Itsepäisyyttä myös Herran vuonna 2011

Jopas jotakin! Se vain väkimäärä blogin lukijalistassa lisääntyy kuin Pupu-Tupuna juhannusyön jälkimainingeissa ja juttujen määrä pysyy vakiona kuin Muuramen pojan rintakarvat sitten seiskaluokan!
Häpeällistähän tämä on myöntää, että edellinen juttu kirjoitettiin räkä poskella kesän rientojen täyttäessä rintamusta ja nyt taaperretaan kumpparin terä nilellä kohti vuoden apaattisinta julapäivää, eli Aatamin päivää!
Mahtuuhan tähän Synkkien laulujen aikaan muutakin kuin loskaa ja pirun huonosti kestäviä pilkkijäitä, eli Suomalaisista sisunnäytteistä kovetuin nimeltä Itsenäisyyspäivä! Päivä, jollon me rusinapullan kreemitäytteessä eläneet nami-nami-naamat voimme todeta, että ollaan me PRKL vaan kovia jätkiä, vaikka tosiasiassa osaamme vaan naukua siitä kun kreikkalaiset vie meidän karkkirahat. Oikeet sankarit...ne ei paljo puhu tekemisistään ja suurin osa niistä vetää jo sikeitä turpeen alla...Kaikki maaliman kunnia heille!
Mutta asiaan. Itsenäistä suomeahan kelpaa aina juhlia ja ainoa tapa miten pohojalaiset (ja yks savolainen) osaa juhlia on syöminen! Sikarin poltto...Se on miehen elämän toiviomatkalla hetki joka vaatii oikeat eväät tuohikonttiin. Tällä kertaa ne oikeat eväät oli käärästy sinne voipaperin väliin maitopullon kylykeen.

Ennakkoon vietetyn itsenäisyyspäivän menyy:
- Savuporo-juustokeitto lohitäytteisten ruisneppareiden kera
- Mannerheimin kuhaa, paistetut lantut ja Kotikummun salaatti
- Rommi-rusina jäädyke

Keitto alkueväänä hoiti hommansa täydellisesti kuin Väisäs-Riitta speden elokuvien täytenäyttelijänä. Sopan joukossa tarjoiltiin Fiusarin tekemää ylenpalttisen herkullista kraavilohi-kylmäsavulohimöhnäkettä pienten kuivien ruislätkien päällä ja johan kelpas! Tietäähän se jo varmasti ihan sanomattakin.

Mannerheimin kuha oli itsestäänselvyys tähän juhla-ateriaan. Varsinkin kun kuhaa oli sattunut sukulais - Matin haaviin enemmän kuin Pietarin nuottaan aikanaan makrillia. Sisävesiemme jalokala sai paprikaa, suolaa ja valkoäppyriä kylykeen, jonka jälkeen käytiin kieriskelemässä korppujauhossa. Paistamisen jälkeen elämää siivitti piparjuurivoi ja varsin kermainen herkkusienikastike. Makunautintoa korosti kotikummun salaatti, joka sisälti kaikenmaailman mereneläviä kuten mätiä ja valtavan suuria katkaisia rapusia.

Rommi-rusina jäädyke onkin sitten asia eriksensä, mutta siitä ei tässä yhteydessä yhtään tämän enempää...HYVÄÄ OLI!!!!!

Ich bin ein Berliner

Joskus sitä täytyy vaan karistaa tutun ja turvallisen sikolätin pölyt sorkistaan ja painella maitten ja merien taa tutkailemaan, mitä ihmeen mössöjä sitä sattuu tarjottimelle eksymään ulkoisilla mailla. Tällä kertaa ruokaristien ritari lähti tutkailemaan Berliinin ruokaevästyksiä.

Matkan ensimmäinen satobriääni nautiskeltiinkin sitten Finnairin sinivalkoisten siipien syleilyssä ja lentomatkailu, se onkin sitten reipasta puuhaa! Korvat lukossa, polvet kurkussa ja vessa varattuna kaiken aikaa. Matkan kohokohta on kuitenkin aina yhtä ystävällisen henkilökunnan tarjoilema yltäkylläinen ateria. Aamulennolla kun lennetään, niin aamupalahan sitä ruukataan matkustavaisille tarjoilla. Ollaan me suomijuntit suurenmoista kansaa... Ei missään muualla aamuvirkku madonsyöjä popsi aamiaistaan oluen kanssa, mutta matkustavaiselta suomalaiselta se käy luontevasti kuin verkkosukan pukeminen entiseltä talonmieheltä.
Edellisen kerran nauttiessani aamuevästä Finnairilla vatsani sopukoita helli atria joka koostui muun muassa munakkaasta, jauhelihapihvistä ja kaikesta muusta kivasta ja lämpöisestä. Finnairin säästökuuri näyttää verottaneen aamiaispöytää kuin ruotsin pyylevä serkku perheen konvehtirasiaa. Aamiaiseen kuului tällä erää pahvimukillinen mehua, kaffia tai teetä ja nätisti plastiikkaan kääräisty täytetty nisusämpylä. Siinäpä sitä matkamies taivaiden käy pullaansa nakertamaan hieman hämmentynein miettein. Leipänen oli sentään rakenneltu ihan kohtuullisesti sisältäen perus kinkut, juustot ja viheriät. Eihän tuo ny ihan reissumiestä kaitaisella polulla pitele, mutta en viitsinyt käydä moisesta marisemaan, koska kohteessa minua odotti rouva Saksmannin evähät!

Het alkuun oli sellainen tunne, että sämpyläpullan vieressä tuolla vatsapussissa olisi tilaa vielä täytettävänä kuin Ähtärin tapahtumakalenterissa. Siitäpä sitten Pergamon museumin vieressä olevaan pikkukuppilaan haukkaamaan perinteistä saksalaista! Pöytään kannettiin ihanasti ruskistettua bratukkaa tai pilkkumakkaraa, kuten eräs kulinarian keisarinna tätä herkkua nimittää, salaatinpätkää ja aina yhtä jumalaista oikeeta saksalaista hapankaalia. En minä väitä etteikö Härmäläinen Rasilaisen hapis ole hyvää mutta tämä saksalainen voihan sitä superlatiivien kirjoa... se on sitten jotakin! Vielä kun siihen on töpätty joukkoon pieniä pekonin paloja niin fiesta on valmis.
Pöytään kannettiin myös toinen lautanen, jossa oli toista sakemannien herkkua, eli currywurstia. Currywursti on saavuttanut Saksassa melkoisen kulttisuosion ja sille on omistettu Berliinissä oma museokin, josta hieman myöhemmin lisää. Sapuskat maistuivat kuin uunipottu entiselle valtiomiehelle ja taas jaksoi odotella sydän syrjällänsä seuraavaa ateriaista.

Vaikka reissun muut ateriat eivät jättäneet mieleeni mitään suurenmoisia mielihyvän tunteita niin yksi paikka jäi mieleeni oikein lämpimästi. Eräänä iltana käytiin syömässä luolamiesten tapaan Sauvage - ravintolassa. Ravintola tarjoaa paleoruokaa nykypäivän ihmisille, eli oikeeta luolamiesten evästä ja se on sitten evästä jos joku! Paleoruokahan on oikeen kunnon karppisapuskaa ja tässä ravintelissa se osataan tehdä. Ruoka ei sisällä viljaa, sokeria eikä maitotuotteita. Kaiken lisäksi kaikki oli 100% luomua Tällaiselle laktoosivammaiselle elintarvikenatsille siis otollinen paikka. Mammutin sisävilettiä ei valitettavasti ollut tarjolla mutta listalta löytyi silti sopivaa evästä. Lista on muutenkin mielenkiintoinen. Pääruokia ei ole tarjolla kuin kolmea eri sorttia, jotka vaihtuvat ilmeisesti viikottain. Otimme Naudanlihasta valmistettua gulassia ja appelsiinilla härsittyä kurpitsaa muiden höppeiden kera ja kanavainajan jalkaa täytetyn tomaatin ja muiden juttujen kanssa.
Ruuat oli todella maukkaita, vaikka Ähtärinrantalainen olisi laittanut tivolin pystyyn kananjalan suolan puutteen vuoksi. Ruuassa oli erittäin hyviä ja yksinkertaisia makuja ja parasta oli se, että ruuan jälkeen vatsa tuntui ravitulta eikä siltä, että sinne olisi tungettu puoli kiloa puolikuivaa sementtiä ja alavutelainen trumpettikvartetti. Tästä rohkaistuneena tuumasin, että tätä paleotouhua muuten testataan heti kunhan kesäloma ja sen mukana seuraavat gastronomiset synnit ovat ohi. Palvelu paikassa oli muutenkin ensiluokkaista ja hölmö on se joka tätä paikkaa ei Berliinin reissullaan testaa!

Currywurst - museo...Siinäpä vasta riemukas paikka. Checkpoint Charlien tuntumassa sijaitseva museo on kunnianosoitus tälle oudolle saksalaiselle pikaruualle. Paikka oli enemmän huvipuisto kuin museo. Museossa oli luukkuja, pelejä ketsuppipullon muotosia luureja, makkarasohvia ja kaikkia ihmeen hilavitkuttimia, jotka oli kuin Salvador Dalin mielikuvituksesta revittyjä ja nallekarkeissa kastettuja. Museo oli kuin leikkikenttä jossa meikäläisen kaltainen puolipöhölö oli mehuissaan kuin aikamieseno lettukesteillä...Kaikkea piti nykiä ja haistella ja kuunnella ja ihmetellä. Reissun kruunasi vielä Currywurstimaistiaiset paikan baarissa. Itse en vielä tuon herkun saloihin ole täysin päässyt mukaan, mutta ihan hyväähän se on...Ei siitä silti ihan tuolla lailla tarvitsisi vouhottaa...

Voileip' kakkunen

Karppaaja mössöttämässä voileipäkeekiä on näkynä hämmentävä kuin rabbi Hitlerin tupaantulijaisissa, mutta sitäkin sattuu. Rupes meinaan tekemään niin raakasti mieli tuollaista täytettyä limppusta, että pakkohan sellanen oli tehdä. Kokeilimpa sitten, että miten tuo mahtaisi onnistua vähähiilisenä ja sehän piru toimi kuin Metsolan Antin nitro! Tempasin karppileipätaikinaa vuokaan ja annoin paistua uunissa reilun tunnin ja sitten alkoi se operaation vaikein osuus, eli piti malttaa ootella niin kauan, että se jäähtyis. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen leikkelin limpusta hiukka reunoja pois ja pätkäytin horisontaalisesti kolmeen osaan. Leikkausjälki oli taas vähän niin ja näin, mutta minkä sille tekee kun intoa on kuin vastarakastuneella myllärillä!
Päätin tehdä kakkusen kahdella täytteellä, johon toiseen tuli kinkkua, tuorejuustoa ja tuoretta basilikaa ja toiseen maustettua tuorejuustoa, paprikaa ja sipulia. Mutta se tuorejuusto...Mikä ihme siinä on, että tästä maasta ei saa täysrasvaista laktoositonta tuorejuustoa?!? Minusta se on häpeällistä kuin kotiin palaava Kamikaze-lentäjä...
Karppileipään kun tekee kakkua, niin kakun kostutus pitää hoitaa kunnolla. Leipä on sen verran jönkkiä tavaraa, että kostuketta saa laittaa reippahanlaisesti. Koristeluksi tähän tekeleeseeni laitoin kinkkutäytettä, paprikaa, metukkaa ja pikkusen basilikaa. Nättihän se ei ole, mutta ei ole tekijänsäkään. Makupuoli oli kuitenkin aiiivan huippu ja parasta tässä on se, että tätäpä voikin sitte hyvällä omallatunnolla survoa suuvärkkiin.

Rosvopiirakkaa

Tulipa tuossa taannoin nykäistyä sukkahousut päähän ja lähdettyä ideavarkaisiin tänne Interverkon digitaaliseen ihmemaahan. Luvattoman käyttöönoton uhriksi joutui pahaa aavistamatta Taijan Pakarin meetvurstipiirakka. Kyseinen leipurimestari värkkää niin upeita ja takuulla herkullisia leivonnaisia, että Mummo Ankkakin luovuttaisi ja siirtyisi kyökinpyörittämisestä maanmittaushommiin.

Herrasmiesvarkaana en kuitenkaan rosvonnut koko piirakaa, vaan kaavin ainoastaan täytteet päältä. Pohjan tämä Luosanperän Robin Hood värkkäsi yllätys, yllätys...VHH:na! VHH pohjasta en jaksa enää sen enempiä jankuttaa, koska se lienee jo kaikille lukijoille tuttu kuin hedelmäpeli eläkeläisrouvalle.

Päällisen piirakkaan rustasin Taijan ohjeen mukaan, mutta tais sinne täytesvellin töpsähtää aurajuustoa ja aina yhtä lumoavaa uutta sipulia. Täytyypä sanoa, että kyllä siinä maaliman murheet ja Kreikan lainat unohtuu kun tällaista saa kesäillassa turpa juustossa mutustaa.
Muutaman päivän jälkeen ajattelin ottaa uusintakierroksen ja testata piirakan päälle jotain muuta kuin prosessoitua pollenraatoa. Pohjaa muokkasin sen verran, että töppäsin joukkoon puol purkillista ranskankermaa ja toisen puolikkaan nakkasin täytteeseen. Lihakseksi täytteeseen tuli töpättyä kanaa ja pekonia ja täytyy sanoa, että nämä eläimaailman hyväntahdon lähettiläät toimittivat osansa koreasti kuin runoa lausuva kansanedustaja kartanon kesäjuhlilla. Tässä täytteessä huomasin vaan, että maustamisen kanssa pitää olla tarkkana...tai siis oikeestaan hirveen tarkka ei saa olla. Kana pitää maustaa sen verran rouheella kädellä, että se maistuu sieltä, eikä jää porsaasta silputun kaverinsa varjoon. Ananiasta ehkä voisi vielä raapia kaveriksi, saattas toimia ihan hyvästi.
Kuvia piirakoistani en tähän juttuun laittanut kahdesta syystä:
a) En ottanut kuvia
b) Kumminki käytte kattoo noita Taijan luomuksia tuolta blogista ja sen jälkeen minä en ilkee omien tekeleitteni kanssa täällä paljoo retostella...

Erämiehet messuilla

Vaaleanpunaiset töpseliturvat Kiksa & Zoise kävivät ihmettelemässä erämiesten uusimpia tuulahduksia Jyväskylän luonto- & erämessuilla ja kuten kunnon Kitusen Marteilla konsanaan, nälkähän siellä tuli, mutta onneksi Paviljongin näyttelyhalli oli tupaten täynnä jos jonkinlaista särvinkojua. Näytekarsinoissa helteiden ryvettämille matkamiehille tarjoiltiin pienistä sievistä muovikipoista kaloja, lihoja leipiä ja jos jonkinlaista häppästä, joista osalla oli eräilyn kanssa yhtä paljon tekemistä kuin kalapuikolla sohvapöydällä.
Perus öljyssä uitettujen muikkujen rinnalle oli saapunut oikeatakin sapuskaa maisteltavaksi ja satunnaiset messuilijat löysivätkin itsensä haukkaamassa hienosti grillattua bratwurstia henkensä pitimiksi.
Yhdellä Saksalaismallisella lihapötköllähän ei kunnon Davy Crocketit kauaa messuhallin lattiaa linttaa, joten evästä oli ostettava mukaan! Illan aterimista vastasi sitten herkullisemman oloinen kattaus johon kuului:
- Lämpimät voikkarileivät
- Sallaattia parmesan juustolla
- Villisian liholoisia
- Karhuvainajasta pyöräytettyä lihasuikalesta
- Tonnikala- ja lohicarpaccio
- Nopiasti pannulla pyöräytetyt tonnikalafilekset
- Porosalami

Aivan erityismaininnan lautaselta ja vaaleanpunaisen sian kunniamaininnan tammenlehdillä ansaitseen karhunlihas, joka oli kertakaikkiaan maukasta murkinaa! Tokikaan kontiota purkissa ei ollut kuin 45 rotsenttia,mutta oikein hyvä silti, oikein hyvä!
Kyllä nuilla eväillä taas kelpas pohjatonta kupuaan täytellä ja jatkaa illan ja Suomen jumalaisen suven ihastelua saunoen uiden ja wanhoja muistellen.

Öljyistä satuskaa

Työviikko alkaa taas olla takanapäin, joten lapiomies kaipasi suuhunsa muutakin kuin peukalon kynttä. Sattuman oikkujen kautta tuli vierailtua Seppälän Sittarissa ja kaupasta lähtiessäni tunnelma oli tyytyväinen kuin pirtutrokarin käräyttäneellä vallesmannilla. Olen kyntänyt maaliman turuja tai ainakin lihatiskejä jo vuositolokulla etsien maustamattomia kanan siipiä. Mikä jumanhäppeli siinä riivaa, että niitä ei taho löytää ko saastutettuna sillä samalla likumentillä, millä tärvellään 97,8% maamme lihoista. Se on niin karmeeta lamppuöljyn makusta törkyä, että sitä ei puhdista edes Mordorin liekit! Nyt kuitenkin satuin kyseisen sittarin lihatiskiltä löytämään maustamatonta siipeä ja myyjän mukaan tämä ei ollut edes ainutkertainen lottovoitto, vaan herkkua on ollu jo useempana viikonloppuna. No minähän hamstrasin herkkua kuin pitäjän talttahammas kovaa vanikkaa ja lähdin nyyttisen kanssa kotio ja tuumasin, että tänä iltana Muuramessa kuuma öljy tirisee kuin inkvisition kevätkemuissa konsanaan.
Ja sapuskahan olikin sitte uitettu öljyssä kuin Italian gigolon tukkavärkki! Pääruuvaksi 13 minuuttia öljyssä kiehuneita kanansiipiä, jonka jälkeen kekkilän mannekiin lentövärkit meni piipahtamaan kattilassa, jossa oli punasta voita ja Teksasin Petterin wings - kastiketta. Voi herran pieksut ja muukin karderööppi ko osaskin olla hyvää!! Ei paljon ees hävenny New orleansissa syömilleni wingseille, jotita kokkasi puoltoista kertaa elämää suurempi musta kokkisjeppe. Aivan törkysen hyviä oli nämäkin! Kaveriksi vaan raikas kynsilaukkadippi ja kunnolla öljyssä ruskistetut sipulirenkaat niin voi voi...ei siinä muuta tarvii.
Jäälkiruuan kunniakasta virkaa toimitti tänään Salama - Sepin ideoimat juustokikkurat. Valkohomejuustokinkkurat pyöritetään kanismunassa, nisujauhossa ja korppujauhossa niin monta kertaa, että kuorrutus juuston ympärillä on tiukempi kuin rovastin rouvan moraalikäsitys, sitten vaan köppyrät kuumaan öljyyn tirskahtelee. Kylykeen töppäsin hunajalla maustettuja lakkoja antamaan vähä makeutta, niin ei siitä jälkkäri montaa pykälää vo parantua!
Sepi haukkuu allekirjoittaneen vähintään rumaksi kerettiläiseksi kun käytin suoraan kaupan hyllyltä otettua juustoa...Maestro itse kuulemma kypsyttää sitä vielä pari viikkoa jossain hiivatin supikoiran peräsuolessa tai vastaavaa, mutta hyvää se oli näinkin!!

Euron veisut

Taas olisi se aika vuodesta kun kansakunnat ympäri euroopan raapivat musiikkikulttuurinsa laarinpohjia etsien mahdollisimman kiusallista kappaletta lähetettäväksi euroviisuihin, jotta armahat rajanaapurit voivat osoittaa ystävyyttään jakamalla pisteitä ralleille, joita ei ikimaailmassa muuten ilettäisi kuunnella vaikka vaihtoehtona olisi hammastikkuja isovarpaan kynnen alle ja suolaa konjakkiin.
Jos tätä mauttomuuden sambakarnevaalia käydään kuitenkin seuraamaan niin se pitää tehdä tyylillä, tunteella ja turpa täynnä murkinaa! Perinteen mukaisesti Muurameen kokoontui taas monipuolinen kattaus ihmisrodun edustajia siivittämään suosikkiviihdyttäjäänsä kunnian kultaisille tähtikartoille.
Samassa tilaisuudessa kastettiin myös Muuratjärven rannassa vuosikaudet säitä uhmannut uljas soutualus. Juhlakarja seurasi innoissaan ja uteliaana kun illan isäntä piti puheen rannassa uskolliselle tyrskyn kesyttäjälleen ja lopuksi kastoi " SS Lenan" tymäkällä suihkulla kuohuvaa. Yksinkertaisimmille selvennykseksi, että nimihän tulee toki Saksanmaan euroviisuedustajasta, mutta tämä asia lienikin kaikille selvä kuin kanttori juhannusmessussa.
Venhon ristiäisseremonian jälkeen olikin aika syödä! Euroisia viisuja odotellessa nautiskeltiin vähän saksansorttista ruokaa, vähän slaavilaista höppöstä ja vähän kaikkea muuta. Kyllähän sitä taas oli viisukansalla vattat soikeana kuin takakummi entisen miehen polkupyörässä kun joka sorttia otettiin ja vähän santsailtiin. Iltasella oli tarkoitus vielä grillailla pientä suolasta suoliston mutkaan päivällisen kaveriksi, mutta porukan nälkätilanne näytti heikolta, joten grilliä ei kannattanut lämmittää pelkästään västäräkkien ihmeteltäväksi. Viisukaffit kuitenkin keiteltiin ja tunnelma oli muutenkin riemukas kuin vähämielisten kesäleirin krokettiturnauksessa.

Menyy:
Borssikeitto + paahdettu ruisrievä valkosipulivoilla + improvisoidut duchessepottuset
10 tuntia tummassa oluessa haudutettu lihapata + uunijuurekset
Waldorfinsalaatti ja vihreäsalaatti
Apfelstrudel + vanilijajäätelöinen

Illalla:
Täytekakkuna tiensä aloittanut lowcarb pappilan hätävaramuussi + kaffettia

Jotain hiukka elämää suurempaa...

Elämässä pitää olla haasteita. Jokainen meistä tarvitsee oman Mount Everestin jolle kivuta lippaskengät jalassa ja jonka laelle voi Ähtärin lipun iskeä tuulessa hulmuamaan. Itse koin tänään oman Everestini ja minulta loppuivat voimat kesken jo puolimatkassa. On tässä ruokia rakastavan elämän varrella tullut noita hampurilaisia syötyä jos jonkinlaista ja jättihampurilaisia sitäkin enemmän. Olen harhaoppisesti kuvitellut, että Mempparin Empire State Burger on oikea jättihampurilainen jonka peittoamiseen tarvitaan Kiksan pohjaton Ähtärinrantalainen vatsalaukku ja sen säälimätön sulatuskoneisto. Tämä päivä todisti tämän luulon vääräksi kun poikkesin Jyväskylän Foodissa hakemassa jotain pientä iltanaposteltavaa. Otin take awayna paikallisen jättihampurilaisen ja siitä alkoi gastronominen Via Dolorosa kohti ylensyönnin katumuksen upottavia hetteiköitä. Hampurilainen oli värkätty jumalattoman limpun väliin, johon oli tahkonkiven kokosen piffin lisäksi isketty salaatit, kastikkeet, juustot ja varmaan paketillinen pekonia. Kuin ihmisen pienuuden korostamiseksi tämän lihaisan leipävuoren edessä, oli mukaan töpätty vielä pikkuruinen annos ranskalaisia pottuja. Tai en minä tiedä oliko se pieni annos, mutta sen pumpurilaisen vieressä se oli mitätön kuin omatunnon osuus kunnallispoliitikon sielunmaisemassa... Annoksen kokonaispaino oli 1,2 kg josta hampurilaisen osuus on varmaan 1,13 kg... Yleensä voidaan todeta, että määrä korvaa laadun, mutta tässä tapauksessa myös laatu oli kohdallaan! Ruoka oli oikeen maukkaan makuista ja tämä johtuu todennäköisesti siitä, että kyseinen ravintola valmistaa ruokansa mahdollisimman pitkälle itse, joten eineshötöt ei päässyt tätä pilaamaan. Vaikka sapuska oli oivallista kuin kadulta löydetty viisimarkkainen, en voi olla ihmettelemättä kanssatallaajiamme, jotka tämän ihan oikeesti syövät kerralla!! Kuinka paljon te itseänne vihaatte vai jatkuuko teillä mahalaukku liikavarpaisiin saakka? Saahan ton syömällä valokuvansa johonki ravintelin galleriaan, mutta silti!!
Aika-ajoin tulee tilanne jolloin Vaaleanpunaisen Sian pitää suositella jotain ruokapaikkaa ja tässä meillä on sellainen paikka...molemmat peukut pystyyn. Jos tuutte Jyväskylässä käymään, niin unohtakaa naurettavat rallikilpailut ja tulkaa hampurilaiselle...siinä on sentään jotain nähtävää! Haluan myös mainita, että tämä teksti toimii haasteena Kiksalle. Miehelle, jonka varsi on kuin päivänkakkaralla, mutta jonka vatsapuoleen ruokaa mahtuu enemmän kuin Anelman kaupan kylmäkomeroon.

Pikku syntinen

Kyseessä ei kuitenkaan ole Rahkos Eskon ikivihreä vaan vähähiilarinen suklaakakku, joka tuli kehitettyä tiistai - illan riemuksi. Resepti oli ohjekirjasta "hiha" lisättynä sillä mitä kaapista löytyy. Tämä kakkarainen on sellainen josta Ähtärinrannan Rytsölän veljekset tykkäävät niin ettei meinaa naama hymyyn riittävästi vääntyä!
Pohjaan vatkasin kuusi kananmunaa vaahdoksi. Jurnuutin sähkövatkainta vähän lisää ja kaadoin ohuena nauhana joukkoon about 150 grammaa voita ja saman verran tummaa suklaata sulatettuna. Suklaan on oltava oikeesti tummaa, eikä mitään 55% maitokaakaota. Tähän sotkuun sekottelin sitte jauhot, eli sopivasti mantelijauhoa, omantunnon mukaan psylliumia, puoli kourallista kookoshiutaleita, nuukan miehen ruokalusikallinen leivinjauhetta, kissan aivastuksen verran oikeeta vanilijaa ja sen verran mantelirouhetta kuin pussin pohjalla on (mulla oli aika vähän). Yhteensä jauhoja tuli vajaa puoli litraa. Ne vaan siitä sitten puuhaarukalla suloiseksi sekamelskaksi ja irtopohjavuokaan. Sitte vaan uuniin ja paistumaan. Jokainen osaa varmasti kakkusen paistaa, joten kukin tehköön sen mielensä mukaan. Kun kökkörä on paistunut kuin Puerto Ricon auringon alle sammunut Suomi-turisti otetaan se uunista poijes ja annetaan jäähtyä kunnes se on viileä kuin pappilan piika aittansa ovella. Tuotos vaan halki ja väliin jotain mistä tykkää. Itse laitoin soseutettua mustikkaa ja sokeritonta kermavaahtoa vanilijalla maustettuna. Koristelun päälle ymmärrän yhtä paljon kuin työmies kasvisruokavaihtoehdon, mutta kermavaahtoa jäi sen verran että vetelin sitä sitten kakkusen päälle.
Täytyypi myöntää, että kyllähän tämä varsin maukas kokemus oli ja tulen varmasti tästä tekemään erilaisia variaatioita. Äkkiseltään näyttäisi, että vehnäjauho kakun teossa on yhtä tarpeellinen kuin huuliherpes suupielessä, koska suutuntuma ja kaikki oli aivan ensluokkanen tässäkin tekeleessä. Kesän korvalla pitääkin kokeilla tehä ihan vaaleapohjainen kakkura ja laittaa mansikkaa ja kermavaahtoa kylykeen...Ai että!

Lauantai-illan evästimiä

Talvi se leimuaa komeimmillaan ja ulkona on asteita niin, että pakkasukkokin joutuu kaivamaan sen anopilta saadun napseen kerraston pyykkikorin pohjalta päällensä. Suomi-toholo tyytyy silloinkin vain länttäämään kielen rautakankeen ja sen jälkeen kieli verillä saunaan. Kuten jo monta kertaa on mainittu, saunan jälkeen pitää olla hyvää ja lepposta syötävää tarjolla. Se pitää oppia jo lapsena kotona, muuten ei maaliman turuilla pärjää! Tänä iltana ehtoopalasen virkaa sai toimittaa pikkunen napsuttelulautanen jossa oli kaikkia pientä kivaa, jolla kumpua sai ravittua. Olen tässä taas VPS - myyjäisten ja niinhin reenamisen jälkeen vellonut sellaisessa hiilarikrapulassa, että nyt oli taas aika ryhdistää itsensä Spartalaiseen kuriin ja nuhteeseen ja herkutella kohtuullisen VHH - henkisellä kattauksella.
Lautaselta löytyi karppipitsaa, joka oli päällensä kerännyt luomuista naudan jauhelihasta, tonnikalaa, hiukkasen ananiasta ja paprikaa. Karppipitsan pohjahan on yksioikoinen kuin Kummelin sketsi joten sen valmistaminen on helpompaa kuin perus nisujauhohörösköökkelin. Ite sotken siihen vain mantelijauhoa, kananmunaa, juustoa ja jos haluaa niin töppösellinen fibrexiä antaa mukavan sävytyksen. Pizzan lisäksi lautasen latteaa pintaa koristi oman mielen mukaan maustettu ja sopivasti uunissa paahdettu manteli-cashewpähkinäsekotus, pari erilaista juustoa ja oikeen herkulliset Savuhovin makkarat. Nämä makkarat...voihan poijat ja poikien pelikortit! Oon muistaakseni joskus sanonutkin, että oikeesti mausteisen makkaran löytäminen on vaikeempaa ko täyspäisen basistin, mutta kyllä ny täytyy olla munaskuita myöntää, että johan löyty. Savuhovin Kiukku ja Raivo ovat aika kivasti nimensä veroisia pikku makkureita. Molempien massa on maustettu Naga Morich - chilillä ja sehän antaa potkuja kuin parempikin Harkimo! Raivo on tuoteperheen tiukin tavara ja kiukku on siitä astetta tissiposkisempi versio. Loppujen lopuksi en tulisuudessa juurikaan suurta eroa maistanut, mutta Raivo oli mielestäni paremman ja makkaraisemman makuinen. Vaikka pötkylät osaavat tuliset luonteensa näyttää, ne ei ole niin tulisia ollenkaan, että pitäisi nukkua pää jugurttipurkissa vaan antavat oikeesti mukavaa pientä säväystä kylmään talvi-iltaan. Suosittelen lämpimästi testaamaan...
Eihän se iltainen pala ole mitään ilman hyvää jälkiruokaa ja sellaista näytteli tänään tummassa suklaassa uitetut mantelit ja pähkinät (laitoin puolet pähkinöistä ja manteleista mausteisiin ja puolet suklaaseen), sekä rehti yhden tähden Jallu. Siinä sitä oli evästä jota kelpaisi tarjoilla vaikka Ottomaanien suurvisiirille Riikunmarkkinoiden jatkoilla. Ja jos se suurvisiirille kelpaa, niin se kelpaa minullekin.

VPS myyjäiset

Palovaroittimien paristonvaihtopäivänä perjantaina 11.2.2011 Ähtärin kylällä herättiin tunnelmaan joka oli odottavampi kuin kiltillä poijalla jouluaamuna. Vaaleanpunainen sika oli matkalla pystyttämään myyjäispöytää sairaalan ruokalan aulaan ja Kiksan hoitaman markkinointikoneiston lupaamana pötyä piti ikäänkuin saada pöytään. Fiusar ja Kiksa viksuina miehinä hoitivat leipomiset jo hyvissä ajoin pois alta, mutta Zoise ja Flanagan oli taas myöhässä kuin VR:n raideliikenne, joten nisutaikinaa vaivattiinkin sitten ohimosuonet punasina yöhön asti. Torstai-illan toilailut näytti alkuun siltä, että tästä touhusta tulee valmista samana päivänä kun Tukiaisen Jossu keksii syöpälääkkeen. Sinapit palo pohjaan, Flan lähti vartavasten hakee kaupasta kermaa ja toi väärää, muikkukukko räjähti käsille...noin niinkö muutamia vastoinkäymisiä luetellakseni.
Mutta pöhölö ei anna periksi, joten viisaudenhammasta purren jatkettiin pakertamista ja penthousen ilma oli jauhoista sameana kuin Kolumbialaisessa kokatiinipakkaamossa.
Kiksan lähdettyä haastamaan nukku-ukkoa puolilta öin, Flan ja Zoise jatkoivat taikinan vaivaamista vähän yli kello kolmeen aamuyöstä. Täytyy kyllä myöntää, että yöllä puoli kahen aikaan karjalanpiirakoita rypyttäessä sitä tulee tuumailtua tätä elämistä ja olemista ihan sieltä pohjamudista myöten... Puoli neljän korvilla sitä saikin sitte iskettyä ruotoa syrjälleen ja antauduttua unen ihanaan syleilyyn. Kellon perkule se kumminki on armoton kuin pulloposki patruuna laiskalle renkipojalle, joten ennen seiskaa jo aamulla työn ääreen. Flanaganin kanssa pyöräytettiin leivät vielä aamulla kuntoon, että ne saadaan lämpösinä myyntipöytään.

Täytyy sanoa, että myyjäistilaisuus tuntui hullulta kuin laihialainen pajatson äärellä! 10:15 aloitettiin myynti ja 10:30 oli kaikki mennyt! Ja me kun luultiin, että näitä myyjäiskakkuloita syödään ite vielä Fiusarin viiskymppisissäkin. Kylläpaljon tehtiin, mutta ei riittäny edes alkuun. Palautetta tuli, että kaikki halukkaat ei ehtiny tuotteita edes näkemään. Flan hoiti rahastuspuolta ja minä tyhjäsin paffilootista tavaraa tiskiin minkä kädet anto myöten ja ihan meinas hikee pukata päälle. Raakasta väsymyksestä ja hämmentyneestä mielentilasta johtuen en osannu muutako hekotella moista hullunmyllyä kahtellessa. Tähän verrattuna Stockmannin hullut päivät ovat korkeintaan vanhainkodin joulupuurotilaisuus. Kamerakin oli allekirjoittaneella mukana, mutta ainoatakaan kuvaa ei ehtiny ottamaan.
Tapahtumasta otettiin kuitenkin opiksi ja seuraavalla kerralla arsenaalia on kuin hippohiihtomitalia ähtärinrantalaisen palkintokaapissa!

Jänöjussi pomppi yli järven...

...Kunnes appiukko suolasi sen 12 kaliiberisen lyijyryyneillä.
Huomasimpa, että taas on tovi mennyt edellisistä kirjoitteluista. Paljon on sapuskoja laiteltu ja kuvailtukin tässä välissä, mutta ei vaan ole saanut aikaiseks kirjoittaa niistä mitään. Aihetta kyllä olisi ollut ja paljon. Uusia kokeilujakin on tullut tehtyä paljon, kuten juustoja ja sen sellaista, mutta niistä lisää omassa jutussaan ja nyt takaisin pupu Tupunan hauleilla koristeltuun lihasmassaan. Tulipa siis loppiaisen kunniaksi napattua pakkasesta pitkäkoipi odottamaan rooliaan illallisen kunniavieraana. Loppiaisaattona laitoin lihat yrttiliemeen kypsymään ja noukkimaan makuja itseensä. Kun liha oli tosi kypsää ja irtosi luista helposti kuin hääpuvun housun huonosti ommeltu nappi laittelin lihat pataan ja siivilöin liemen. Pataan lihat ja siivilöity liemi ja ei kun odottelemaan loppiaispäivää.
Loppiaisen valjettua talttahammas uunipataan, vähän paistolientä, kermaa ja dijonia mukaan ja hautumaan. Pupunen sai hauduskella miedossa lämmössä tuntikausia ja lopulta odotus palkittiin ja jänön jalka aloitti matkansa kohti allekirjoittaneen makusteluaistimia. Pettymys oli suuri kuin levyraadissa hopialle jääneellä komeljanttarilla kun pupu maistui tylsältä kuin aapiskukko krapula-aamuna. Hätähän ei toki ollut tämännäkönen vaan lisää suolaa ja sinappia pataan ja pata pois uunista lieden päälle keittymään hieman kasaan. Pienen aikaa kun jaksoi vartoilla niin johan oli jänöjussissa jänöjussin maku!
Parin päivän perästä teki mieli uudestaan pupusta, joten ei auttanut kuin ottaa lisää pitkäkorvaa pakkasesta. Tällä kertaa elukasta tuli etnistä kuin Keskis-Vesan naismaku kun suola-mausteliemessä keitetty pupunen sai makua niskaansa paistinpannulla madeiran ja porkkanamehun hellässä syleilyssä. Täytyypi sanoa, että kyllä se jänövainaja kelpuutti tällaisetkin höppeet seuraksi! Ruuasta en valitettavasti malttanut ottaa kuvia, mutta tässä on raaka-aineet roikkumassa varaston katosta...