Ajatuksenjuoksun kananlento

Hillosipuli (Allium cepa)... Näinkin kaikkiruokaista kaveria alkaa sydämestä korpeamaan, kun herkullisen lihapadan seasta killittää näitä pirun marinoimia albiinoympyröitä. Kuinka monta chilillä ja viskillä ryyditettyä possupataa rosmariini-kermaperunoilla onkaan pilattu tuolla luontoäidin kuona-aineella? On monia ruoka-aineita, joita olen oppinut vanhemmiten syömään, mutta hillosipuli on sellainen, johon ei auta ei vihkivesi, ei krusifiksi. Mikä se edes on?? Se ei maistu kunnolla makealta, ei suolaiselta, eikä sipulisen terävältä. Se on kuin jokin luonnoton luonnonoikku, joka on tullut tähän maailmaan vain tuottaakseen pettymystä ja pahaa mieltä!

Aurajuusto... Oi sinä armoitettu Äänekosken kaviaari. Aurajuustohan kuuluu niihin tykötarpeisiin, joita joko rakastaa tai vihaa. Tai voihan olla ettei sitä rakasta eikä vihaa, vaan tykkää ihan ookoo, mutta se siitä. Onhan se aika typerä kyhäelmä koko juttu... Ihan kelpo juusto kypsytetään homeen avulla...Kaikkia sitä hömpötetään. Itse en voinut sietää auraa nuorempana. Vasta reiluna parikymppisenä opin pikkuhiljaa ymmärtämään tämän maitojalosteen päälle. En edelleen ymmärrä, kun joku äitin pikku possuposki kaahii tätä lautasen reunalle kymmenen sentin keon ja pupeltaa paljaaltaan, mutta antaa se pikantin sävytyksen moneen sapuskaan.

Kapris (Capparis spinosa)... Tämä kaksisirkkainen, putkilokasveihin kuuluva lätjäke on kenties tuorein ystäväni makujen maailmassa. Liki kolme vuosikymmentä kuljin sokeana tämän kukkanupun ohi suutani mutristaen. Ihan kädestä pitäen haluaisin kiittää Jyväskylän Gastropub Jalon kokkia, joka piilotti näitä kirkkaan perunasalaaltin joukkoon ja avasi makuaistimukseni aistimaan tätä pientä suolaista mököläistä. Nykyään kapris kuuluu punasipulin ehdottomiin ystäviin salaateissa ja jahelihan seuraksi lämpöisen voileivän päälle.

Nämä nyt aluksi...kirjotellaan lisää, kun tulee mieleen.

Kookospähkinästäkin voisin kirjoittaa pitkän ylistävän esseen, mutta taidan jättää sen Kiksan huoleksi.