan rahapussi. Olo alkaa olla äärimmäisen väsynyt ja vatsa alkaa huomata, että sen pään menoksi on jotain sanoinkuvaamatonta suunnitteilla.
Ilta:
Päivällisen pyhää virkaa hoiti Macaroni and mild white cheddar. On se vaan veikeää kun saa laittaa ruokaa...keittää makaryynit, heittää joukkoon vähän voita, maitoa ja pussillinen makustusainetta, jonka pitäisi luoda illuusio juuston mausta. "Ruuan" tuoksu muistutti ihan oikeaa cheddaria mutta voi vellikellot sentään sitä makua! Jos jokin maistuu lapiomiehen kainalolta niin se on muuten tämä! Ihmettelen oikeasti tätä valmisruokien laatua. Asiakaskuntaa on valitettavasti kuin Keskisen ilmaisilla kahvitarjoiluilla ja markkinoita riittää kuin pimeälle pirtulle, mutta maku ja laatu laahaa aivan pohjalla. Karmeeta kuraa.
Iltaa väritti muutenkin aivan sietämätön nälkä. Ravintoahan näissä sotkuista on yhtä vaikea löytää kuin markan lanttia laihian kirkon kolehtihaavista, joten kroppa huutaa evästä!
Pahimpaan nälkään vetäsin Quakerin het'pikaa valmiin vaahterasiirapilla ja ruskeella sokurilla maustetun kaurapuuron. Tein oikeen herrasväen evästä ja mikrotin puuron maidon kera. Varsin makeeta sotkuahan tämä oli, mutta ei pahaa. Kyllähän tämän söi.
Nälkäähän se ei toki vienyt, joten ei auttanut kuin mennä nälän viereen nukkumaan.

Päivä kaksi:
Aamu:
Tuntemukset ovat yllättävän hyvät. Ei väsytä mitenkään tavallista enemmän ja olo on muutenkin kaikinpuolin hyvä.
Aamupalaksi sipaisin veteen keitetyn sokerikaurapuuron ja tämä olikin eri juttu kuin eilinen.Eilinen puuro oli ihan syötävää tavaraa maitoon tehtynä, mutta veteen blandattuna tämä oli kuin keskitysleirin kuristushuoneen innovatiivinen kidutuskeino.
Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen vaan puuron kaveriksi haukkasin puolikkaan pop tartin...Ei se päivä tästä ainakaan paremmaksi muutu.
Iltapäivä:
Illan ruuaksi hain sittarin ameriikkahyllystä lisää sapuskoitavaa, koska ylimakea kaurapuuro ei houkuttanut illalliseksi tippaakaan.
Siinä se ajatus marinarakastiketta ja pintopapuja sekoittaessa eiliseen makaroonimössöön sitten iski! Ajatus siitä, että tämä on hölömöin kokeilu, mitä olen kuunaan testannut!
Tämän viikon kärsimysnäytelmällä kun ei ole mitään tutkimusarvoa, eikä mitään muutakaan järkevää perustetta! Tämä on sama kun testattais millainen olo tulee kun vetää viikon pelkkää vaahtokarkkia ja atamonia. Tässä on kaikki lähtökohdat niin päin Myllymäen pirtin peräkammaria, että ei voi kuin kiroilla! Puupää kun on niin kesken ei tietenkään voi jättää, mutta jos nyt voisin jotain tehdä toisin, niin tämä hullutus jäisi tekemättä!
Illalla paistelin vielä american style pancakeja ja lotrasin joukkoon pannukakkusiirappia. Pannukakut maistuivat siltään vettyneiltä riisikakuilta, mutta siirapin kanssa ne maistu vettyneiltä riisikakuilta ja siirapilta.

Päivä kolme:
Aamu:
Tuntemukset tähän mennessä on ollu yllättävänkin mietoja. Jatkuvaa närästystä, vatsa on kuin räyhähengillä täytetty ilmapallo ja "ruuan" jälkeen väsyttää tolkuttomasti. Muuten meillä on varsin kivaa! Aamupalaksi taas sitä helevatan puuroa ja iltapäivällä yksi pop tart, niin johan se saa kiukkumutterin kiristymään niin ettei jengat riitä. Iltapäivällä suuta napsutti vielä Snyderin hunaja-sipuli-sinappi keksinmurut, jotka tässä tunnekuohussa maistui ihan mukavilta.
Iltasella käytin peliin kuuluvan McDonalds kortin ja iltapalaa toimitti hampurilaisateria ja sen kylkeen juotu Cherry Dr. Pepper.
Muistan lapsuudesta, että Dr. Pepperin mainoksessa laulettiin "toiset tykkää, toiset ei..." Kyllä ne jotka tykkää, kuuluu monen reikelin taakse ja lääkityksen piiriin kuonokoppa turvan edessä. Karmeeta myrkkyä!

Päivä neljä:
Taas sitä prrrkln puuroa pop tartin kera! Eikö tämä jo lopu? No ei tosiaankaan. Huomiseksi on vielä puuropussukka odottamassa. Kunhan perjantai-ilta koittaa niin elimistön etanolipohjaisen huuhtelun jälkeen alan lepyttelemään ruuankäsittelylaitteistoani kaikella sillä, mitä nyt muutaman päivän aikana ei ole voinut käyttää!
Mikäli tästä viikosta olisi ollut jollain lailla hyötyä edes jollekin jollain tapaa niin tämä saattaisi olla sen arvoista, mutta tästä ei tosiaan ole hyötyä kellekään!!!
Iltapalan säälittävää korviketta hoiti toinen paketti makaroonia ja juustoa. Tällä kertaa sotku oli hiukkasen eri väristä ja uskomatonta, mutta totta: makuaistini ja elimistöni on tässä muutaman päivän aikana luovuttanut ja hylännyt toiveet kaikesta maistuvasta ja aidosta, joten tämä maistui ihan oikeasti hyvältä! Juuston maku oli kuin hevosen satulan alle viikoksi unohtunut suolakurkku, mutta sekin maistui erehdyttävästi syömäkelpoiselta materialta...pelottaa...

Päivä viisi:
Aamulla toiveet oli korkealla kuin Kotikumpulaisella uhmapelaajalla vinttikoirakisoissa. Enää yhet aamupuurot huiviin, iltapäivällä suklaakeksilöitä ja tää turhuuden rovio on tässä! Kai tälle helevatan älynväläyksellekin voi hekotella joskus sitten kun hautaan pääsee, mutta kyllä tämä niin ääliömäinen ralli on ollut, että ei ihmiskunta toista muista! Normaalisti viikko kulkee kuin rasvatuilla siivillä, mutta nyt se mateli kuin taksijono kylmänä helmikuun yönä. Ilon kaste silmäkulmassa oli kuitenkin vaihtuva pelon ja epätoivon alhoon, kun aamun valonsäteet paljastivat muistin sopukoista jotain, joka olisi saanut jäädä uinumaan iäksi...Tein eilen illalla jääkaappiin hyytymään Jell-O:n..."Viinirypäleen" makuisen hyytelön joka näytti siltä kuin se oltais lähetetty kuun pimeältä puolen valloittamaan maa! Violetti kuin herkänpojan päiväuni ja hyllyvä kuin tanssivat siskokset esiintymislavalla. Ja se maku!! En edes kuvaile, mutta vetoan nyt kaikkeen älylliseen maan päällä: Älkää kokeilko! Tuhottava tavattaessa...
Iltapäivällä ajellessani kohti Ähtärin ihmemaata söin vielä ameriikan hyllystä löytyneitä suklaakeksejä, joiden avulla löin naulan tämän hölmöilyn arkkuun. Typerää oli, enkä halua
kokea tätä enää koskaan.

Johtopäätös:
Ei tää viikko oloon vaikuttanut niin karmealla tavalla kuin alunperin ajattelin, mutta se alkuperäinen ajatushan olikin erittäin kehno. Tämä kun ei todellakaan käynyt mittauksena mihinkään. "Ruokana" näitä sotkuja ei oikeen osaa ajatella, mutta eihän näistä varsinaisia ruokia edes yrittäny olla ko nuo makaryynit ja juustot. Kaikki muu oli vaan höpettä. Hirveen makusia ne silti oli melkeen kaikki, joten menkää mieluummin kiusaamaan vaikka vesikauhuista irtodobermannia kuin lähestytte näitä hyllyjä...

Kauhugallerian top 5:

1. Jell-O
2. Lucky Charms
3. Dr. Pepper Cherry
4. Pop Tarts
5. Macaroni and mild white cheddar

Joulupossua

Kyllä tässä onkin ihmetelty kun sellainen perusreipas talvilentsu on kiertänyt minua kavahtaen kuin hevosmies työvoimatoimistoa. Lopulta se kuitenkin sitten minut saavutti ja eihän siinä auttanut kun painella nessupaketti kainalossa pahnoille...
Väliaikaistahan kaikki on vain ja kyllä tämäkin tauti talttumaan saatiin, mutta voi poijat sitä valkoisen sipulin määrää, mitä syötiinkään! Kyllä siinä Dracula-herra ja muut Veriveljet teippaa wunderbaumia arkkunsa kattoon Transilvaniassa asti. Valkosipuli ja kuuma mustaherukkamehuhan ovat tunnetusti ne kaikkein parhaat flunssalääkkeet rommitotin ohella. Buranoita sun muita hokkuspokkuspillereitä ei oo tullu syötyä varman yli viiteen helmikuuhun ja syitähän ei tarvii kaukaa hakea: a) Ne ei toimi b) Apteekistahan ei haeta kuin steriiliä vettä c) Niiden mainokset saa aikaan halun rapsuttaa hypotalamusta pumpulipuikolla d) kaiken lisäksi ne on tylsän makusia.
Mutta asiaan! Puolenviikon räkänökkajooga maattiin kiltisti pedinpohjalla ja pöpöt saatiin nillistettyä kanveesiin, joten on aika palata ihmisten ilmoille ja tempasta kunnon tsatotriäänit terveen elon kunniaksi! Kurjuutta ollaan tässä koettu kuin Tuomis-Jampan balladeissa, joten ny on nautintojen aika.
Pitkään on mieltäni kiehtonut ajatus lihan ja jouluisen glogin kohtaamisesta ja nyt tuli sen aika. Näälämieheltä saatu korruptio-glögi toimi possunpalasen lapsivetenä sipulien, valkosipulien ja oreganokimpun kanssa vuorokauden verran jääkaapissa. Jouluisia makuja imeskellyt possunen paineli seuraavana päivänä uuniin ja löhösikin siellä pitkään kuin laiskanpulskee ruotiukko pyhäaamuna.
Possun lisäkkeenä toimi yksinkertainen kasvis"wokki" johon töppäsin sipulia, valkosipulia, porkkanaa, paprikaa, chiliä, munakoisoa ja kiinankaalia. Kasviksethan on jo siltään niin herkullisia, että niitä ei kannata paljo lähtee ees maustelee, mutta pikkusen kuivia yrttejä ja hyvää atlantin merisuolaa nakkasin joukkoon värikkääseen.
Kastikkeena toimi possuliemi elävöitettynä kourallisella tyrniä. Voi velikullat kun olikin muuten hyvä soossi! Täyteläinen possun paistoliemi ja siihen raikasta ja hapanta tyrniä ilahduttaa kuin Heikki Hietamies Joulupukin sijaisena.
Kai sitä ny jälkiruokakin täytyy touhuta ko on touhun alkuun päästy. Jostain syystä tuumasin, että hakisin kaupasta vanilijajäätelöä ja tekisin siihen kinuskikastikkeen päälle. Onneks sattu umpiluussa loistamaan muukin kuin luuvalo ja järjen vaimea ääni kehotti tekemään jätskin itse.
Jälkieväshän olikin sitten niin herkullista ja makiaa, että hammaspeikoltakin lähtee paikat hampahista. Kinuskisoossin heitin fingerporillisen mantelilikööriä joukkoon niin sehän nosteli sokeri-kermasotkua aivan uusiin sfääreihin.
Täytyy sanoo, että elämässä ei tarvii muuta kuin kunnon kotiruokaa ja kuivat kalsarit ja tällä kertaa hallussa oli molemmat!

Runebergin lähteillä

Jo vuosisatoja ihmiskuntaa on vaivannut kysymys, joka on saanut meistä viisaimmatkin lähes hulluuden partaalle. Kysymyshän koskee tietenkin sitä. että mikä Runebergin torttu on se kaikkein paras!

Vaaleanpunaset porsaat ovat sen verran ronkelia porukkaa, että ihan mitkä tahansa leivonnaiset ei kelpaakkaan. "VPS suosittelee" tarran saavat ainoastaan käpykakku ja jo edellämainitut ruunepärin pullat. Kahdeksan leipur'mestaria saivat kunnian mitellä näillä kulinaarisen kunnian kentillä.
Kyllä se vaan täytyy sanoo, että on niissä vaihtelua kuin nummeroissa ähtärinrantalaisen koulutodistuksessa (korkein numero oli kahdeksikko ja sekin oli oppilaan ikä). Toiset torttuset maistuivat, toiset ikäänkuin eivät.

Mutta pidemmittä puheitta tartutaan kahveliin ja isketään kiinni ko sika torttuun:

Arvioimme tuotoksissa

• Ulkonäkö
• Haisu
• Kosteus
• Koostumus
• Runebergimäisyys

Kukin makustelijoista arvioi käkkyrän vielä vaaleanpunaisen sian asteikolla 1-5

Muuan tuntematon Tampereen torttu

Maku
- Perus kakku. Ei Runebergin makua
Ulkonäkö
- Ihan oikean näköinen
Haisu
- Eipä löytynyt
Kosteus
- Kuivahko
Koostumus
- Kiinteä ja hienojakoinen
Runebergimäisyys
- Mitä voimme saada aikaan jos rommi puuttuu ja karvasmanteli ei maistu, emmepä siis juuri mitään...

Yhteenlasketut VPS pisteet: 3

Katri Antell

Maku
- Makusydän uupui, mutta kyllä tämän vielä tortuksi tunnistaa
Ulkonäkö
- Kalpea kuin myllärin anemiaa sairastava siskontyttö
Haisu
- Viinaksia käytetty kuin Killin kesäjuhlissa, mutta silti ei punssi tuoksunut
Kosteus
- Kosteus osui nappiin, joskin ryhmän kumouksellisen jäsenen mielestä kosteutta oli liikaa
Koostumus
- Koostumus tai sen puute ei liiemmin haitannut ketään
Runebergimäisyys
- Herra Riimuvuori ei varmasti olisi hyväksynyt voiaromia kahvileipiinsä!! Etäiset aromit rommista ja karvasmantelista oli juuri ja juuri aistinvaraisesti havaittavissa.

Yhteenlasketut VPS pisteet: 10

Fazer

Maku
- Hyi
Ulkonäkö
- Näytti erehdyttävästi oikealta
Haisu
- Sitä ei ollut
Kosteus
- Kosteus oli samassa komerossa tuoksun kanssa
Koostumus
- Erittäin kuiva ja karmea. Kuivakakkumainen.
Runebergimäisyys
- Ruuneperiä ainoastaan nimessä ja siinäkin se on loukkaus!

Yhteenlasketut VPS pisteet 3

Äijänen

Maku
- Ei ilkee ees sanoa. Appelsiininmakuinen Hanna-tädin kakku
Ulkonäkö
- Typerän näkönen
Haisu
-
Kosteus
- Kts. Fazer
Koostumus
- Hillo oli lähinnä sokerimassaa tai taikataikinaa
Runebergimäisyys
- Äijänen kopioi Fazaeria ja tämmönen tästä nyt tuli...

Yhteenlasketut VPS pisteet 3 (pienempää ei voinu antaa)

Pullapirtti

Maku
- Erinomainen. Rommi maistui ja hillo oli hyvä. Huippu!
Ulkonäkö
- Oikean näköinen, ei häirinnyt
Haisu
- Rommi tuoksu ja se oli hyvä! Tuulahdus oli romminen kuin merimanun röyhy!
Kosteus
- Kostea ja hyvä
Koostumus
- Sattumia olisi saanut olla, muuten hyvä
Runebergimäisyys
- Kyllä Runeberg tälle merkin antais...

Yhteenlasketut VPS pisteet 15 ja VPS merkki

Leipäaitta

Maku
- Mauton lukuunottamatta appelsiinimaista jälkimakua
Ulkonäkö
- Ok
Haisu
- Hyvä haju
Kosteus
- Riittävä
Koostumus
- Kiinteän marsipanimainen
Runebergimäisyys
- Perinteiset maut hukassa ja kaukana

Yhteenlasketut VPS pisteet 8

Vaasan

Maku
- Makea ja mauton. Tuoteselosteessa sanottiin "aromi"...ei löytyny...
Ulkonäkö
- Matala, tumma ja iso silmä
Haisu
- Halpa
Kosteus
- Hyvä
Koostumus
- Hyvä suutuntuma
Runebergimäisyys
- Taloustorttu.

Yhteenlasketut VPS pisteet 6

Elonen

Maku
- Liian jouluinen, kardemummasirottimessa oli liian kovetut reijät.
Ulkonäkö
- Ihan ok, mutta saatanallinen silimä!
Haisu
- Oikeen miellyttävä
Kosteus
- Hyvä kosteus
Koostumus
- Hyviä sattumia
Runebergimäisyys
- Yritystä oli, mutta se ei ihan riittänyt...

Yhteenlasketut VPS pisteet 9


Voittajaksi ylivoimaisella äänten enemmistöllä selvisi Pullapirtin torttu ja voittajalle tietysti myös hurrattiin!

Tuskaa tieteen nimessä

Kiire....se onkin vasta sitten muodikasta!
Mikäli kysymykseen "Miten menee?" ei nykysapiens vastaa tyyliin "Eihän tässä, kiirettä pitää...", on epäkelpo yksilö, joka vaan laiskottelee soffannurkassa ja pelaa pesäpalloa kissanpennuilla. Kaikilla pitää nykyään olla niin kiire, että edes pesuettaan ei jouda ruokkimaan kunnolla, ja hyvän perheenäidin tunnistaakin burnout - lomasta, tekoripsistä ja atrian vakuumipakkauksesta, joka pilkistää Thaimaasta hankitusta Chanelin käsiveskasta.

Elintarvikejalostajien killan hyeenat ovatkin iskeneet sapelinterävät purimensa tähän inhimillisyyden tulehtuneeseen kipupisteeseen tuottamalla hyllykilometreittäin erilaisia
elintarvikkeiden kaltaisia tuotteita, joita kauppojen kanta-asiakaslehdissä kuvattava mallikelpoinen perhekunta saa illalla raskaan työpäivän ja spinningin jälkeen "nauttia".

Tämän kirjoitelman aiheena onkin nimenomaan nämä valmis"ateriat".
Eli peltiin tahi plastiikkan pakatut kuluttajan itsekunnioituksen puutteen luomat ruokakorissa kuljetettavat käsikassarat, joita meille kaupataan aktiivisen ja trendikkään eläjän polttoaineena.
Lappasin siis kaupasta koriini arvioitavaksi sekalaisen kattauksen purnukoita ja paffilootia lauantaipäivän herkutteluun ja täytyy rehellisesti myöntää, että kuunapäivänä ei ole näin raakasti saanut hävetä. Se on paljon sanottu mieheltä joka on kuitenkin mennyt kouluunkin verkkarit nurinpäin!
Yksin en tähän elimistöni räikeään häpäisyyn lähtenyt vaan pyysin
toverikseni yksinäisen viskinlipittäjän, eli Roskakalan nimeltä Pete.

Einesten esiinmarssin säännöt olivat seuraavat:

- Eineksen täytyy pakkauksesta otettaessa olla kypsä kuin lähiöpubin ilolinnun, eli lisäliekittämistä ei tarvita
- Pää"ruokaan" ei tarvitse lisätä mitään, mutta jälki"ruoka" voi olla vedellä lantrattava
- Purkitettu biojäte lämmitetään ohjeen mukaisesti ennen herkuttelua
- Ei muuta ko nautitaan!

Totuuden nimessä täytyy myöntää, että ennakkoasenteeni tähän kokeiluun oli innostunut kuin
ajatus Mamban keikasta omassa olohuoneessa Lauri Tähkän tarjoillessa Pina Coladaa, mutta pyrin olemaan positiivisella mielellä ja ennenkaikkea antaa tuotoksille mahdollisuuden.
Arvioin mutustelun lomassa "ruuan" makua ja maun luonnollisuutta. Muita
arviointikriteerejä oli valmistusaineet, pakkaus ja sen merkinnät ja
vaikka omat tuotokseni ovatkin ulkonäoltään välillä kuin mörökölli
Suuren Cthulhun krapulapainajaisesta, arvioin myös "ruuan" ulkonäköä
ja sen paikkaansapitävyyttä pakkauksen kuvaan.

Ja sitten...(rummun pärinää)
Starring:
- Jalostajan pussissa majaansa pitävä lihasoppa
- Lindin kaupan Premium gulassi
- Lundenin lihaympyrät lillingissä
- Atrian Pikkuruiset piffit ja porkkanamuussi mikrotettavana evästyksenä
- "Äitien tekemä" Kinkku-Bolognese Pizza Special
- Jalostajan purkkiin pakotettu tilliliha

Also starring:
- Saarioisten vispipuuro
- Valio Vanilla mustikka kerrosrahka
- Blå Bandin mustikka-vadelma kiisseli

Annoying sidekick:
- Juissin sekomehu
- Kari Grandin Cola-Appelsiinmehu

Tämä tähtikaarti huomioon ottaen voidaan todeta, että alkuasetelma oli synkkä kuin puolalaisella passintarkastajalla syksyllä -39, mutta ny ei määkimiset auta vaan on tarrattava soppalusikkaan ja laukattava kohti kauhuja kuten ystäväni Manski totesi, "silmät kiinni ja isänmaa ajatuksissa".

Käydäämpä asiaan ja kauhujen keittiön tuotteita testaamaan:

1. Jalostajan lihakeitto, 3,25€

Ensitreffit tämän vellin kanssa toi muassaan pienen yllätyksen. Eines nimittäin näytti etäisesti joltain tutulta, jonka myöhemmin tunnistin lihakeitoksi ja tuoksu muistutti reippaasti E621:stä syönyttä lihaliemikuutiota. Lämmitettäessä tuoksu muuttui jopa lihakeittomaiseksi ja hämmentäessäni soppaa ilahduin porkkanakuutioiden runsaasta määrästä. Mutta näinhän se menee, että jos jotain kauhalla annetaan, niin jostain muusta se on pois. Tällä kertaa ylenpalttisen porkkanan vuoksi sai kärsiä lihan määrä. Kauan sitten elänyttä nautaa sopassa oli kuin niitä kuuluisia herneitä tuntemattoman sotilaan ärtskeitossa.

No mutta sitten makuhermot viritellään äärimmilleen kuin nilkkaläskit peittävä tukisukka ja keittoa lusikoimaan. Se maku...mitä se on ja miltä sen pitäs näyttää? Ensin suuhun tulvahtaa tiukka suolan ja arominvahventeen luoma hulabaloo, joka häviää kuin se kuuluisa paukku saharan dyyneihin. Mitä jää jäljelle? Ei yhtään mitään! Alun ryöpyn jälkeen purraan niin pitkälle vietyä jalostetta, että makua siinä ei enää ole. Se vähä liha mitä mukana oli, oli kuitenkin mureaa ja siitä voisi jopa pisteen antaa.
Jos tämän sopan sekottaa kotona tehtyyn niin ei ole koskaan käynyt kotona!


2. Saarioisen Pizza special kinkku - bolognese 1,45€

Tätä plättyä lämmiteltiin keiton seuraksi valmistamaan elimistöä yhä suurempiin seikkailuihin.
Lämmitettynäkään tämä Italialaisen keittiön irvikuva ei tuoksunut miltään muulta kuin taikinalta. Päällinen näytti siltä kuin piisami olisi jäänyt lentokoneen ropelliin ja lentänyt siitä siivilän läpi rieskan päälle. En tiedä mikä tästä tekee sitä speciaalia, mutta ainakaan sitä ei päällepäin näkyny.Tuoteselosteen helmi on mielestäni korianteriaromi, jota on lätyssä löytyvässä leikkelemakkarassa. Onko tehokkuus ja ruuan prosessointi oikeesti menny niin pitkälle, että korianterikin kaadetaan nykyään aromipussista.
Lätyn mausta en vois oikeastaan sanoa muuta kuin että uskon, että myrkyttömät ruskeat vahaliidut maistuvat suurinpiirtein tältä jos ne raastetaan viikon uimahallin saunassa lojuneen pefletin päälle...
Saarioinen..."Äitien tekemää ruokaa"...My Ass! Jos oma mutsi koittas moista moskaa syöttää pitsana, ois mamma menny vaihtoon jo ajat sitten.

3. Lundenin lihapullat kastikkeessa 2,19€

No nyt se löyty! Tämän hirveämpää sotkua ei kaupan hyllyiltä voi enää löytää! Karmeen näköset pullat lillu visvassa joka haisi kuin elokuun auringon keittämä festarivessa. Pullien suutuntuma on kuin männävuotisella korvasienellä ja ensimmäinen ajatus puraisun jälkeen on, että onko tää pilallista. Makuna ei ole oikeasti mitään muuta kuin aromivahvennetta ja sitä muuten poijaat sitte piisaa! Lihan määräkin on aika mielenkiintonen tässä tuotoksessa. 400 grammaa sisältää pullia 170 grammaa jossa lihaa tai siihen verrattavia ainesosia on 37% varsinaista lihaa kokonaiset 21%. Tämähän tarkoittaa äkkiseltään, että 170 grammaa "liha"ympyrää sisältää vajaa 36 grammaa oikeeta lihaa! Itse töppään yhteen pullaan jo huomattavasti enemmän.
Tämä tuote on mielestäni ihmisoikeussopimusten vastainen kemiallisen sodankäynnin julma ilmentymä. Ainoa keksimäni mielekäs käyttö voisi olla vihollistaistelijan kuulustelun vauhdittaminen. Tehokkaampi keino tällä uhkailu on kuin ruoskiminen, siitähän saattaa joku jopa jollain lailla tykätä...

4. Via Pasta Carbonara 3,70€

Välillä onkin hyvä oikeen herkutella. Via mainostaa kolmella lupaavalla sanalla: Aitous - Tuoreus - Maku. Kaikki niitä arvoja, joita ruualta vaadinkin, joten nyt kuulostaa lupaavalta. Vallankumouksellinen taste proof - pakkaus myös säilyttää maut sellaisena kuin kokki on ne valmistanut. Sisällön pitäisi olla myös ravintolatason ruokaa.
Kuinkas sitten kävi. Annos vihelsi kuin junnailijan pilli, kun se oli lämmennyt riittävästi mikrossa. Jopas jotakin, käyttäjäystävällisyyttä mikroruuassa. En pidä huonona ollenkaan. Mutta sitten syömään...Maussa ei ollut mitään mistä olisi saanut kiinni. Annos oli vetinen ja mauton sekamelska liiaksi kypsynyttä makaroonia ja kastiketta. Positiivista sinänsä, että sapuskassa ei ole käytetty arominvahventeita ja veikkaampa että sen vuoksi mikään ei maistunutkaan. Vai onko niin että aikaisemmat suuhuni tunkemani myrkyt sisälsivät niin paljon vahvennuksia, että aito maku ei enää maistunut. Vastaus saattaa löytyä jostain siitä välistä. Kyllä silti on pakko sanoa, että jos kokki on oikeesti tällasta halunnu valmistaa, niin kannattaisko koittaa mielummin vaikka hiekkakakkuleipurin uraa. Tää ei ihan toimi.

5. Jalostajan tilliliha 3,99€

Tilliliha onkin sellaista herkkua joka on jäänyt itselleni aika vieraaksi, joten tämän purkkiversion vertaaminen oikeaan tillilihaan on vaikeeta, joten arvostelen tuotteen vaan sellaisenaan. Lihat lojuivat liemessä, joka näytti joltain mitä tulee nenästä tosi huonona flunssapäivänä. Muutenkin sotku oli tosi epäilyttävän näköistä. Tuoksu oli aika mieto, hennon tillinen ja voisin jollain lailla verrata sitä lohikeittoon. Peten kanssa arvioimme, että jostain syystä tuoksusta tulee mieleen ruotsinlaiva. Maku olikin sitten kaksijakoinen juttu. Lihat maistui oikealta lihalta ja oli mureaa, mikä oli tosi hieno juttu. Soossi ei vaan saanu makunystyrästä jalansijaa sitten millään vaikka purkkiin oli tungettu kolmea eri arominvahvennetta. Alkuperäinen maku oli siis niin olematon, että vaikka siihen nitroo lyyään niin ei auta, ei auta. Kastiketta suussa purskutellessa suuhun tuli ikävä härskiintyneen possunrasvan maku, joten purskuttelematta paras. Kokeilimme syödä tököttiä myös tuoreen tillin kanssa, kuten boksissa suositeltiin. Tämä antoi ruokaan ihan mukavaa kipinää. Se kertookin jotain oikean ja tuoreen elintarvikkeen voimasta.

6. Atrian pikkupihvit ja porkkanamuusi 3,29€
Voi herran lapikkaat...eikö nuo lihapullat jo piisannu? Tämäkin mikroeväs kelpaa korkeintaan tienpohjaksi jos siihenkään. Pihveissä suutuntuma oli parempi kuin Lundenin pullissa, mutta maultaan ne olivat veljeksiä juuri sama perusmaku molemmissa. Ruuaksi kelpaamatonta möhjöä, joka toimii lapsille kovempana pelotteena kuin humalainen Hilarius hiiri. Porkkanamuusi ei maistunut sitten yhtään millekään. Viskisieppo-Pete ties kertoa, että pussista tehty perunamuusi maistuu etäisesti tältä, mutta ei siinä mitään makuja ollu. Jos muusikiekon olis kuivattanu niin hyvän haulikkomaalin siitä ois ehkä saanu. Ei vaan toisaalta raaskis luontoon jättää tällasia myrkkyjä. Joku eläin voi vielä vahingossa syödä. Pippurikastikkeessakaan maistunu kuin hiivauute. Parhaita oli kyllä vetiset lötköt annoksen päällä, joiden raaka-aine ei auennut edes maistamalla. Pakkauksesta kun luki niin lanttutikkusiahan ne siinä. En sinällään ihmettele, jos lapset ei tykkää syödä juureksia jos tämä on se malli ja esimerkki, jonka he juureksista saavat.
Kokonaisuus ei aivan yllä lihapullien tasolle, mutta ei kovin kaukana siitä olla. Tämä on kuitenkin sellainen paketti, jollaisen joku saattaa ostaa ateriaksi, koska tämähän on ikäänkuin kokonaisuus. Minä vetoan teihin rakkaat ihmiset, älkää erehtykö luulemaan tätä elintarvikkeeksi.

7. Lindin kaupan Coquette Premium pork Goulash

Ai että, loppuun vielä pala premiumia! Kyllähän sen tietää, että saksanpoika ymmärtää ruuan päälle aina paremmin kuin suomalainen ja se piti paikkansa myös valmis"ruuissa". Purkin auettua esiin mätkähti kunnollinen näkymä lihaa ja oikeeta rasvaa jämähtäneenä purkin pintaan. Kattilassa näki, että lihaa on oikeasti paljon ja kunnon palasina, vaikka oli joukossa myös ruhonosia, joiden alkuperäistä sijaintia ei halua edes arvailla. Tuotteen haju oli hieman koiranruokamainen, mutta tässä tapauksessa se ei edes ole valtavan huono asia.
Suuhun lusikoitaessa voi todeta, että gulassin kanssa tällä on yhtä paljon yhteistä kuin salkkareilla ja laatuviihteellä, mutta maku ei ole hassumpi. Pikkupäissään tätä voisi luulla vaikka työmaaruokalasta hankituksi sianlihasoosiksi. Ehdottomasti päivän paras suolainen annos.

Katkera taival kärsittiin pääruokien vyöryessä vastaan kuin mummolauma lääkärikeskuksen pullakahvipäivänä, mutta siitä selvittiin. Vielä täytyi lusikoida tiensä läpi kolmen jälkiruuan, joiden ajattelu ei nostattanut vettä kielelle vaan ainoastaan silmäkulmaan...

1. Blå Band Mustikka - vadelma kiisselijauhe 2,20€
Tällä sitten aloitettiin ja luulot otettiin pois kerralla. Ruokanahan tämä on yhtä luonnollista kuin Alepan muovikassi. 150 gramman pakkauksessa mustikkaa on tiukat 2,4%, eli kokonaiset 3,6 grammaa ja vadelmaa valtaisat 0,5%, joka tarkoittaa 0, 75 grammaa!! Herran tähen! Tuossa määrässä on siis vajaat 2 mustikkaa, eikä vadelmasta ole kuin siemen! Pelottavinta koko paletissa on kuitenkin se, että tämä lima tuoksuu oikeasti hiukan mustikka-vadelmakiisselille, joten aromeilla pystytään tekemään nykypäivänä pelottavia juttuja. Makuhan tässä ei millän lailla vastaa oikeaa mustikkaa tai vadelmaa, vaan päällimmäisenä jää mieleen jauhoinen ja ylitsevuotavaisen imelä ja äitelä tunne suukuopassa.
Tää tuote on fun light mehujen ohella oikea ruuan irvikuva, josta ei voi edes repiä huumoria. Pakkauksessa mainostetaan, että keittämättä valmis. Enää ei siis tarvitse edes vettä keittää, että saadaan lapsille terveellinen litku sokerimurojen kanssa... Luullessaan, että tämä maku edustaa mustikkaa ja vadelmaa, piltithän turauttaa kehnot housuihinsa maistaessaan oikeeta marjaa koska tällä tekeleellä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa!


2. Saarioisen puolukkavispipuuro 1,99€

Edellinen kiisseli sai minut menettämään uskoni kaikkeen, mutta tämä puuro palauttaa osan kaikesta. Vaikka puuro onkin erittäin makeaa, on siinä silti ihan oikean marjapuuron maku. Koostumus tosin on enemmän puddingia kuin puuroa, mutta siitä en viitsi valittaa, koska kyllähän vispipuuro tiivistyy tekeentyessään. Tätä voi jo sanoa vispipuuroksi ja oikeasti ihan hyväksi sellaiseksi. Marjat maistuvat ja puurossa on puuron meininki. Voisi kuvitella, että muutama marja tähän joukkoon ja tilkkanen maitoo, niin tää menis varmaan oikeen kovasti. Ehdottomasti päivän paras jälkiruoka ja kokonaisuudessaankin paras!



3. Valion Vanilla mustikka-valkosuklaa kermarahka 1,29€
Pakkauksesta tulee mieleen oikea paremman väen herkutteluhetki kermaisen pehmeän ja valkosuklaisen rahkan syleilyssä raikkaan mustikan antaessa raikkautta kuin paidankauluksesta niskaan tippuva pakkaslumi. Näin ei silti käynyt...puhutaan, että kokki on rakastunut jos ruuassa on liikaa suolaa, mutta milläs päällä soppa-Topi on jos sapuskassa on liikaa sokuria? Vihoissaan vai humalassa? Tässä tapauksessa sokeria oli tosiaan liikaa, eikä rahka- ja mustikkakerrokset tukeneet toisiaan tippaakaan vaan koko synsteemi maistui yhdeltä ja samalta liian makeelta b-luokan jugurtilta, ei siis oikeestaan mistään kotosin.

"Ruuat" tosiaan kiskottiin alas Marlin Juissi sekamehulla ja Grandin Appelsiini - Cola mehulla, mutta niistä ei kannata lähteä paljon puhumaan. Juissi oli niin tiukkaa esanssista litkua, että sillä en huuhtelis edes wc-pyttyä. Grandin Nokian vesijohtoveden värinen juoma oli kanssa karmeen makeeta, mutta ei ehkä niin keinotekosen makuista kuin Juissi. Jos jompaa kumpaa pitäs ottaa mukaan autiolle saarelle niin kuolisin janoon, mutta jos Tony Halmeen levyllä uhkailtais niin sitten ottaisin Grandin.

Olo tämän itsensä häpäisyn jälkeen oli vatsassa harvinaisen kurja. Ei tuo pakin perhana kestä tollasta ja ehkä hyvä näin. Muutenkin olo oli tosi nuhjunen ja ennenkaikkea väsynyt ja voimaton. Jokainen noista ruuista sisälti sen verran paljon sokeria, että verensokeri oli siinä luokassa että sen ois voinu mitata Eiffel-tornista. Jännin tunne oli kuitenkin se, että vaikka mahaan oltiin tunkettu tavaraa kuin kiinasta tulevaan tilpehöörikonttiin, oli nälkä. Vatsa oli ääriään myöten täynnä, mutta silti teki mieli syödä. Tuo pöperö oli niin viimeseen asti jalostettua paskaa, että siinä ei ole kuin tyhjiä kaloreita polttoaineeksi. Mitään ravintoarvoa sillä ei enää ole.

Eräs asia mikä myös jaksaa ihmetyttää tällä ravintojen valtatiellä on tuo pakkausselostekusetus... Natriumglutamaatista E621 on tullut mörkö, jota melkein jokainen valmistaja haluaa vältellä parhaansa mukaan, mutta hiivauutetta käytetään lähes joka sökkyrässä sumeilematta. Hiivauute ei ole ihan sama juttu kuin tämä E - koodien julkkiskuningatar, mutta samanlaisia vaikutuksia tälläkin tuntuu kovasti olevan.
Suomessa pohjoisen auringon alla kasvaa helekkarin hyvän makuisia raaka-aineita, joiden makua ei tarvitse vahvistaa millään, mutta kaikki jalostetaan niin köyhiksi, että joudutaan kaikki moskat lisäämään, että maksava kansa tietäis mitä ne on syövinään...

Mitäs tästä sitten voisi yhteenvetona todeta...Hyvät ihmiset, älkää vihatko itseänne tai perhettänne niin paljon, että pakotatte syömään tällaista moskaa. Sen paljon puhutun kiireen taakse on niin helppo paeta, mutta ei se ole oikea syy. On sitä ennenvanhaankin jouduttu töissä käymään ja mukuloita hoitamaan ja silti on saatu ravitsevaa ja hyvää itse laitettua ruokaa. Tänään syömilläni sotkuilla ei ole mitään tekemistä ruuan kanssa ja voin ylpeänä todeta, että taisteluni oikean ja aidon ruuan puolesta voi jatkua entistä painokkaammin.

Loppiaissoppaa

Vuosi 2011 päästettiin nauttimaan eläkepäivistään teneriffan aurinkoon vuoden 2012 tarratessa ohjainsauvaan kuljettaen tätä maailmantekelettä kohti vekkuleiden Inkojen meille joulukuun päiville ennustamaa maailman päätöspolkkaa. No toisaalta, Suomi - Juusot on äänestäny lippalakkipuolueelle melkeen vaalivoiton, Suomessa kärsitään voipulasta, karppaus on alentunu muoti-ilmiöks ja Väyrys-Pate pyrkii presidentiksi, joten eiköhän tuolle telluksen lopettajaiselle olekin jo kaikki perusteet olemassa...
Kaiken muun pöyristyttävän lisäksi tänään alkoi "Hei me karpataan" - töllöohjelma... Voi Ristus Mitä Tuubaa! Miten jumaliste VHH - ruokavalio sopii Soda Streamin mainosmediaksi?? Ei millään...Mutta ei siinä vielä mitään. Tuotantoryhmän "asiantuntijat" lappaa näille "karppaajille" mikroaterioita ja karppisen vehnägluteeni - leipää hyvän ruokavalion perustaksi. Tää on taas niin tätä sarjassa "Karppaus on nyt in, tehdään siitä televiissio-ohjelma! tietääkö kukaan siitä mitään? Ei? No Isto käy hakee ärrältä Iltalehden ja opetellaan siitä. Napataan vaikka pari tv-kasvoa siihen juontamaan niin se on sillä ihan hyvä."
Ei näin...ei näin...
Näistä apokalyptisistä hössötyksistä huolimatta yksi asia säilyy ja se on nälkä blogaajan suolessa!
Loppiaisviikonloppuna tuota aikaa tuntuu olevan enemmän kuin lilaa Alpo-Henriikan silmäluomessa, joten se toiminnan tyhjiö tulee täytettyä tunkemalla pataan tavaraa toivoen, että siitä jotain edes etäisesti ravinnoksi kelpaavaa saisi loihdittua.

Loppiaisen jälkeisenä lauantaina ruokapöydän jalkojen kestävyyttä testaili seuraavanlainen repertuaari:
- Vähähiilinen lihapiirakka
- Kanansiivekkäät
- Wings kastike

Lihaspiirakkaan kävin anastamassa ideaa ja pohjaa tuolta mainion luolalaboratorion puolelta. Kookoskermaa en ilenny tuohon pohjaan töpätä vaan lähin rakentamaan tätä lihanmakuista leipää enemmän post-paleoottisella otteella ihan rehellisesti kuohiskermalla lötröten. Taikinakuoreen kätkin jauhelihaksen ja sipulin toveriksi paprikaa, valkosipulia, kananmunukkaa ja suolakurkkua. Oikeen maukas eväshän tuo on, mutta kookosjauho antaa sen verran makua, että Ähtärinrannan temppeliritarien veljeskunta nyrpistää hienoa nenäänsä ja sanoo hyi...

Kanansiipiä en tällä kertaa jaksanu lähtee tiristämään oikeella tavalla uppopaistaen vaan tein runsainmitoin hyvää öljyistä marinaadia kannelliseen uunipataan ja siivekkäät sinne vain kahlaamaan ja uuniin. Paistomittarin näyttäessä valmista lihalla maustetut luut vaan talouspaperikehdon kautta lautaselle soosin seuraksi.

Broilerin lentovehkeen kanssahan ruukaillaan silpasta jotain soosia joka on kuumempaa kuin Nurmolainen puusauna. Tähän asti olen nöyränä koltiaisena käyny kyseisen kastikkeen noutamassa paikalliselta elintarvikemyymälän ylläpitäjältä, mutta nyt tuli iso EI! Loppuu tämmönen Ameriikasta tuotujen törkyjen tukeminen vaan tehdään tuliliemi itse. Pannulla pörryytellään erilaisia väköviä paprikoita ja erilaisia sipuleita kunnes pannuntäytteen nahka alkaa tummua mukavasti. On se vaan reipasta touhua tuo tulisemman paprikan kuullottaminen. Ves vuotaa silmistä ja ikivihree noukasta, mutta silti on kivaa...Tämä kun saatiin valmiiks niin pannua piristettiin lohkotuilla tomaateilla, suoloilla, sokureilla ja Irwinin limpparilla, eli etikalla. Seosta keiteltiin kunnes tomaatit oli mössönä kuin kömpelön leipurin piimälimppu. Sitten vaan sotku blenderiin ja terät pyörimään. Toimenpiteen lopputuloksena saatu lillinki näyttää nestemäiseen muotoon pakatulta manalan punahehkulta ja sellaista sen toisaalta saisi ollakin. Tämä pöperrys vaan siivilöidään muutamaan otteeseen niin purkinpohjalle jää aivan upeansorttista soosia, jota sopii töpätä vaikka naapurin plikan rusinasoppaan. Kyllä täytyy sanoo, että tästä lähin saa kaupalliset tuotteet jäädä pötköttää marketin hyllyille! Tuossa maistellessa tuli mieleen muutama mielenkiintonen kehitysidea, joita tuun testaamaan kun aika ja maalima on siihen kypsä.

Kaikkinensa tämäkin loppiainen oli verhottu herkullisuudeen viittaan ja näiden kokemusten luoman mielihyvän tunteen hehkussa uskaltaisin sanoa, että taitaa tuo inkkareiden armageddonkello pikkusen juosta etuajassa...Eiköhän vaan suunnitella sapuskaa myös seuraavalle loppiaiselle...Kunhan vaan se karppausohjelma häipyis vähin äänin tuolta kuvaämyristä...