lauantai 18. huhtikuuta 2009

Pahkeinen

Lukijamme muistutti minua Pahkasika-albumissa kerrotusta jutusta, jossa Pahkeinen niminen herra koiransa Holopaisen kanssa oli nakkikioskilla evästä noutamassa. Kojussa oli myynnissä annos nimeltä "Pahkeinen", jonka sisältöä baskeripäinen sankarimme tiedusteli. Herkkuhan oli kaikkien ravitsemusliikeistä yöllä palaavien yöpala, eli keitetty banaani ja mämmiä.

Lukijamme toivoi testiä ja juttua tästä etelänmeren pääsiäisherkusta, joten eihän siinä muuta kuin mämmikauppaan. Johan ne on pääsiäisen mämmit saatu just nikoteluta, niin kyllä sitä yks ropponen menee taas hyvällä ruokahalulla!
Keitin banaaniin nahkoineen päivineen ja annoin kiehua noin 10 minuuttia, jonka jälkeen varovasti leikkasin kuoren auki. Panaatti oli herkullisen kuuma ja mukavasti pehmennyt ja mämmi oli jääkaappikylmää, joten ei kun syömään...

Niin hyvää kuin nämä herkut erikseen ovatkin, eivät ne samalle lautaselle kuulu paljaaltaan. Mämmi on sellaisenaan varsin tumman makuinen ruoka ja keitettäessä banaanikin muuttuu ei niin raikkaan makuiseksi, joten yhdessä nämä kaverukset muodostivat tylsyyden mustan aukon, joka imee kaiken syömisen ilon itseensä..
En kuitenkaan antanut tämän tylsänmakuisen grilliherkun lannistaa, vaan sylkäsin känsiin ja päätin modifioida siitä herkullisen version, jonka nimesin Pahkeisen koiran mukaan Holopaiseksi.
Keitetty banaani haudutetaan vanilijalla, fariinisokerilla ja kookoslastuilla maustetussa kermassa.
Mämmin päälle ripsotellaan laventelilla maustettua sokeria ja koristellaan kookoslastulla. Banaani siihen mämmin kylkeen ja herkulliseksi maustunut kerma kastikkeeksi. Ai..ai..AI, kun on hyvää! Perus snägärisapuskasta kuoriutui oikea jälkiruokien sitruunaperhonen! Tätä kelpaisi tarjota jo vaikka kelle!

4 kommenttia:

  1. tää menee taas tälle osastolle... pääsiäispupun vatsanväänteet jätän omaan arvoonsa. näyttää siitä jotkut tykkäävän. banaai näyttää ja maistuu varmasti hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Vai ettei se rahvaan mämmi herralle kelepaa? No jotenki osaan vaistota, että sihvoselle ei kelpais tuo banaanikaan...

    VastaaPoista
  3. Voihan tuo pikkusen olla, ko hyvä kerma on menty kookoksella tärvelemään.

    VastaaPoista